Musta sisarusten joulutarina

Sattuipa kerran eräänä joulukuisena päivänä Mustan kartanossa niin, että herra ja rouva Musta kutsuttiin iltapäiväteelle sukulaistensa luokse. Päivä oli hyvin tärkeä, sillä uskottiin, että herra Mustan sisarelle olisi pian syntymässä lapsi, poika, joka jatkaisi jaloa sukua. Niinpä Herra Musta puki kiireellä päälleen parhaimman hopeisen viittansa ja rouva Musta pujotti kaulaansa hienoimmat helmensä.

Ennen lähtöään he antoivat uutterille kotitontuille neuvoksi katsoa tyttäriensä perään. Pienet otukset nyökkäsivät hieman peloissaan, sillä tytöistä vanhin, Bellatrix, oli jokseenkin levoton ja aina aiheuttamassa harmia. Herra ja rouva Musta tiesivät tämän myös, ja siksi he antoivatkin keskimmäiselle tyttärelleen Andromedalle tehtäväksi katsoa mitä hänen isosiskonsa oikein puuhasi sekä valvoa, ettei pikkusisko Narcissa söisi mitään, mitä tämä ei saisi syödä.

Meda, tämä oli Andromedan rakas lempinimi, istui suuren kartanon ikkunasyvennöksessä ja katseli miten hänen vanhempansa katosivat tuuleen ja tuiskuun. Oli vaikeaa sanoa missä vaiheessa he kaikkoontuivat, mutta sillä hetkellä, kun heitä ei varmasti enää näkynyt, loikkasi Bella nurkan takaa esiin. Meda kiljaisi säikähdyksestä, joka puolestaan herätti nurkassa nuokkuneen Cissyn. Parku täytti korkeakattoisen huoneen.

"Bella, älä pelottele!" Meda ulvahti ja hyppäsi sitten pois ikkunasyvennöksestä, meni ottamaan Cissyä kädestä, jotta pikkuinen rauhoittuisi. "Katso nyt mitä sinä teit."
"Senkin vellivauvat, te säikkyisitte vaikka puhpalluraa!"
"Mutta silti", Meda jurnutti ja pörrötti sitten Cissyn tukkaa, tarjosi tälle imeskeltäväksi oman mekkonsa helman. "Sinä tiedät, mitä tapahtuu kiusantekijöille jouluna."
"Pyh pah, ei minua mikään jästi vie", Bella totesi heti.

Sisko heilautti mustaa juhlavaa kaapuaan ja keinahteli sitten kauemmas Medasta. Tämä ei ollut yhtään mukavaa, sen Meda tiesi heti, sillä Bellalla oli taas jotain mielessä. Sisko varmasti toivoi hänelle hankaluuksia ja aikoi jujuttaa niin kotitonttuja kuin häntäkin. Medaa pelotti ihan kysyä, mutta pakko hänen oli ottaa selvää mitä Bella aikoi.

"Kerro nyt", Meda mutristi huultaan. "Mitä sinulla on mielessä?"
"Ei minulla mitään erikoista", Bella vakuutti ja iski sitten silmää. "Ajattelin vain, että nyt kun äiti ja isä ovat muualla, me voisimme etsiä joululahjamme."

"Ei joululahjoja voi etsiä etukäteen!" Meda ällistyi.
"Älä viitsi Meda", Bella tuhahti, "oletko sinä noita vai tonttu?"

Sisko kyllä tiesi miten ärsyttää Medaa – hän ei pitänyt lainkaan siitä, jos häntä sanottiin tontuksi tai maahiseksi tai metsinkäiseksi. Isän mielestä se johtui siitä, koska Meda oli niin pienikokoinen, mutta ei se pitänyt paikkaansa, Meda oli juuri sopivan kokoinen eikä kenenkään pitäisi väittää, että hän olisi jotain muuta.

"Noita minä olen, ja hyvä noita minusta tuleekin."
"No hienoa, sitten sinä seuraat minua", Bella päätti ja nosti tyytyväisenä, johtajamaisesti pientä leukaansa koholle.
"Mutta entä Cissy?" Meda muistutti ja katsoi epäillen siskoaan, joka istui juuri nurkassa ja imeskeli nyt Medan helman sijasta isän sulkakynäkokoelmaa – mistähän taapero oli senkin oikein saanut? "Äiti käski meidän vahtia sitä."

Bella katseli hetken siskonsa puuhia ja pyysi sitten Medaa odottamaan hetken. Hän hävisi suureen aulaan, jossa hänen askeleensa kaikuivat seinillä kopisten kuten yksisarvisten kaviot kopisevat, kun ne kiipeävät pitkin jyrkkää kallionseinämää. Suuren hattukaapin ovi kuului avautuvan, jonka jälkeen Bella kolisteli tiensä takaisin huoneeseen käsissään isän pihakaavun paksu vyö.

"No niin Cissy, ole nyt kiltti tyttö."

Silloin kun päätti niin, Bella osasi olla hyvin nopea. Hän tarttui pientä Cissyä kainalosta ja veti tämän pöydän luokse, jonka jalkaan sitoi siskonsa. Hetken ajan Cissy yritti rimpuilla irti vyön tiukasta otteesta, mutta sitten hän pyllähti takaisin takamukselleen ja ryhtyi imeskelemään pöytäliinan hempeänmustaa pitsikoristeista reunaa.

"Mennään, Meda."

Meda vilkaisi paikoilleen jätettyä Cissyä, hän ei ollut varma pärjäisikö tämä, mutta lähti sitten seuraamaan odottavaa Bellaa. Cissy ei ehtisi tehdä mitään pahaa, mutta isosiskoa piti pitää silmällä.

Mustien kartano oli suuri ja korea ja siellä oli paljon portaita. Aina välillä Meda ja Bella laskivat alas portaita reunustavia kaiteita pitkin, yleensä silloin, kun isä ja äiti eivät olleet paikalla, sillä silloin sai huutia jos jäi kiinni, koska nuoret puhdasveriset neidot eivät saaneet lasketella alas portaita pitkin. Nyt Bella ei kuitenkaan pysähtynyt ylempään kerrokseen, jossa makuuhuoneet olivat, vaan hän käveli tyynesti eteenpäin kohti ullakkoa.

Jatkuu...

Palaa joulukalenteriin

Luukun loihti Ginger