Harry Potter -fanien joulukalenteri 2013

Luukku 15 - Maahisen taikakalenteri

Tylypahkan kirjastossa mörköpuheet ovat loppuneet, ilmeisesti jonkunlainen yhteisymmärrys on saatu asiaan. Nyt kuitenkin puhe on kääntynyt maahisiin ja maahisten jouluperinteisiin. Joku korpinkynsi väittää kivenkovaan, että ilman maahisia suuri osa historiasta olisi ihan pimennossa, mutta muut ovat eri mieltä. Korpinkynnen oppilas perustelee väitettään lukemalla kirjasta maahisista kertovan pätkän.

"Lumihiutaleiden leijaillessa ikkunan ohi eräs pieni maahinen puuhaili pöytänsä ääressä ja hyräili samalla joululauluja. Hänellä oli kädessä kulunut sulkakynä, joka oli hänelle hyvin tärkeä, sillä hän sai sen ystävältään joululahjaksi muutama vuosi sitten. Maahiset nimittäin jurosta luonteestaan huolimatta arvostavat suuresti joululahjoja ja antavat niitä aina toisilleen. Kallisarvoisella sulkakynällään hän teki merkintöjä toiseen vieläkin kallisarvoisempaan asiaan, nimittäin kalenteriin. Sen hän sai perinnöksi isältään, joka taas sai sen isältään ja niin edelleen ties kuinka monen sukupolven ajan. Maahisilla nimittäin on ikuinen kalenteri, johon on merkattu kaikki tärkeät asiat kaukaa menneisyydestä asti ja johon uusi sukupolvi aina lisää uudet merkittävät asiat. Kalenteri kulkee aina suvussa isältä pojalle. Monien kauniiden jouluperinteiden lisäksi heillä on perinne, että suvun kalenterin haltija tekee jouluna kalenteriin sen vuoden merkinnät - heidän muistinsa on kyllä niin hyvä että he muistavat kaiken sen vuoden ja oikeastaan monien menneidenkin vuosien asiat. Tehtyään viimeisen merkinnän pieni maahinen sulkee kalenterin ja vie sen omalle paikalleen. Sitten hän hakee glögiä ja pipareita ja jää ikkunan viereen katselemaan lumisadetta ja syömään jouluherkkuja."

Meillä ei valitettavasti ole ikuista kalenteria vaan meidän on hankittava joka vuosi uusi. Osa saa sellaisen jostain ilmaiseksi, osan pitää ostaa se itse. Useimmiten itse ostaessa päätyy sellaisen ongelman eteen, että kaikki hienot kalenterit ovat kalliita ja kukkarolle sopivammat ovat kamalan tylsiä. Samoin ilmaiskalenterit ovat usein epäpersoonallisia. Mutta ei se mitään, voimmehan aina tehdä tylsästä kalenterista hienon pienellä vaivalla ja säästää näin rahaa! Ja ehkä luontoakin kaikille taianomaisille (ja taiattomillekin) eläimille sillä usein halvimmat kalenterit on luontoystävällisempiä.

Potter-teemaiseen kalenteriin tarvitset:
halvan kalenterin
sakset
paperia
liimaa
(lehteä tms liimausalustaksi)
lyijykynän
viivoittimen
punaisen, keltaisen, mustan, vihreän, harmaan, sinisen ja (mahdollisimman) pronssisen värikynän
(kontaktimuovia)

Luukku 15
Ota kalenterisi ja valkoista paperia. Aseta kalenteri tarkasti paperin nurkkaan, niin että se peittää juuri kannen kokoisen alueen. Huomioi, että jos kalenterissa on kierteet, niiden päälle ei tule paperia. Piirrä lyijykynällä kalenterin reunaa myöden. Leikkaa piirrosjälkeäsi pitkin. Nyt sinulla pitäisi olla kalenterin kannen kokoinen ja muotoinen paperinpala.

Luukku 15
Jaa se lyijykynällä (tai mustalla kynällä tai muulla värillä, jos haluat tuville näkyvät rajat, kuten itselläni on) neljään yhtä suureen osaan. Vasemmalle ylös tulee rohkelikko, oikealle korpinkynsi, vasemmalle alas puuskupuh ja oikealle luihuinen (tai jos muu järjestys miellyttää enemmän niin sitten teet haluamaasi järjestykseen).

Luukku 15
Tee vasemmalle ylös ja oikealle alas viivottimen avulla vinoneliöruudukko ja kahteen muuhun ruutuun vino viivoitus. (Jos et pidä näpertelystä voit myös tehdä jokaiselle alueelle raidoituksen.) Voit tehdä sen lyijykynällä ja pyyhkiä jäljet lopuksi pois tai jokaiselle alueella toisella tuvan väreistä, jolloin viivat katoaa värittäessä. Väritä kalenterin kannen ruudut ja raidat (joka toinen raita/ruutu toisella värillä) tupien väreillä; rohkelikolle punaista ja keltaista, korpinkynnelle sinistä ja pronssia, puuskupuhille keltaista ja mustaa ja luihuiselle vihreää ja harmaata (tai hopeaa jos sitä on saatavilla).

Luukku 15
Luukku 15

Levitä kalenterin etukanteen tasaisesti liimaa. Katso että sitä tulee varsinkin reunoihin, ettei jää irrallaan olevia kohtia. Aseta värittämäsi kansikuva päälle ja paina kiinni. Anna liiman kuivua. Kuivumisen jälkeen voit päällystää kannen niin se pysyy paremmin hyvänä. Nauti Potter-henkisestä kalenteristasi vuoden verran tai anna se toiselle fanille joululahjaksi.

Luukku 15

Luukun loihti AIV-rehu

Palaa kalenterin etusivulle

Kalenterin etusivu | Apua! Luukku ei aukea! | Tekijät | Luukkulistaus
Harry Potter -fanit | Harry Potter -fanien joulukalenteri Facebookissa | Vuotis.net Facebookissa