Chon joulukortit


Korpinkynnen oleskeluhuoneen takan ääressä istuu nuori tyttö askartelemassa. Cho Chang taiteilee tänäkin vuonna joulukorttinsa itse ja lähettää ne pöllöitse kaikille ystävilleen. Tänään Cho kertoo, miten hän perinteiset joulukorttinsa valmistaa.


JOULUKORTTIEN ASKARTELUOHJE

Tarvittavat välineet:
- Paperia
- Lyijykynä
- Piirtoheitinkalvo tai muovitasku
- Tussi
- Mattoveitsi
- Akryylimaali
- Kangaspaloja ja kumilenkku
- Leikkuualusta ja sanomalehtiä
- Värillisiä korttipohjia

VAIHE 1: SABLUUNAN TEKEMINEN


Hahmota paperille haluamasi kuva.


Kopioi se sitten piirtoheitinkalvolle. Taitavat piirtäjät voivat tietysti luonnostella haluamansa kuvan suoraan kalvolle.


Leikkaa mattoveitsellä pitkin kuvion reunaa. Tämä vaihe kannattaa tehdä esimerkiksi leikkuulaudan päällä jottei enkelikuvio jää ikuiseksi ajoiksi pöydän pintaan.

VAIHE 2: SABLUUNAN KÄYTTÖ


Tarvitsen maalin levittämiseen tupsuttimen. Laita kangaspalan sisään lisää kangasta ja kiristä kumilenkulla. Halutessasi voit ostaa askarteluliikkeestä valmiin sienitupsuttimen.

Seuraavassa vaiheessa kannattaa pöytäpinta suojata esimerkiksi sanomalehdellä, ettei askartelusta jää kestäviä muistoja maaliroiskeiden muodossa.


Laita sabluunan alle korttipohja. Askarteluliikkeistä on saatavilla erikokoisia ja eri värisiä korttipohjia. Mallissa on käytetty mustaa 10cm x15cm –kokoista korttipohjaa.

Maalia kannattaa laittaa esimerkiksi hillopurkin kannen päälle, josta sitä on sitten helpompi ottaa tupsuttimeen.

Mallissa on käytetty akryylimaalia, jota voi ohentaa vedellä sekä sekoittaa toisten akryylimaalien kanssa. Akryylimaalia saa askarteluliikkeistä.


Ota tupsuttimeen ohut kerron maalia. Töpsöttele maalia sabluunaan aloittaen kuvion reunoista. Kun enkeli on saanut maalit pintaansa, ota sabluuna varoen pois kortin päältä. Maalin levittämisen jälkeen, laita kortti kuivumaan erilleen toisista. Näin ne eivät sotke toisiaan maalilla.
Sabluunaa voi käyttää heti uuden kortin tekemiseen.

Sabluunaa voi käyttää uudelleen myös myöhemmissä askarteluissa. Se kannattaa pestä lämpimällä vedellä askartelun jälkeen ja kuivata talouspaperilla. Kuiva sabluuna kannattaa säilyttää esimerkiksi kirjapinon alla, jottei kuvion reunat nousisi ylös.

VAIHE 3: VIIMEISET SILAUKSET


Valmiiseen korttiin voi lisätä esimerkiksi tähtitarroja. Kortin takapuolelle voi joulutervehdyksen kirjoittaa käsin tai tehdä se paperille esimerkiksi tietokoneen avulla leikkaa-liimaa –tekniikalla. Malliversiossa kortin takapuolelle on liimattu aivan tavallisesta kopiopaperista leikattu pala, johon joulutervehdys kirjoitettu käsin. Sitten vain valmis kortti kirjekuoreen.

Ohessa vielä valmis enkelisabluuna tulostettavaksi. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Joulunaikaan annetaan pöllöjenkin levätä, joten kortin perille vie jästiposti. Suomen Posti antaa sivuillaan lisätietoja joulutervehdyksen lähettämisestä. Sivuilla kerrotaan suositeltavat postituspäivät ulkomaan joulutervehdyksille, jotta ne ehtivät perille ajoissa. Postita 0,50 €:n kotimaan joulutervehdykset viimeistään 15.12.

Postitusta helpottaa tänäkin vuonna joka talouteen jaettu punainen postituskuori, johon voi laittaa kaikki kotimaan joulutervehdykset. Postituskuoreen voi laittaa ilman kirjekuorta tai kirjekuoressa olevat kortit. Oikealla osoitteella ja postimerkillä varmistat joulutervehdyksesi perille menon. Jos kotiisi ei ole tullut punaista postituskuorta, saa niitä kaikista Postin toimipisteistä.

Luukun laati Ronija.