Harry Potter -fanien joulukalenteri 2013

Luukku 5 - Kotitontun joululimppu

Vedenväen joululaulujen piristämänä suuntaat takaisin kohti Tylypahkan muureja. Eteisaulassa katseesi lipuu kultareunaisen peilin yli ja tajuat, ettei kyseessä olekaan peili, ei ainakaan sanan tavallisessa merkityksessä. Kumarrut lähemmäs ja yhtäkkiä tunnut tempautuvan hopeisen usvan läpi tarkkailemaan tapahtumaa kuin jonkun toisen muistoista.

Kalmanhanaukio kahdentoista leijuvin kynttilöin ja kuusin koristellussa kellarikeittiössä oli valkean jouluaamun sarastaessa jo täysi tohina päällä. Keittiössä nykyään runsaasti aikaansa viettävästä Harryn perintökotitonttu Oljosta nimittäin kuoriutui Joulun alla varsinainen kanelintuoksuinen joulumuori.

Kodikkaan punaiseen, putipuhtaaseen pyyheliinaan kääriytynyt tonttu säteili ilosta vihellellessään "Tonttujen jouluyötä" takkatulen pehmeässä roihussa. Oljo rakasti joulua.

Mustien perinteinen joululimppu valmistui jo hyvää vauhtia uunissa ja levitti vanhaan taloon herkullisen mausteista tuoksua. Keittiön seiniä koristivat lukuisat ristipistotyöt, joiden aiheissa esiintyivät useaan otteeseen Harry ystävineen ja perheineen. Oljo piti Pottereista kovasti, ja erityisen ylpeä hän oli pikkuista Lily Lunaa esittävästä luomuksesta, joka ryömi kehyksistä toisiin hymyilemään jokaiselle paikallaolevalle ristipistohahmolle ja kiipeämään heidän syliinsä. Lily oli tontun mielestä oikein touhukas ja herttainen lapsi, vaikka repikin aina Oljon korvia. Oljo katseli ristipisto-Harryn sylissä nauravaa Lilyä ja nyki korvaansa mietteliäänä. "Pöydän voisi vielä pyyhkiä," hän ajatteli.

Tonttu pyyhki pitkän, komeasti katetun ja kynttilöin valaistun ruokapöydän puisen pinnan jo kolmatta kertaa tänä aamuna. "Nyt siitä kelpaisi vaikka Lucius Malfoyn ihailla itseään." Oljo hihitti itsekseen ajatukselle Luciuksesta keimailemassa ja sukimassa hiuksiaan kiiltävän puupöydän edessä, kunnes kuuli kauan odotetun koputuksen eteisestä.

Tontun kaulassa riippuva, tarkkaan kiillotettu Reguksen medaljonki vain välähti hopeisena, kun hän hypähti ilosta. Harry -isäntä oli viimeinkin tullut perheineen ja ystävineen Oljon luo jouluaterialle.

Tonttu tanssahteli muutaman kerran jännittyneenä ja riensi onnesta soikeana ottamaan rakkaitaan vastaan. He tulisivat varmasti ihastumaan Oljon varta vasten heille leipomaan joululimppuun...

Muisto haalenee hiljalleen ja palautuessasi eteisaulaan voit vielä tuntea häivähdyksen mehevästä limpun tuoksusta nenässäsi.

Oljon jouluinen piimälimppu (4 kpl)

Limppu

Ainekset:
1 l piimää
50 g hiivaa
2 dl siirappia
vajaa 1 rkl suolaa
2 rkl pomeranssinkuorta
½ rkl kuminaa
½ rkl anista
½ rkl fenkolia
12 dl vehnäjauhoja
10 dl ruisjauhoja

Voiteluun:
½ dl siirappia
½ dl vettä

Limppu
Ota kaikki ainekset esille, pese kädet, laita tonttulakki päähän ja joululevy soimaan.

Limppu

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi esim. mikrossa.
Itse lämmitin puolen litran osissa hiukan yli minuutin kumpaakin osiota. Muista tarkkailla mikrossa lämpiävää piimää herkeämättä! Oikea lämpötila on n. 37 astetta. Sillloin piimä tuntuu kädessä hiukan lämpimältä. Liian korkeassa lämpötilassa hiiva kuolee, ja reilusti matalampi lämpötila heikentää tehoa.

Limppu Limppu
Liuota hiiva piimään. Lisää siirappi, suola ja mausteet ja sekoita.

Limppu Limppu Limppu
Lisää jauhoja taikinaan noin 1 dl kerrallaan, ja vaihda sekoittaminen kädellä vaivaamiseksi taikinan paksuuntuessa.

Limppu
Kun jauhot on sekoitettu joukkoon, anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä 60 minuuttia. Tässä vaiheessa on hyvä siivoilla keittiötä, lueskella Pottereita tai vaihtaa joululevyä. Leivonta-alustan voi jauhottaa valmiiksi.

Limppu
Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja muotoile siitä neljä pyöreää limppua. Anna kohota liinan alla vähintään 30 minuuttia Tässä välissä kannattaa tehdä siirappivesi valmiiksi limppujen voitelua varten ja haukata vähän suklaata.

Limppu
Pistele kohonneita limppuja haarukalla. Voitele siirappivedellä. Itse unohdin pistelyn, ja limppuihini tuli pieniä repeämiä. Eivät haitanneet makua eivätkä kyllä juuri ulkonäköäkään.

Limput mahtuvat kyllä uuniin yhtä aikaa, mutta ne ottavat hiukan toisiinsa kiinni reunoista, joten jos aikaa on ja epätäydelliset reunat haittaavat, niin limput voi aivan hyvin työntää uuniin vaikka yksi kerrallaan. Minä laitoin kaikki neljä, keittiömme kun tuppaa olemaan ruuhkainen ympäri vuoden.

Limppu Limppu
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 40 minuuttia. Voitele siirappivedellä muutaman kerran paiston aikana. Itse voitelin kolme kertaa.

Limppu säilyy mehevänä monta päivää ja pakkasessa kuukausia. Maku on herkullisen siirappinen ja mausteinen. Meidän perheessä jokainen suu tykkäsi kovasti ja resepti oli todella helppo toteuttaa, vaikken tosiaan ole mikään kokenut kotitonttu. Kannattaa kokeilla. Kotitekoinen limppu on mitä mahtavin joululahjaidea vaikkapa mammalle tai kaverille!

Resepti on alunperin löydetty Kinuskikissa -nimiseltä nettisivulta hakusanalla 'joululimppu'. Käy ihmeessä vilkaisemassa!

Luukun loihti: serpensortia

Palaa kalenterin etusivulle

Kalenterin etusivu | Apua! Luukku ei aukea! | Tekijät | Luukkulistaus
Harry Potter -fanit | Harry Potter -fanien joulukalenteri Facebookissa | Vuotis.net Facebookissa