Malfoyt, jotka juonen perusteella selkeästi ovat pahan leivissä, olivat nimiensä perusteella hyvin helppo luokitella pahoiksi. Draco tarkoittaa lohikäärmettä, joka lähes sadan prosentin varmuudella liitetään aina pahaan. Samalla nimellä kutsutaan myös Lohikäärmeen tähtikuviota pohjoisella taivaalla. Lohikäärme kuitenkin yleensä liitetään pahan apuvoimiin, vaikka sillä on yleensä myös omat tarkoitusperänsä, mikä on hyvin helppo uskoa myös Dracosta. Omat tarkoitusperät taas antavat mainiosti olettaa, että Draco voisi olla takinkääntäjä ja tulla hyvän puolelle. Dracolla on kuitenkin hyvin ristiriitainen luonne, ja siihen saattaa viitata se, että idän ja lännen myyteissä esiintyvät lohikäärmeet ovat hyvin erilaisia. Idässä lohikäärme liittyy myös olennaisesti feenikslintuun, sillä ne molemmat ovat mukana maailman luomisessa kilpikonnan ja yksisarvisen kanssa.
Draco tunnetaan myös Ateenasta, sillä n. 600 eKr tämän niminen lainsäätäjä on säätänyt ilmeisesti kuolemanrankaistuksista lain. Draco -niminen lainsäätäjä oli pelätty mies Ateenassa, kun hän kylmästi sääti "dragoniaanisia lakeja" ja tuomitsi ihmisiä kuolemaan.
Malfoyn perheen pää, Lucius, on niin ikään helppo johtaa. Vaikka nimi tuleekin latinan lux -sanasta, eli valosta, on sama johdos myös Luciferilla (lat. valontuoja), jonka ehkä paremmin tiedämme nimillä Perkele tai Saatana. Lucius -nimeä ovat kantaneet myös kuninkaat ja paavit, ja tässä tapauksessa Luciushan varsinaisesti on Pahan suurmies, vaikkapa paavi jos sanaa halutaan käyttää. Taikaministeriössä Lucius ja raha olivat kova yhdistelmä.
Lucifer esiintyy Vanhassa Testamentissa Jesajan luvussa 14 jakeessa 12, eikä missään muualla.
"Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!" [Kuningas Jaakon raamatunversiossa lukee englanniksi "oi Lucifer" sanojen "sinä kointähti" kohdalla.]
Lucifer - Ylpeys
Mammon -- Ahneus
Asmodeus -- Himo
Satan -- Viha
Beelzebub -- Mässäily
Leviathan -- Kateus
Belphegor -- Laiskuus
Luciushan on nyt varsin maahan syösty, kun hän jäi Taikaministeriössä kuolonsyöjyydestä kiinni. Hän on varsin varattu tätä nykyä.
Narcissa, Dracon äiti, ei ole teoksissa saanut suurta huomiota, mutta miksi olisikaan ollut tarvetta? Narcissa, joka on selkeä johdos narsissista tulee lopultakin eräästä kreikkalaisesta mytologioiden nuorukaisesta, Narkissoksesta, joka rakastui omaan peilikuvaansa ja muuttui narsissiksi. Tästä on johdettu narsismi eli autoerotismi. Kaikesta päätellen Narcissa on siis narsisti, kaunis ja kaikkea muuta, ja rakastaa vain itseään. Tämä taas voisi olla yksityiskohta sille, miksi Draco on ns. häirikkö, mutta psykologia äidin rakkaudettomuudesta ei kuulu tähän. Kai?
Rowling on lupaillut, että nyt kun Lucius on ikäänkuin varattu, näkisimme Narcissaa enemmän. Liittyykö hänen näkemisensä nimenomaan kuolonsyöjiin vai hänen sukulaisiinsa, sitä en edes uskalla arvailla. Tai uskallanpas, sukuun. Etenkin suvun perintöön.
Malfoyn perheen sukunimi antaa olettaa, että kyseessä on läpeensä paha perhe. Mal -etuliite kun englannin kielessä tekee sanasta pahuuden edustajan. Ja ranskassa Mal foi tarkoittaa huonoa uskoa. Englannin kautta Malfoysta kuitenkin voisi saada myös epävihollisen, mikä kumoiaisi moniakin oletuksia kyseisestä perheestä.
Draco Dormiens Nunquam Titillandus eli meidän kaikkien tuntema lausahdus "Älä koskaan kutita nukkuvaa lohikäärmettä" sai minut pohtimaan tätä mahdollista Malfoyn perheen sukulaisuussuhdetta Salazar Luihuiseen, jolloin tämä lausahdus ennustaisi Draco Malfoysta jotain todella suurta, koska se selkeästi varoittaa leikkimisestä lohikäärmeen kanssa.. Rowlingille tämä lausahdus on se käytännöllinen motto jonka joka koulu tarvitsee, mutta miksi se ei olisi myös jotain muuta?
Narcissan "rakkaasta" suvusta lisää mm. mm. Blackit, Tonksit ja Lestranget.
Teksti: Mirzam
Kiitos etenkin Tubbsille, Fredinalle ja Irianille pienistä lisäyksistä.
© Harry Potter -fanit 2008
An Unofficial Fan Club, epävirallinen fanisivusto