Piparinen Poimittaislinja

Molly Weasley on taianomainen kokki ja hän osaa valmistaa myös vallan komeita piparkakkutaloja. Tänä vuonna hän päätti tehdä piparisen pienoismallin velhomaailman suosimasta kolmikerroksisesta Poimittaislinja-bussista. Harry Potter -fanien ylläpito testasi Mollyn kaavoja ja... no, tuloksen näet alla.


1. Tulosta ja leikkaa kaavat.



2. Hanki tarvikkeet.

- n. 700 grammaa piparitaikinaa (esim. valmiita levyjä pakastealtaasta)
- jauhoja
- n. 1 dl sokeria
- kuorrutusainetta (myydään valmiissa tuubeissa tai voit tehdä itse)

Jos teet kuorrutuksen itse, tarvitset 3 dl tomusokeria, yhden kananmunan valkuaisen ja n. 5 tippaa sitruunamehua. Askartele esimerkiksi leivinpaperista tötteröpursotin, jonne kaadat sekoitetun tomusokerin, kananmunan valkuaisen ja sitruunamehun.

3. Leivo.

Sulata taikina, kunnes sitä on helpompi käsitellä. Kauli taikinasta n. 4 mm. paksuinen levy.

Leikkaa kaavan mukaan bussin osat irti taikinasta. Muista myös leikata ikkuna-aukot pois!

Asettele samankokoiset palat samalle pellille. Pienet palat paistuvat nopeammin kuin isommat, jonka takia niitä ei voi paistaa yhtäaikaa.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa (tarkista lämpötila taikinalevyjen pakkauksesta) 5-8 minuutin ajan. Pienemmät osat eivät tarvitse ihan niin kauan aikaa.

Anna bussin osien jäähtyä rauhassa ennen kuin rupeat käsittelemään niitä. Voit koristella ne sokerikuorrutuksella joko nyt tai kasaamisen jälkeen. Suositeltavampaa on kuorruttaa ne etukäteen. Jos haluat käyttää koristelussa karkkeja, paina ne kiinni kuorrutukseen välittömästi ennen kuin kuorrutus jähmettyy.

Bussin osien kiinnittämiseen tarvitaan sulaa sokeria. Sulata sokeria kuumalla paistinpannulla samalla sitä sekoittaen. Varo, ettei sokeri pala. Muista myös, että sokeri on polttavan kuumaa!

Kasta bussin osat yksi kerrallaan sulassa sokerissa ja kiinnitä ne samantien paikoilleen. Paina osia toisiinsa, kunnes ne pysyvät kiinni.

Kun kaikki osat on koottu, voi bussia vielä koristella tomusokerilla ja karkeilla.

Voilá! Häkellyttävän upea luomus on valmis!

5. Syö!

Mutta vasta joulun jälkeen. :)


Luukun loihti JFA.