
Harry Potter -fanien ensimmäinen Kultainen Sieppi -äänestys on käyty! Äänestys koski kirjoja 1-6, joten seitsemättä kirjaa ei spoilata äänestyksen myötä.
Kaikkien äänestäneiden kesken arvoimme Jaana Kapari-Jatan kirjoittaman Pollomuhku ja Posityyhtynen -kirjan, joka ilmestyy perjantaina 29. helmikuuta. Voittajan nimi löytyy sivun alaosasta.
Kiitokset kaikille äänestäjille! Hyväksyttyjä äänestyksiä tuli yhteensä 925 kappaletta, jotka jakaantuivat kahdessakymmenessä kategoriassa seuraavanlaisesti.

Kultainen Sieppi -äänestyksen tiukin kamppailu käytiin heti ensimmäisessä kategoriassa Neville Longbottomin ja Harry Potterin välillä. Lukijat valitsivat kuitenkin Neville Longbottomin urheimmaksi rohkelikoksi, vain kahdeksan äänen erolla!
"Vaatii suurta urheutta, jotta uskaltaa lähteä tekemään suuria tekoja vaikka luottamus itseen ja omiin kykyihin ei olekaan paras. Uudelleen yrittäminen vaatii myös urheutta."
- Paula

Ylivoimaisesti suosituin korpinkynsi on lukijoiden mielestä Luna Lovekiva, tuo hieman hassu ja huoleton tyttö. Toiseksi eniten ääniä keräsi Harryn entinen mielitietty, Cho Chang, mutta hänen äänisaaliinsa on vain 10 prosenttia Lunan saldosta.
"Tämä tyttö tietää ja näkee paljon asioita joita muut eivät näe, tekee kaiken omalla ainutlaatuisella tavallaan."
- Elli

Puuskupuhien taistossa kärkikolmikkoon ylsi kolme puuskupuh-poikaa, joista neljännessä kirjassa Voldemortin uhriksi joutunut Cedric Diggory selätti melkein tasoissa olevat Ernien ja Zachariaksen. Cedric on ehdolla myös kaikista kaivatuin -kategoriassa.
"Cedric edusti aina sitä kaikkea mitä puuskupuhin tupa on vaatinut. Mies joka ei itsekyyttä tai vallanhimoa tuntenut."
- Tuomas

No tästä ei ollut epäilystäkään, Draco Malfoy loistaa korkeimmalla palkilla melkein 90 prosentin äänisaaliilla! Häntäpäätä pitävät Crabbe ja Goyle, jotka hävisivät jopa Millicent Bulstrodelle.
"Viekkaimmista viekkain, mutta myös kehityskelpoisin. Oikeassa pahiksessakin täytyy näkyä inhimillisyyden merkkejä, siinä missä sankarissakin heikkouden merkkejä!"
- Susanne

Tylypahkan opettajista lukijat valitsivat suosikikseen Rohkelikon tuvanjohtajan ja muodonmuutosten opettajan Minerva McGarmiwan. Toisella sijalla on taikaeläinten hoidon opettaja ja Tylypahkan tilusten ja avainten vahti Rubeus Hagrid. Myös entinen taikajuomien opettaja Severus Kalkaros keräsi kiitettävästi ääniä.
"Vaikka Mcgarmiwa on tiukka ja haluaa oppilailtaan vastuuntuntoa, hän osaa olla myös ymmärtäväinen ja jopa auttavainen. McGarmiwa on myös toisinaan melko arvaamaton."
- Milla

Remus Lupin nappasi selkeän voiton tässä kategoriassa. Severus Kalkaros ja Alastor Vauhkomieli (tai oikeastaan Bartemius Kyyry nuorempi) seuraavat kaukana perässä ja vielä kauempana Gilderoy Lockhart ja Dolores Pimento. Oravelle ei suotu ainuttakaan ääntä - mistäköhän johtuisi?
"Remus osaa oikeasti asiansa ja opettaa siten että jopa lukijakin tajuaa asiat! :D"
- Noora

Jälleen yksi kategoria, jossa voittaja on ylivoimainen muihin nähden. Albus Dumbledore jättää muut ehdokkaat kauas taakseen. Niin että taukki, vollotus, kummallisuus ja nipistys vaan!
"Elämänkokemuksessaan, viisaudessaan, loistavissa taikakyvyissään, höperyydessään, rakkaudessaan kerta kaikkiaan paras."
- Suvi

Pimeyden velhoista ja noidista kaksi on ylitse muiden: Voldemort ja Bellatrix Lestrange. Kolmanneksi ilkeimpänä pahiksena lukijat pitävät Peter Piskuilania, joka paljasti ystävänsä Lily ja James Potterin olinpaikan Voldemortille. Malfoyt jäivät tässä kategoriassa hännille, mutta se ei tee heistä yhtään sen mukavampia heppuja.
"Kovin moni muu ei ole tappanut niin montaa velhoa kuin Hän-Joka-On-Tohelo!"
- Misa

Tässä kategoriassa Kultaisen Siepin saalistaa luudallaan Harry Potter, joka kiitää Tulisalamallaan nopeammin kuin bulgarialainen Viktor Krum. Weasleyn sisarukset seuraavat perässä. Ron saattaakin olla ehkä kunkku, mutta ei hän Harrylle vertoja vedä lentotaidoissaan.
"Ei kai tähän muuta voi laittaakkaan, Harry oli nuorin huispaaja kautta aikojen, hän osasi käyttää luutaa peleissä taidokkaasti ja pelasi aina viimeiseen asti. Lisäksi hän osasi hyödyntää luutaa muihinkin tarkoituksiinsa."
- Annukka

Äitien taistossa selkeän voiton vei Molly Weasley 643:lla äänellä. Toiseksi tuli Harryn edesmennyt äiti Lily Potter. Petunia ja Narcissa ovat miltei tasoissa ja voimme vain ihmetellä, miten Walburga Musta edes keplotteli itsensä tähän kategoriaan.
"Seitsemän lasta, joista kaksi ehkä maailman veijarimaisinta poikaa, eikä silti ole räjähtänyt ilmaan. Rispektiä."
- Annika

Isien kamppailussa tunnollisimman isän titteli menee samaan perheeseen kuin edellisessä kategoriassa. 490:llä äänellä voittoon ylsi jästihullu Arthur Weasley. James Potter toisena ja Amos Diggory kolmantena. Jästi Vernon Dursley ja kuolonsyöjä Lucius Malfoy pitävät perää.
"Weasley on täydellinen isä, vaikkakin vaimonsa tossun alla."
- Milja

Feeniksin killasta kaksi erottui joukosta: Nymphadora Tonks ja Alastor Vauhkomieli, joista jälkimmäinen korjasi potin itselleen. Arabella Figg ja Kingsley Kahlesalpa keräsivät myös mukavan saaliin ääniä, mutta Mundungus Fletcher jäi joukon hännille.
"Vauhkomielen vauhkoamisesta on tässä hommassa hyötyä! Kun valmistautuu aina pahimpaan, kokee usein positiivisen yllätyksen. Alituinen valppaus..."
- Henna

Kuolonsyöjistä pelottomin on lukijoiden mukaan ehdottomasti Bellatrix Lestrange. Kaukana kakkosena hampaitaan kiristelee Lucius Malfoy. Muilla ehdokkailla ei pahemmin ole kannatusta.
"Bellatrix on tärähtänyt ja rakastaa vain Voldemortia. Hänellä ei ole mitään menettävää, tuskin hän mitään pelkääkään?"
- Anni

Eniten ehdokkaita löytyi lemmikkikategoriasta, mutta silti kaikille riitti ääniä. Runsaimman äänisaaliin keräsi kuitenkin Dumbledoren feenikslintu Fawkes. Parisataa ääntä vähemmän sai Harryn Hedwig-pöllö ja muut lemmikkiotukset jäivät alle sadan äänen.
"Fawkes käy yksin jättimäistä basiliskia vastaan ja tulee Harryn avuksi. Siinä vasta lintu! Se urhoollisesti, itsestään välittämättä saapuu muiden avuksi ja turvaksi. Toisaalta, se kuitenkin syntyy joka tapauskessa uudelleen, mutta mitä siitä, kyllä Fawkeskin varmasti tuntee kipua. Se on urhoollisin."
- Laura

Mielyttävimmiksi liikkumiskeinoksi lukijat valitsivat luudan, joka taitaa olla Harry Potterinkin lempikulkuväline. Ilmiintyminen on näistä vaihtoehdoista nopein muoto siirtyä paikasta toiseen ja sijoittui näin ollen toiseksi. Hormipulveri ja Poimittaislinja jakavat viimeisen sijan saatuaan kumpikin 57 ääntä.
"Ainakin on tunne, että pystyy hallitsemaan omaa liikkumistaan edes jotenkin."
- Louna

Melkein puolet lukijoista valitsi mukavimmaksi hengauspaikaksi kirjojen tapahtumien keskipisteen, Tylypahkan. Läheisessä Tylyahon kylässä sijaitseva Kolme luudanvartta -pubi nappasi toisen sijan päihittäen Hagridin tönön, Vuotavan noidankattilan ja Sianpään.
"On niin iso paikka, että valinnanvaraa on. Parhaita paikkoja ovat kirjasto ja tarvehuone. Ja jos nyt vähän venytetään rajoja niin Tylypahkasta pääsee Tylyahoon salareittejä pitkin ja Hagridille voi mennä kylään luvallisesti :)"
- Milja

Tylypahkan maineikkaimmasta veijarijoukosta lukijat valitsivat nokkelimmaksi kelmiksi yli 50 prosentin äänivyöryllä Sirius Mustan. James Potter keräsi noin 20 prosenttia ja Remus Lupin noin 15 prosenttia kaikista äänistä. Porukan pettänyt Peter Piskuilan sai myös ääniä peräti 11 prosentin edestä.
"Eipä paljoa säännöistä piitannut, mutta silti luotettava ja kallis ystävä."
- Marjut

Verinen Paroni kummittelee useimpien lukijoiden mielessä, joten hänelle menee Kultainen Sieppi tässä kategoriassa. Murjottava Myrtti ja Melkein päätön Nick haahuilevat kaukana hänen perässään. Räyhähenki Riesukin on saanut hieman kannatusta, ja jopa professori Binns, Tylypahkan ainoa kummitteleva opettaja.
"Verinen paroni, jo nimi on niin aavemainen... Ja sen ääni, lipuminen, tupa... Ja kaikki! Hui!"
- Veera

Hyödyllisimmän apurin kamppailu käytiin lähinnä kahden ehdokkaan välillä, joista Dobby kuitenkin viiletti kärkeen reilun 50 prosentin äänimäärällä. Fred ja George Weasley loihtivat ilotulitteitaan hyvänä kakkosena. Ginny Weasley keräsi 55 ääntä, ja Luna ja Neville saivat kumpikin 23 ääntä.
"Dobbylla on omaa taikaa, se kykenee ilmiintymään paikkoihin, joihin ei ihmiset kykene. Kaksoset eivät yllä ihan hänen tasolleen, koska he saattavat tehdä sinulle jekun pilanpäiten."
- Taru

Elämä on julmaa ja monia rakkaita persoonia ollaan jo menetetty kuuden ensimmäisen Potter-kirjan myötä. Lukijat valitsivat Harryn kummisedän Sirius Mustan kaikista kaivatuimmaksi henkilöksi. Harrylle hyvin läheinen Albus Dumbledore oli myös kova menetys monille lukijoille, ja kolmanneksi eniten ihmiset ikävöivät Harryn vanhempia. Myös Hagridin lemmikkiakromantella Hämäkäk ja kolmivelhoturnajaisissa traagisesti kuollut Cedric Diggory ovat kaivattuja.
"Sirius kuoli niin yllättäen,että sitä ei meinannut tajuta. Kun asia valkeni, kyyneleet tulvivat silmistä ja viha Bellatrixiä kohtaan kasvoi. Harry menetti suojelevan ja tärkeän kummisetänsä liian äkkiä!"
- Riikka
© Harry Potter -fanit 2008
An Unofficial Fan Club, epävirallinen fanisivusto