Bartemius Crouch on meille huomattavasti tutumpi Barty Kyyrynä, mutta kuten tavallista, NEO tehdään alkuperäisen nimen pohjalta että saisimme irti kaiken mahdollisen.
Barty eli Bartemius on tutumpi nimi Raamatusta, jossa tavataan sokea kerjäläinen Bartemeus. Nimen läheinen muoto on Bartholomew, joka tarkoittaa Tolmain poikaa. Tolmai taas tarkoittaa paljon uurteita, mikä saattaisi viitata vanhemman Kyyryn huoliin ja murheisiin, sekä stressiin. Myös apostoli Nathaniel tunnettiin nimellä Bartholomew. Sokea, kasvoiltaan uurteinen kerjäläinen, joka palveli Jeesusta? Kenties vanhempi Kyyry oli todella hyvän puolella, vaikka pelastikin pahan poikansa. Olihan nuorempi Kyyry kuitenkin kauan kirottuna kotonaan, mutta vapautui tekemään pahojaan puoli vahingossa. Vanhempi Kyyry oli ehkä sokea poikansa todelliselle pahuudelle, ja tämän vuoksi, eikä suinkaan rakkaudesta, tämä pelasti poikansa Azkabanista. Uurteiset kasvot todella mielestäni viittaavat stressiin, huoliin ja murheisiin, lähinnä juuri pojasta josta hän vaikeni, jonka takia hän ei ollut vaimonsa kanssa tämän kuollessa ja joka hänet itsensäkin lopulta tappoi. Nuorempi Kyyry ei palvele hyvää, mutta oletettavissa on hänellekin paljon huolta ja murhetta. Kenties hänkin on sokea, sokea sille hyvälle, jota hän "esitti" Harrylle Villisilmän muodossa.
Kyyry eli alkuperäiseltä nimeltään Crouch tulee englannin verbistä to crouch, joka suomeksi tarkoittaa kumartumista, kyyristymistä, juoksuun valmistautumista, säpsähtämistä ja antautumista. Ja tottahan molemmat Kyyryt ovat kumartuneet, kumpikin taholleen. Seniori kumarsi hyvälle, kun juniori kumartaa pahalle. Heidän ruumiinrakenteensakin viittaa kyyristymiseen, kaikkine huoline ja murheineen. Vanhempi Kyyry varmasti säpsähti tajutessaan asian todellisen laidan, kun hänen poikansa alkoi laittaa kapuloita rattaisiin. Parempi oli ehkä antautua, kuin sännätä päättömään juoksuun. Nuorempi Kyyry valmisteli salaa koko Liekehtivän Pikarin ajan kilpajuoksua hyvän ja pahan välillä, mikäli hän olisi onnistunut olemaan jäämättä kiinni, olisi hän nyt kenties kyyristynyt lähtökuoppiin kisaa varten.
Ei ole mitenkään yllättävää, että tämäkin nimi on tunnettu Raamatusta ja että se viittaa palvomiseen. Molemmat Kyyryt ovat menneen talven lumia, mutta toisaalta heidän jälkipyykkejään saatetaan vielä pestä..
Teksti: Mirzam
© Harry Potter -fanit 2008
An Unofficial Fan Club, epävirallinen fanisivusto