Meidän Villi-Silmällekin hänen aito etunimensä Alastor sopii kuin varvas jalkaan, eli täydellisesti (ilman varpaita ei pysy kovinkaan hyvin pystyssä). Alastor on alunperin demonin nimi. Kreikkalaisessa mytologiassa Alastor oli kuolevainen, Pylosin kuninkaan Neleuksen poika, jonka Herakles murhasi. Neleus menetti kaikki poikansa Herakleelle. Alastorista tuli demoni, jonka pääasiallisena tehtävänä oli kostaa isien synnit lapsiaan kohtaan. Alastor oli niin hämmentävä demoni, että hän sai syntisen tunnustamaan teon kuin teon. Demonin tie päättyi Helvettiin, sillä siellä hän toimii teloittajana.
Kun emme olleet tutustuneet originaaliin Alastor Moodyyn, vaan Crouchin poikaan, joka oli naamioitunut Alastoriksi, saimme tietoomme, että Alastorilla on puinen jalka ja silmä, joka näkee kaiken. Alastor on myös tunnettu omituisista, taikaministeriötä stressaavista, tempauksistaan, mikä tulee selkeästi ilmi hänen sukunimessään. Moody on selkeä johdos sanasta mood, mieliala ja moody itsessään tarkoittaa oikukasta, synkkää, apeaa ja pahantuulista. Minä aikanaan neljättä kirjaa lukiessani kuvittelin Alastorin varsin verta hyytäväksi tapaukseksi, vaikka en vielä tiennyt mitä hänen nimensä tarkoittaa. Nyt tuo kuvitelma tuntuu hyvin osuvalta, sillä tuolle kuvitelmalleni minä olisin tunnustanut vaikka Olof Palmen murhan, jota taatusti en voinut tehdä.
Oikean Moodyn parissakin eletään mielenkiintoisia hetkiä. Crouch matki häntä hyvin. Varsin vauhko mies kyseessä. Tosin nyt hänen kaiken näkevä silmänsä toimii hieman moitteellisesti. Jumahtaako se tulevaisuudessa tärkeässä paikassa?
Alastor on osa Feeniksin kiltaa, on ollut ilmeisesti alusta lähtien. Hänen nimensä perusteella hänen tulevaisuuden kuvioitaan on hankala ennustaa, mutta eiköhän sieltä vielä jotain merkityksellistä tule.
Alastor: Or, the Spirit of Solitude
Teksti: Mirzam
© Harry Potter -fanit 2008
An Unofficial Fan Club, epävirallinen fanisivusto