Tästä alkaa elämä – J. K. Rowlingin puhe epäonnistumisesta ja mielikuvituksesta julkaistaan kirjana

Tästä alkaa elämä -kansi, kuva: Otava”Olin surkein tuntemani luuseri”, kommentoi J. K. Rowling eliittiyliopisto Harvardin opiskelijoille pitämässään puheessa vuonna 2008. Puheen perusteella julkaistiin vuonna 2015 kirja Very Good Lives, jossa käsitellään epäonnistumista ja mielikuvituksen voimaa. Otava julkaisee nyt kirjasta suomenkielisen version, Tästä alkaa elämä – Epäonnistumisen ilo ja mielikuvituksen tärkeys.

Kirja, tai enemmänkin kirjanen, koska se on vain 75 sivua pitkä, saapuu kirjakauppoihin toukokuussa 2018. Se lahjoitetaan myös kaikille Suomen lukioissa opettaville äidinkielen opettajille, kertoo Helsingin Sanomat, joka huomioi kirjan julkaisua lukemisen arvoisella artikkelilla.

J. K. Rowlingin elämä ei ole ollut aina helppoa, vaan hänkin on kokenut monenlaisia epäonnistumisia. Näihin liittyen hän itse mainitsee lyhyeksi jääneen ensimmäisen avioliittonsa, työttömyyden ja köyhyyden: ”Olin yksinhuoltaja ja niin köyhä kuin nykypäivän Britanniassa on mahdollista olla joutumatta kadulle”, hän kertoi. Ja jatkoi: ”Joka ainoalla tavanomaisella mittarilla mitattuna olin surkein tuntemani luuseri”.

Jälkeenpäin ajateltuna Rowling itse pitää kovia kokemuksiaan nuorempana arvokkaana, sillä hän oppi niistä kykenevänsä toipumaan takaiskuista.

Sitkeyttä Rowling on näyttänyt siinäkin, että hän sinnikkäästi jatkoi ensimmäisen Harry Potter -kirjansa tarjoamista kustantamoille, vaikka kaksitoista ensimmäistä sanoi sille ”ei kiitos”.

Etkö jaksa odotella kirjaa? Rowlingin puhe löytyy kokonaisuudessaan Youtubesta. Parikymmentä minuuttia pitkä puhe on katsottu yli kolme miljoonaa kertaa.

Kuva: Otava

You have no rights to post comments

Olet tässä: Home Arkisto Uutisarkisto J.K. Rowling Tästä alkaa elämä – J. K. Rowlingin puhe epäonnistumisesta ja mielikuvituksesta julkaistaan kirjana