Ennustusluokka

Kas hei, ystäväiseni!

Tervetuloa mukaan matami Sibyllan ennustamisen kirjekurssille! Johdantona päivän teemaan käymme läpi joukon vuoden 2010 ennustuksia tähtimerkeille, kenties löydät niistä jonkun itseäsikin koskettavan.

… ja vaikka Sibyllan kirjekurssi onkin varsin luotettava ennustuksen tietotaidon lähde, muistathan kuitenkin, että tämänkertaiset ennustuksemme ovat vasta sisäistä silmäänsä harjoituttavien nuorten velhonalkujen tekeleitä ja siten vain pelkkää leikkiä!

Taianomaiset horoskoopit vuodelle 2010

KAKSOSET (21.5.-20.6.)
Mitään kovin mullistavaa elämässäsi ei vuonna 2010 näyttäisi tähdistön mukaan tapahtuvan. Ihan tavallinen arki luo sinulle kuitenkin riittävästi tekemistä. Muista nauttia arjen pienistä ilon aiheista! Ihmissuhdepuolella saattaisit tarvita pientä hokkuspokkusta, joten kiinnitä huomiota uusiin tyyppeihin tutustumiseen.  

RAPU (21.6.-22.7.)
Kuu vaikuttaa olevan poikkeuksellisen kiinnostunut tähtimerkistäsi. Taidat olla varsinainen yökukkuja? Muistapa kuitenkin nukkua ensi vuonna riittäviä unia, sillä näen kristallipalloni syvyyksistä, että pääset ensi vuonna tekemään jonkun elämäsi tärkeän päätöksen. Hyvin nukutut yöunet helpottavat moista varmasti kunnolla!

LEIJONA (23.7.-22.8.)
Oho, sinullapa on selkeää taipumusta muiden johtamiseen ja luotsaamiseen. Vuosi 2010 on tilaisuutesi, joten ALITUINEN VALPPAUS! Älä heitä hukkaan saamiasi tilaisuuksia, vaan tartu haasteisiin epäröimättä. Ole kuitenkin varovainen, ettet ajaudu kaksintaisteluun tovereidesi kanssa tai ettei kukaan tiputa kahviisi jotain sinne kuulumatonta… liian hyvin menevä elo herättää helposti kateutta.

NEITSYT (23.8.-22.9.)
Kautta Merlinin parran! Ahkeruutesi ja uskollisuutesi palkitaan viimein! Muut huomaavat viimein, miten arvokas ystävä oletkaan – ja erityisesti eräs toveri osoittaa kiitollisuutta odottamattomalla tavalla… Muista silti pitää jalat maassa, leijuntaloitsut eivät ole nimittäin vielä täysin luotettavia.

VAAKA (23.9.-23.10.)
Venus näyttää olevan sinulle suotuisa! Ensi vuonna saat oppia kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista! Tähdistön asento antaa kunnon pontta kaikenlaiselle opiskelulle: käy siis koulua, ilmoittaudu kurssille tai ala lueskelle tietokirjoja. Tähdet kertovat selvästi, että ensi vuoden aikana hankituista opeista on sinulle paljon hyötyä vielä tulevaisuudessa!

SKORPIONI (24.10.-22.11.)

Uijui, planeetat kielivät sinulle mielenkiintoista vuotta. Tuleva vuosi on sinulle nimittäin vuosi, joka sisältää paljon rakkautta. Olet tainnut nauttia vähän lemmenjuomaa vai oletko sortunut lemmenjuomiin? Ensi vuonna nimittäin sitoudut johonkuhun itsellesi tärkeään ihmiseen tavalla, joka saa taikasauvasikin iskemään kipinää.

JOUSIMIES (23.11.-21.12.)
Ensi vuosi on sinulle todella onnekas! Jupiter ja aika moni muukin pallura tuolla taivaalla hymyilee sinulle ensi vuonna. Miellytät monia, saat monet ensi vuonna hyvälle tuulella – ja mikä parasta, pääset myös itse nauttimaan arjestasi. Ota siis ilo irti vuodesta 2010, älä stressaa turhia.

KAURIS (22.12.-19.1.)
Älykkyytesi suo sinulle useita mahdollisuuksia ensi vuonna. Muistathan kuitenkin tyytyä siihen osaan onnistumista, joka sinulle todella kuuluu – onnenjuomat ja muut huijauskeinot eivät tuo kuin murhetta ja katumusta jälkeenpäin. Tarvittavalla ahkeroinnilla saat vuonna 2010 aikaan asioita, joiden toteuttamisesta olet haaveillut pitkään.

VESIMIES (20.1.-19.2.)
Vaikka Uranus lähettääkin sinulle jalouden aaltoja, teenlehteni kertovat sinun olevan aivan liian kiltti! Kyllä se koulun hymypoika- tai tyttöpatsas on sinulle jo tulossa, joten relaa vähän ja aseta joskus itsesikin etusijalle. Vuosi 2010 on sinulle muutosten vuosi, tutustu itseesi ja löydä kohtalosi… Hmmm, teenlehdet taipuvat aina vähän paisuttelemaan asioita.

KALAT (20.2.-20.3.)
Oih, ensi vuonna sinulla on edessä tärkeä tehtävä, sillä joku ystäväsi kaipaa kuuntelevaa korvaa. Läsnäolosi oikealla hetkellä syventää ystävyyttänne aivan uusille urille. Ystävyys on ikuista – muista se.

OINAS (21.3.-19.4.)
Malttia elämään, malttia elämään, toveri! Tähdet lupaavat sinulle ensi vuodelle kaikkea hyvää, mutta ehtona on harkitut päätökset. Ensi vuonna et siis voi sännätä pää kolmantena jalkana kaikkiin koetuksiin, vaan sinun täytyy vähän punnita asioita eri näkökulmista. Varmasti pienestä pähkäilystä ja ajattelusta on sinulle myöhemminkin hyötyä!

HÄRKÄ (20.4.-20.5.)
Ou-nou, kristallipallosta vilahtelee tylsistymisen merkkejä! Tarvitset ensi vuoteen vähän actionia! Oletkohan sinä vähän liian kärsivällinen ja maltillinen? Elämäsi kaipaa vähän väriä, jottet tylsisty ensi vuoden aikana! Hankipa vaikka jokin uusi harrastus tai tartu epäröimättä vähän hassumpiinkin ehdotuksiin.

Palaa joulukalenteriin

Luukun loihti Tanis