Ensi-ilta: maailmalla 16.11.2001, Suomessa 23.11.2001
Ensimmäistä elokuvaa odotettiin kuin sutta ulvovaa, eipä kun... kuuta nousevaa. Kaikkia kiinnosti nähdä, kuinka ilmiömäisen kirjasarjan ensimmäinen osa - ja koko taikamaailma - oli saatu toimimaan valkokankaalla.
Näyttelijöistä ensimmäisenä vahvistettiin Robbie Coltrane, jonka valinta Rubeus Hagridin rooliin nosti vain Potter-kuumetta entistä korkeammalle.
Ohjaaja Chris Columbuksella oli äärimmäisen vaikea työ edessään, sillä hänen piti luoda kokonainen maailma, jota ei käytettäisi pelkästään ensimmäisessä elokuvassa vaan kaikissa seitsemässä.
Elokuva sai osakseen paljon ruusuisia arvosteluja, mutta se keräsi myös suuren määrän karkeaa kritiikkiä pettyneiltä faneilta. Loppujen lopuksi Viisasten kivi -elokuva huomioitiin jopa Oscar-gaalassa kolmella ehdokkuudella, ja siitä nousi myös yksi kaikkien aikojen tuottoisimmista elokuvista.
Tiesitkö muuten, että Hedwigiä näytteli kolme eri pöllöä: Ook, Gizmo ja Sprout? Entä sitä, että J.K. Rowling kirjoitti itse käsikirjoituksen takautumakohtaukseen, jossa Voldemort murhaa Harryn vanhemmat? Rowling valitsi itse myös Alan Rickmanin Kalkaroksen ja Robbie Coltranen Hagridin rooleihin.
Robbie Coltrane - Rubeus Hagrid
Richard Harris - Albus Dumbledore
Maggie Smith - Minerva McGarmiwa
Alan Rickman - Severus Kalkaros
Zoë Wanamaker - Matami Huiski
Ian Hart - Professori Orave
Warwick Davis - Professori Lipetit
John Cleese - Melkein-Päätön Nick
David Bradley - Argus Voro
Elizabeth Spriggs - Lihava Leidi
Derek Deadman - Baarimikko Tom
John Hurt - Ollivander
Julie Walters - Molly Weasley
Richard Griffiths - Vernon Dursley
Fiona Shaw - Petunia Dursley
Harry Melling - Dudley Dursley
Adrian Rawlins - James Potter
Geraldine Somerville - Lily Potter
Tom Felton - Draco Malfoy
Jamie Waylett - Vincent Crabbe
Josh Herdman - Gregory Goyle
Bonnie Wright - Ginny Weasley
Chris Rankin - Percy Weasley
James Phelps - Fred Weasley
Oliver Phelps - George Weasley
Matthew Lewis - Neville Longbottom
Devon Murray - Seamus Finnigan
Alfred Enoch - Dean Thomas
Luke Youngblood - Lee Jordan
Sean Biggerstaff - Oliver Wood
Lisää tietoa näyttelijöistä IMDb:ssa.
Teksti ja kuva: JFA
Lähteet: IMDb
© Harry Potter -fanit 2008
An Unofficial Fan Club, epävirallinen fanisivusto