Ilvermorny, osa VII: Miten heidän lopulta kävi?

J.K. Rowling paljasti kosolti lisää tietoa Ilvermornysta ja sen historiasta. Tässä osa siitä suomeksi. Tämä on viimeinen osa. Aikaisemmat osat löydät täältä: Salaperäiset Ilvermorny ja Koldovstoretz, Pohjois-Amerikan ja Venäjän taikakoulut, Ilvermorny, osa II: Juuret Irlannissa – Isolt Sayren lapsuus ja nuoruus, Ilvermorny, osa III: Verenhimoisia taikaolentoja ja yllättäviä ystävyyssuhteita, Ilvermorny, osa IV: Sarvipäinen käärme ja onnetton sattuma, josta syntyi onni, Ilvermorny, osa V: Neljä tupaa, taikasauva ja uusi koulu ja Ilvermorny, osa VI: Gormlaithin kosto, eli kaikki on tapahtunut joskus ennenkin

 

Ilvermorny, osa VII: Miten heidän lopulta kävi?

Ilvermornyn maine kasvoi hitaasti mutta varmasti vuosien mittaan. Graniitista rakennettua taloa laajennettiin, kunnes se oli kasvanut linnaksi. Yhä uusia opettajia palkattiin kouluun, koska oppilaitakin oli yhä enemmän. Pian noitien ja velhojen lapsia koko Pohjois-Amerikasta lähetettiin opiskelemaan Ilvermornyyn, ja koulusta tuli sisäoppilaitos. 1800-luvulle mennessä Ilvermorny oli saavuttanut sen kansainvälisen maineen, joka sillä vielä tänä päivänäkin on.

Mutta miten kävi Isoltin, Jamesin ja heidän perheensä? Vuosikausien ajan pariskunta toimi yhdessä koulun rehtoreina. Heitä rakastivat niin heidän omat jälkeläisensä kuin oppilaatkin, monen sukupolven aikana.

Chadwick Bootista tuli sivistynyt ja paljon matkustellut velho, joka kirjoitti kirjat Chadwickin loitsut, osat I–VII, jotka jokaisen Ilvermornyssa opiskelevan tulee lukea. Hän meni naimisiin meksikolaisen parantajan kanssa, jonka nimi oli Josefina Calderon. Calderon-Bootin perhe on eräs velho-Amerikan merkittävimpiä perheitä tänäkin päivänä. (Calderon tarkoittaa pataa tai suurta kattilaa, Boot saapasta, joten perheen nimeä ei ainakaan voi kuvata tylsäksi.)

Kuva: Wikimedia Commons

Nykyään Pohjois-Amerikan velhoja ja noitia valvoo MACUSA, eli Amerikan Yhdysvaltain velholliitto. Ennen sen perustamista Uudessa maailmassa ei ollut velhojen lainvalvojia. Webster Bootista tulikin niin sanottu vuokra-aurori. Hän oli palauttamassa erästä erityisen hankalaa pimeyden velhoa Lontooseen, kun hän tapasi nuoren skotlantilaisen noidan, johon hän rakastui. Noita oli töissä taikaministeriössä. Tämän rakkauden myötä osa Bootin perhettä palasi kotimaahansa. Websterin jälkeläiset, heidän joukossaan Harry Potterin kanssa koulua käynyt korpinkynsi Terry Boot, pääsivät Tylypahkaan.

Martha, joka oli Isoltin ja Jamesin kaksosista vanhin, oli surkki, eli hänellä ei ollut taikavoimia lainkaan. Vaikka Marthan vanhemmat ja veljet rakastivat häntä, hänen lapsuutensa Ilvermornyssa oli täynnä tuskaa, koska hän ei pystynyt taikomaan. Hän päätyi naimaan erään ystävän jästiveljen, joka kuului Pocomtuc-heimoon. Loppuelämänsä hän eli jästinä.

Rionach, kaksosista nuorempi, päätyi opettajaksi Ilvermornyyn. Hän opetti pimeyden voimilta suojautumista. Rionach ei ikinä mennyt naimisiin, ja huhuttiin, että hän olisi ollut kärmeskieli, ja vakaasti päättänyt olla viimeinen Luihuisen jälkeläinen. Suvun amerikkalainen haara ei ollut tietoinen siitä, että Gormlaith ei ollut viimeinen Kolkko, ja että suvun jäseniä edelleen eli Englannissa.

Isolt ja James saavuttivat kumpikin yli 100 vuoden iän. Heidän aikanaan Ilvermornyn mökistä oli kasvanut linna. Kun heidän elämänsä lähenivät loppujaan, koulu oli jo niin kuuluisa, että velhot ja noidat joka puolelta Pohjois-Amerikkaa halusivat lastensa saavan koulutuksensa juuri Ilvermornyssa. James ja Isolt olivat palkanneet henkilökuntaa, rakentaneet makuusaleja, ja piilottaneet koulun jästeiltä viekkaiden loitsujen avulla. Isolt, tyttö joka haaveili pääsevänsä Tylypahkaan, oli perustanut amerikkalaisen vastineen koululle.

Tänä päivänä Ilvermorny on suurimmista taikakouluista demokraattisin ja vähiten elitistinen. Tai näin ainakin sen maine väittää. Tähän saattaa olla syynä se, että yksi sen perustajista oli jästi.

Ilvermornyn linnan pääovin vieressä seisoo kaksi marmoripatsasta, jotka esittävät Isoltia ja Jamesia. Ovet avautuvat pyöreään huoneeseen, jonka katto on lasikupoli. Huonetta kiertää puinen parveke. Muutoin koko tila on tyhjä, lukuun ottamatta neljää valtavaa puuveistosta, jotka esittävät neljän tuvat symboleita: sarvipäistä käärmettä, wampuskissaa, ukkoslintua ja pukwudgieta.

Ilvermornyn lajittelu eroaa suuresta Tylypahkan lajittelusta. Vanhemmat oppilaat seisovat parvekkeella katselemassa, kun uudet oppilaat saapuvat huoneeseen, ja asettuvat seisomaan seinänvierelle. Yksi kerrallaan oppilaat kutsutaan seisomaan keskelle huonetta, lattiaa koristavan Gordionin solmun päälle. Koko koulu odottaa äänettömästi, että jokin puuveistoksista reagoisi. Jos Horned Serpent-tuvan sarvipäinen käärme haluaa oppilaan, sen otsaan upotettu jalokivi alkaa loistaa. Jos Wampus-tuvan kissa haluaa oppilaan, se karjaisee. Thunderbird-tuvan ukkoslintu räpyttää siipiään, ja Pukwudgiw-tuvan veistos nostaa nuolensa ilmaan.

Joskus käy niin, että useampi veistos ilmoittaa halustaan saada oppilas tupaansa. Silloin oppilas saa itse valita tupansa. Hyvin harvoin, kenties kerran vuosikymmenessä, oppilaalle tarjotaan paikkaa jokaisesta tuvasta. Seraphina Picquery, joka toimi MACUSA:n presidenttinä vuosina 1920–1928, oli oman sukupolvensa ainoa jota tällainen kunnia kohtasi. Hän valitsi sarvipäisen käärmeen.

Joskus sanotaan, että Ilvermornyn tuvat edustavat kokonaista velhoa tai noitaa: Horned Serpent edustaa mieltä, Wampus ruumista, Pukwudgie sydäntä ja Thunderbird sielua. Toiset väittävät, että Horned Serpentiin päätyvät oppineet, Wampukseen soturit, Pukwudgieen parantajat ja Thunderbirdiin seikkailijat.

Tylypahkan ja Ilvermornyn välillä on muitakin eroavaisuuksia kuin lajittelu. Kun oppilaat ovat saaneet tietää tupansa, heidät johdatetaan suureen saliin, jossa he saavat taikasauvansa. Vuoteen 1965 saakka oli voimassa niin sanottu Rappaportin laki, joka määräsi tiukan erottelun jästien ja velhojen kesken. Velhot eivät saaneet mennä naimisiin jästien kanssa, tai edes ystävystyä heidän kanssa. Jos velho tai noita vastusti kieltoa, rangaistukset olivat ankaria. Ainoastaan välttämättömiä arkisia toimia sai hoitaa jästien parissa. Lain ollessa voimassa lasten ei sallittu omistaa taikasauvaa ennen kuin he saapuivat Ilvermornyyn. Sauvat oli myös jätettävä kouluun lomien aikana. Vasta kun noita tai velho täytti 17 vuotta, sai hän kantaa sauvaa mukanaan koulun ulkopuolella.

Ilvermornyn oppilaiden kaavut ovat sinisiä ja karpalonpunaisia. Värit on valittu Isoltin ja Jamesin kunniaksi. Sininen oli Isoltin lempiväri, ja hän unelmoi lapsena pääsevänsä Korpinkynnen tupaan. Karpalonpunainen viittaa siihen, että James rakasti karpalopiirakkaa. Oppilaiden kaavut kiinnitetään kultaisella Gordionin solmulla, muistutuksena siitä rintaneulasta, jonka Isolt löysi alkuperäisen Ilvermorny-mökin raunioista.

Tänäkin päivänä koulussa työskentelee useita pukwudgieita. Kaikki niistä tietenkin valittavat koko ajan, ja väittävät että ne eivät oikeastaan halua oleskella koulussa ollenkaan. Silti jokainen niistä tulee takaisin joka vuosi. Yksi erityisen ikääntynyt olento käyttää nimeä William. Se kuitenkin nauraa, jos joku kysyy, onko se sama William joka pelasti Isoltin ja Jamesin henget, ja huomauttaa, että alkuperäinen William olisi jo yli 300-vuotias. Kukaan ei kuitenkaan ole onnistunut selvittämään, miten kauan pukwudgiet elävät. William ei anna kenenkään muun kiillottaa Isoltia esittävää marmoripatsasta, ja joka vuosi Isoltin kuolinpäivänä, se laskee kukkia hänen haudalleen. Siitä ei kannata kysyä, koska pukwudgie tulee erittäin pahalle tuulelle, jos joku mainitsee asiasta.

Ilvermorny, osa VI: Gormlaithin kosto, eli kaikki on tapahtunut joskus ennenkin

J.K. Rowling paljasti kosolti lisää tietoa Ilvermornysta ja sen historiasta. Tässä osa siitä suomeksi. Aikaisemmat osat löydät täältä: Salaperäiset Ilvermorny ja Koldovstoretz, Pohjois-Amerikan ja Venäjän taikakoulutIlvermorny, osa II: Juuret Irlannissa – Isolt Sayren lapsuus ja nuoruusIlvermorny, osa III: Verenhimoisia taikaolentoja ja yllättäviä ystävyyssuhteitaIlvermorny, osa IV: Sarvipäinen käärme ja onnetton sattuma, josta syntyi onni ja Ilvermorny, osa V: Neljä tupaa, taikasauva ja uusi koulu

 

Ilvermorny, osa VI: Gormlaithin kosto, eli kaikki on tapahtunut joskus ennenkin

Isolt ja hänen perheensä elivät onnellisina, täydellisen tietämättöminä siitä, että he olivat vaarassa. Tieto uudesta taikakoulusta oli kuitenkin kiirinyt Vanhalle mantereelle. Huhuttiin, että rehtoria kutsuttiin nimellä Morrigan, kuuluisan irlantilaisnoidan mukaan. Kun Gormlaith kuuli, että koulun nimi oli Ilvermorny, hän tajusi, että Isolt oli matkustanut Amerikkaan saakka, ja mennyt naimisiin jästin kanssa. Ei edes jästisyntyisen velhon, vaan oikean jästin kanssa! Kaiken lisäksi hän oli avannut koulun, jossa kaikki joilla oli edes vähän taikavoimia, saivat opetusta.

Gormlaith oli ostanut uuden taikasauvan halveksimastaan Ollivandersin puodista, korvatakseen kallisarvoisen perhesauvan, joka oli kulkenut perintönä suvussa sukupolvien ajan. Siis kunnes Isolt varasti sen. Gormlaith päätti, että Isolt ei saisi aavistaakaan tätinsä olevan tulossa, joten hänkin pukeutui mieheksi, ja astui Bonaventure-laivaan matkatakseen Amerikkaan. Ilkeyksissään hän käytti nimeä William Sayre, Isoltin murhatun isän nimeä.

Kuva: Wikimedia Commons

Gormlaith saapui Virginiaan, ja matkusti vaivihkaa kohti Massachusettsia ja Mount Greylock -huippua. Hän pääsi perille eräänä talviyönä, murha mielessään. Ilvermorny oli tuhottava, ja Isolt sekä James tapettava– olivathan he tuhonneet Gormlaithin unelman suuresta ja mahtavasta puhdasveristen velhojen ja noitien suvusta. Lopuksi Gormlaith aikoi kaapata kaksostytöt, pyhän verenperinnön viimeiset kantajat, ja viedä heidät mukanaan kotilaaksoonsa.

Heti nähdessään Ilvermornyn suuren graniittirakennuksen häämöttävän vuoren laella, Gormlaith lähetti matkaan voimallisen kirouksen, joka vaivutti pariskunnan lumottuun uneen.

Seuraavaksi Gormlaith lausui yhden ainoan, sihisevän kärmeskielen sanan. Sauva, joka oli palvellut Isoltia uskollisesti vuosikausia, värähti kerran, ja sammui. Vaikka sauva oli ollut vuosikausia Isoltin hallussa, hän ei ollut aavistanutkaan pitävänsä kädessään sauvaa joka oli kerran kuulunut Salazar Luihuiselle, yhdelle Tylypahkan perustajista, joka oli kärmeskielen taitaja. Sauva sisälsi palan taianomaisen käärmeen, basiliskin, sarvesta. Luihuinen oli opettanut sauvaa ”nukkumaan” käskystä, ja tämä salaisuus oli kulkenut hänen perillistensä joukossa, samoin kuin sauva.

Gormlaith ei kuitenkaan tiennyt, että talossa oli muitakin asukkaita. Hän oli täysin tietämätön 16-vuotiaan Chadwickin ja 14-vuotiaan Websterin olemassaolosta, ja siitä, että heidän sauvojensa ytimissä oli pala sarvipäisen käärmeen sarvea. Nämä sauvat eivät kuitenkaan nukahtaneet kun Gormlaith puhui kärmeskieltä, vaan sen sijaan niiden ytimet alkoivat väristä, ja sauvat aavistivat, että vaara uhkasi niiden omistajia. Sauvat alkoivat siis äännellä matalaa sointua, joka kuulosti samalta kuin sarvipäinen käärme, joka varoittaa vaarasta.

Bootin pojat heräsivät. Chadwick katsoi ulos ikkunasta, ja huomasi Gormlaith Kolkon, joka hiipi puiden halki kohti taloa.

Vaikka Isolt ja James luulivat salanneensa Gormlaithin olemassaolon pojilta, he eivät olleet onnistuneet. Kuten useimmat lapset, Chadwick oli ymmärtänyt enemmän kuin hänen adoptiovanhempansa aavistivat. Pikkupoikana Chadwick oli kuullut Isoltin kertovan Jamesille syistä, jotka saivat hänet pakenemaan Irlannista, ja Chadwickin painajaisia oli jo kauan vainonnut vanha, puiden läpi koulua lähestyvä noita-akka. Nyt pojan painajainen kävi toteen.

Chadwick komensi Websteriä varoittamaan vanhempia, ja juoksi sitten ulos talosta, kohtaamaan Gormlaithin ja estämään tätä pääsemästä sisään taloon, jossa perhe nukkui.

Gormlaith ei odottanut tapaavansa teini-ikäistä velhoa, ja aliarvioi tämän ensin. Poika kuitenkin torjui noidan kiroukset taitavasti, ja pian puhkesi kaksintaistelu. Muutaman minuutin kuluessa Gormlaith, joka oli paljon vahvempi kuin Chadwick, joutui toteamaan että poika oli sekä lahjakas että hyvin koulutettu. Samalla kun hän sinkosi kirouksia kohti poikaa, ja ahdisti tätä kohti taloa, hän kyseli pojalta tämän vanhemmista… koska Gormlaithia harmitti kovasti, että hän saattaisi joutua tappamaan näin lahjakkaan puhdasverisen velhon.

Samaan aikaan Webster yritti herättää vanhempiaan, mutta lumous oli niin syvä, että edes ulkoa kuuluvat taistelun äänet eivät saaneet heitä hereille. Niinpä Webster liittyi taisteluun veljensä tueksi.

Gormlaithin taistelu kävi raskaammaksi, kun vastustajia olikin kaksi, ja lisäksi Bootin poikien sauvojen ytimet, kumpikin saman käärmeen sarvesta, saivat lisää voimaa siitä, että ne taistelivat yhteistä vihollista vastaan. Silti Gormlaith oli voimakas, ja tarpeeksi pimeän taikuuden vallassa vastustaakseen poikia. Taistelu kävi hurjaksi. Gormlaith nauroi edelleen, ja lupasi olla pojille armollinen, jos he pystyisivät todistamaan olevansa puhdasverisiä. Chadwick ja Webster taistelivat päättäväisesti, jotta noita ei pääsisi heidän perheensä kimppuun. Veljekset ahdistettiin takaisin Ilvermornyyn. Seinät halkeilivat ja ikkunat lensivät pirstaleiksi, mutta Isolt ja James jatkoivat uniaan… kunnes kaksosvauvat heräsivät, ja alkoivat kauhuissaan itkeä.

Mikään ei pystynyt herättämään Isoltia ja Jamesia lumotusta unesta – paitsi heidän lastensa kauhunhuudot. Vauvojen itku mursi lumouksen, joka oli aivan kuin Gormlaith itse, se ei ymmärtänyt rakkautta. Isolt komensi Jamesin huolehtimaan tytöistä, ja juoksi itse auttamaan poikia, Luihuisen sauva tanassa.

Mutta kun Isolt kohotti sauvansa hyökätäkseen Gormlaithin kimppuun, hän tajusi, että sauva oli yhtä hyödytön kuin mikä tahansa kepakko. Vahingoniloinen Gormlaith ajoi vastustajiaan taaksepäin, kohti yläkertaa ja paikkaa jossa vauvat itkivät. Lopulta noidan onnistui räjäyttää makuuhuoneen ovet… ja niiden takana seisoi James, suojaten kehtoa, valmiina kuolemaan suojellakseen tyttäriään. Isolt, joka nyt oli varma että kaikki oli mennyttä, huusi ääneen murhatun isänsä nimeä: "WILLIAM!”.

Kuului kova rämähdys, ja varjo peitti ikkunan, kun pukwudgie William ilmestyi ikkunalaudalle. Ennen kuin Gormlaith ehti tajuta mitä tapahtui, myrkkynuoli oli jo lävistänyt hänen sydämensä. Hän päästi suustaan karmaisevan huudon, joka kuultiin mailien päässä. Vanha noita oli sortunut käyttämään monia pimeän taikuuden keinoja tehdäkseen itsestään voittamattoman, ja nämä kiroukset reagoivat nyt myrkyn kanssa. Gormlaith muuttui kovaksi ja hauraaksi kuin hiili, ja noita hajosi tuhansiksi paloiksi. Ollivanderilta ostettu sauva putosi maahan ja halkesi.

Gormlaith Kolkosta oli jäljellä vain savuava pölykasa, rikkinäinen keppi ja kärventynyt lohikäärmeen sydänjuuri.

William oli pelastunut koko perheen hengen. Kiitoksiin hän vastasi vain huomanneensa, että Isolt ei ollut vaivautunut sanomaan hänen nimeään kymmeneen vuoteen, ja että Williamia loukkasi, että häntä kutsuttiin vain kuolemanvaarassa. Isolt oli liian kohtelias huomauttaakseen, että oli oikeastaan kutsunut erästä toista Williamia.

James oli mielissään tavatessaan pukwudgien, josta oli kuullut niin paljon. Hän unohti täysin, että pukwudgiet vihaavat useimpia ihmisiä, ja tarttui hämmentyneen Williamin käteen, ja kertoi miten iloinen oli siitä, että oli nimennyt yhden Ilvermornyn tuvista pukwudgien mukaan.

Pidetään todennäköisenä, että tämä tapahtuma johti Williamin sydämen sulamiseen. Hän nimittäin muutti koko pukwudgie-perheensä kanssa Ilvermornyyn heti seuraavana päivänä. Valittaen koko ajan – tyypilliseen tapaansa – hän auttoi korjaamaan kaikki Gormlaithin aiheuttamat vahingot.  Sen jälkeen hän ilmoitti, että velhot ja noidat olivat liian tyhmiä suojellakseen itse itseään, ja neuvotteli itselleen mojovan palkkion siitä hyvästä, että hän jatkossa toimisi koulun yksityisenä turvallisuus- ja ylläpitohenkilönä.

Luihuisen sauva jatkoi untaan Gormlaithin komennettua sitä nukkumaan kärmeskielellä. Isolt ei osannut kärmeskieltä, eikä sitä paitsi enää halunnut koskeakaan sauvaan, joka muistutti häntä onnettomasta lapsuudesta. Yhdessä Jamesin kanssa Isolt hautasi sauvan Ilvermornyn ulkopuolelle.

Ei kulunut vuottakaan, kun tuntematonta lajia edustava puu, todennäköisesti jonkinlainen paatsama, jota joskus myös käärmepuuksi kutsutaan, kasvoi paikalle johon sauva oli haudattu. Puu onnistui vastustamaan kaikkia yrityksiä karsia sitä tai tappaa se. Usean vuoden kuluttua huomattiin, että sen lehdillä oli voimakkaita lääkinnällisiä ominaisuuksia. Puu tuntui olevan muistutus siitä, että Luihuisen sauva oli sekä jalo että katala – aivan kuten Luihuisen jälkeläiset. Jälkeläisistä parhaat tuntuivat päätyneen Amerikkaan.

Ilvermorny, osa V: Neljä tupaa, taikasauva ja uusi koulu

 J.K. Rowling paljasti kosolti lisää tietoa Ilvermornysta ja sen historiasta. Tässä osa siitä suomeksi. Aikaisemmat osat löydät täältä: Salaperäiset Ilvermorny ja Koldovstoretz, Pohjois-Amerikan ja Venäjän taikakoulut, Ilvermorny, osa II: Juuret Irlannissa – Isolt Sayren lapsuus ja nuoruus, Ilvermorny, osa III: Verenhimoisia taikaolentoja ja yllättäviä ystävyyssuhteita ja Ilvermorny, osa IV: Sarvipäinen käärme ja onnetton sattuma, josta syntyi onni

 

Ilvermorny, osa V: Neljä tupaa, taikasauva ja uusi koulu

Isolt, James ja Bootin pojat jatkoivat elämäänsä yhdessä. Pariskunta piti poikia omina adoptiopoikinaan. Isolt kertoi pojille tarinoita Tylypahkasta, joita Gormlaith oli hänelle aikoinaan kertonut. Kumpikin poika halusi kovasti Tylypahkaan, ja kyselivät yhä uudestaan, miksi koko perhe ei voinut palata Irlantiin, jossa he voisivat rauhassa odotella kirjeitään. Isolt ei halunnut pelotella poikia kertomalla Gormlaithista. Sen sijaan hän lupasi että kun he täyttäisivät yksitoista vuotta, hän hankkisi heille taikasauvat – keinolla millä hyvänsä. Bootin pariskunnan vanhat sauvat eivät enää olleet käyttökelpoisia. Isolt lupasi myös perustaa taikakoulun pojille mökkiin jossa he asuivat.

Idea koulusta kutkutti Chadwickin ja Websterin mielikuvituksia. Poikien ajatukset siitä, millainen taikakoulun pitäisi olla, perustuivat lähes kauttaaltaan Tylypahkaan, joten pojat vaativat, että koulussa piti olla neljä tupaa. Tupien nimeäminen perustajien mukaan, kuten Tylypahkassa oli tehty, ei kuitenkaan tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Webster totesi, että tupa jonka nimi olisi ”Webster Boot” ei ikinä voittaisi yhtään mitään (”webster” on vanha sana, joka tarkoittaa kankuria, ”boot” taas merkitsee saapasta).

(Olipa muuten onnekas yhteensattuma, että Tylypahkan perustajilla oli niin kuvailevat ja komeat sukunimet: Rohkelikko, Luihuinen, Korpinkynsi ja Puuskupuh. Pahemminkin olisi voinut käydä.)

Niinpä uuden taikakoulun tuvat päätettiin nimetäjokaisen perustajan lempitaikaolennon mukaan. Chadwick, joka oli älykäs, mutta myös kiivasluonteinen, valitsi ukkoslinnun, joka pystyy nostattamaan myrskyjä lentäessään. Hänen tupansa nimeksi tuli siis Thunderbird. Webster, joka oli väittelynhaluinen, mutta ehdottoman lojaali, valitsi wampuskissan, taianomaisen, pantteria muistuttavan otuksen, joka on nopea, vahva ja melkein mahdoton tappaa. Tuvan nimeksi tuli siis Wampus. Isolt valitsi tietenkin sarvipäisen käärmeen, jonka luona hän edelleen kävi, ja jonka kanssa hän tunsi outoa yhteenkuuluvuutta. Hänen tupansa nimeksi tuli siis Horned Serpent.

James ei osannut sanoa, mikä olisi häntä eniten miellyttävä ihmeotus. Hän kun oli perheen ainoa jästi, eikä pystynyt seurustelemaan ihmeotusten kanssa. Lopulta hän päätti antaa tupansa nimeksi Pukwudgie, koska hänen vaimonsa Williamista kertomat tarinat saivat aina miehen puhkeamaan nauruun.

Näin Ilvermorny oli saanut neljä tupaa, vaikka koulussa ei vielä ollut ainoatakaan oppilasta. Pikkuhiljaa perustajien omat luonteenpiirteet alkoivat vaikuttaa tupiin, jotka he olivat nimenneet... mutta siihen oli vielä monta vuotta.

Aika kuitenkin kului, ja Bootin pojat kasvoivat. Kun Chadwickin yhdestoista syntymäpäivä lähestyi, Isolt alkoi tuntea itsensä huolestuneeksi. Hän ei tiennyt miten saisi hankittua pojalle lupaamansa sauvan. Hänen tietääkseen Gormlaithilta varastettu sauva oli ainoa koko Amerikassa. Varsinkin kun taikasauvojen käyttö aina on ollut eurooppalaisten velhojen ja noitien erikoispiirre.

Taikasauva on eurooppalainen keksintö, ja aikaisemmin vain eurooppalaiset noidat ja velhot käyttivät taikasauvaa. Muut kansat käyttivät käsimerkkejä tai muita keinoja ohjata taikuutta. Taikasauva kuitenkin helpottaa taikomista, joten se on aikojen saatossa levinnyt muidenkin velhojen ja noitien käyttöön. Kuva: Malcolm Lidbury

  

Isolt ei uskaltanut panna omistamaansa sauvaa palasiksi, jotta näkisi miten se oli tehty. Tutkiessaan poikien vanhempien sauvoja, hän joutui toteamaan, että niiden sisältämä lohikäärmeen sydänjuuri ja yksisarvisen karva olivat kuolleet ja hapertuneet jo aikoja sitten.

Juuri Chadwickin syntymäpäivän alla Isolt näki unta. Unessa hän kulki purolle, ja löysi sieltä sarvipäisen käärmeen. Se nousi vedestä ja kumarsi hänelle, ja hän veisti sen sarvesta pitkän palasen. Kun Isolt heräsi pimeään yöhön, hän lähti heti käymään purolla.

Sarvipäinen käärme odotti häntä. Se nosti päänsä vedestä juuri kuten unessa, Isolt otti osan sen sarvea, kiitti, ja palasin kotiin. Siellä hän herätti Jamesin, jonka taitavat kädet olivat jo kaunistaneet perheen mökkiä.

Kun Chadwick heräsi syntymäpäivänään, hän löysi kauniin, lännenaraliasta veistetyn sauvan, jonka sydämessä oli sarvipäisen käärmeen sarvea. Yhdessä James ja Isolt olivat luoneet sauvan, joka oli poikkeuksellisen voimakas.

Kun oli Websterin vuoro täyttää yksitoista, pienen kotikoulun maine oli jo levinnyt. Kouluun liittyi kaksi poikaa Wampanoag-heimosta, sekä äiti ja kaksi tytärtä Narragansett-heimosta. Kaikkia halusivat oppia taikasauvojen saloja, ja vastineeksi he tarjosivat omia taikataitojaan. Isolt ja James valmistivat sauvat kaikille oppilailleen, mutta jonkinlainen vaisto varoitti Isoltia siitä, että sarvipäisen käärmeen sarvesta valmistetut sauvat sopivat vain hänen kahdelle pojalleen. Sen sijaan sauvoihin käytettiin wampuskissan karvoja, lohikäärmettä muistuttavan snallygaster-olennon sydänjuurta, ja sarvipäisen jäniksen, jackalopen, sarvia.

Vuonna 1634 koulu oli kasvanut suuremmaksi kuin Isolt oli voinut toivoa. Mökkiä laajennettiin joka vuosi. Kouluun oli saapunut yhä enemmän oppilaita. Vaikka koulu edelleen oli pieni, oppilaita oli nyt tarpeeksi, jotta voitiin järjestää tupienvälisiä kilpailuja, aivan kuten Webster oli toivonut. Koulun maine ei kuitenkaan vielä ollut levittäytynyt laajemmalle kuin paikallisiin intiaaniheimoihin ja eurooppalaisiin siirtolaisiin. Kukaan oppilaista ei asunut koulussa, paitsi Isolt, James, Chadwick, Webster ja kaksostytöt, jotka Isolt oli synnyttänyt. Toinen tytöistä sai nimen Martha, Jamesin edesmenneen äidin mukaan, ja toinen nimen Rionach, Isoltin äidin mukaan.

 

Wampanoagit ja narragansettit

Ilvermornyn kouluun liittyneet ensimmäiset paikalliset asukkaat edustivat Wampanoag- ja narragansett-heimoja.  Heimot asuivat nykyisen Massachusettsin ja Rhode Islandin alueella, ja siitä syystä he olivat luonnollinen lisä Massachusettsissa sijaitsevan Ilvermornyn oppilaisiin.

 Kaiverrus esittää narragansett-heimon jäseniä, jotka tapaavat eurooppalaisen 1600-luvulla. Kaiverrus on peräisin 1800-luvulta.
Kuva: James Charles Armytage/Wikimedia Commons

Vielä vuonna 1600 heimojen jäs eniä oli tuhansittain, wampanoageja noin 12 000, ja narragansettejä noin 10 000 henkeä. Kun eurooppalaiset saapuivat Amerikkaan, toivat he mukanaan uusia tauteja, joihin Amerikan alkuperäisasukkailla ei ollut immuniteettia. Siksi taudit iskivät heihin erityisen kovaa, ja tappoivat joukoittain ihmisiä. Erityisen pahasti iski isorokkoepidemia, joka saapui Amerikkaan 1610-luvun puolivälissä. Myöhemmin sekä muiden paikallisten kansojen että eurooppalaisten siirtolaisten kanssa käydyt sodat ja muut konfliktit verottivat wampanoageja ja narragansetteja.

Ilvermornyn perustaminen sijoittu aikaan pahimpien epidemiavuosien jälkeen, koska Isolta ja Mayflower lähtivät Euroopasta vasta vuonna 1820.

Lue lisää heimoista: Wampanoagit ja Narragansettit

Olet tässä: Home Artikkelit Asiaa kirjoista