Uusimmat uutiset

31.10.02

Percy myy popcornia
Percy Weasleyn näyttelijä, Chris Rankin, on löytänyt itselleen töitä näyttelemisen ohella, kertoo The Sun.
Kun hän sai toisen Potter-leffan kuvaukset lopetettua, hän hankki töitä norwichilaisesta elokuvateatterista. Kun Potter-leffa saa ensi-illan siellä 15. marraskuuta, hän on myymässä popcornia ja osoittamassa katsojille paikkansa.
- Se on hieman outoa, mutta se on toinen työni ja rakastan sitä, Chris sanoi.
- Palkka ei ole mikään hyvä - mutta ainakin minä saan ilmaisen lipun.
...kirjoitti JFA kello 08:57 0 kommenttia

29.10.02

Huomio kaikki Vuotislaiset!
Koska Meidät potkitaan pihalle Vanhasta Vuotiksesta siirrymme järjestyksessä Uuteen Vuotikseen (osoitteen olette jo saanut). Siirtyminen tapahtuu ID:n mukaan, tässä järjestyksessä:

HUOM! Aikataulu muuttunut!
Tiistai 29.10: ID.t 1-250 saavat rekisteröityä Uuteen Vuotikseen.
Keskiviikko 30.10: 251-600
Torstai 31.10: 601-900
Perjantai 1.11: 901-1200
Lauantai 2.11: 1201-1400
Sunnuntai 3.11: Loput vanhoista Vuotislaisista

Vanha ID tulee laittaa allekirjoituksen kohdalle, jotta tiedämme kenestä on kyse. Jos vaihdat nimeäsi, laita siihen myös vanha nimesi. Muista tarkistaa että et vahingossa vie kenenkään muun nimeä, muuten Lupin tulee ja tekee varpaistasi jauhelihaa Vuotiksen juhliin.
Jos kirjautuu ennen kuin on oma päivä -> kuukauden karenssiin
Jos valehtelee vanhan ID:nsä -> jotain pahempaa
Jos ei ehdi rekisteröityä omana päivänään, niin sitten saa ihan koska vaan myöhemmin.
Koska tilien hyväksyminen on kutakuinkin aloitettava mahd. nopeasti, mutta jos joku kirjoittaa Uuteen Vuotikseen ilman lupaa -> karenssiin

Uuteen Vuotikseen saa kirjoittaa maanantaina 4.11, ei aikaisemmin! Uusia ihmisiä aletaan hyväksyä joulukuun puolella.
...kirjoitti Mirzam kello 19:09 0 kommenttia

Christopher Lee Dumbledoreksi?
The Sun -lehden mukaan 80-vuotias brittinäyttelijä Christopher Lee korvaisi viime perjantaina menehtyneen Richard Harrisin, ja ottaisi vastaan Tylypahkan rehtori Albus Dumbledoren roolin kolmannessa Potter-leffassa, Harry Potter ja Azkabanin vangissa.
Christopher Lee on tunnettu mm. Taru Sormusten Herrasta -elokuvissa Sarumanina.
Häntä pyydettiin Dumbledoren rooliin jo aikaisemmin ennen ensimmäistä leffaa, mutta hän oli liian kiireinen kuvatessaan TSH-trilogiaa.
Muita ehdokkaita Dumbledoren rooliin on ainakin Harry Robinson, joka toimi Harrisin sijaisnäyttelijänä.
Warner Bros. ilmoittaa päätöksestään viikon sisällä.
...kirjoitti JFA kello 17:22 0 kommenttia

Ennakkomyynti Sandrew Metronomessa 10.11.
Sandrew Metronome: Harry Potter ja salaisuuksien kammion ennakkomyynti alkaa näillä näkymin sunnuntaina 10.11. Varma tieto tulee SM:n sivuille ensi viikolla, mutta tuo näytää jo aika varmalta, tuo 10.11. Kellonaika ilmoitetaan ensi viikolla.
Ja Finnkinon ennakkomyyntihän alkaa 9.11. klo 10.
...kirjoitti JFA kello 13:56 0 kommenttia

Näe Dumbledoren työhuone
Tee 360:n asteen kierros Albus Dumbledoren työhuoneessa, joka esiintyy toisessa Potter-leffassa.
Vaatii Quicktime Playerin.
...kirjoitti JFA kello 13:44 0 kommenttia

Kapari: Odotan kirjaa hievahtamatta ja hissunkissun
Potter-kirjojen suomentaja Jaana Kapari odottaa meidän muiden Potter-fanien joukossa yhtä innokkaana, mitä tulevaisuus paljastaa Potter-maailmasta.
Lue lisää, mitä Kapari kertoi käännöstyöstään.
...kirjoitti JFA kello 11:01 0 kommenttia

26.10.02

"On kuin olisi menettänyt perheenjäsenen"


Ohjaaja Chris Columbus: "Me olemme vieläkin täysin shokissa. Tiesimme Richardin olleen sairas, mutta hän oli niin suuri taistelija, että jotenkin sisimmissämme odotimme hänen selviävän ja jatkavan kolmannessa Potter-filmissä. Joten se on täysi järkytys, koska me kaikki työskentelimme niin lähekkäin. On kuin olisi menettänyt perheenjäsenen."
Tuottaja David Heyman: "Hän on monien silmissä Dumbledore. Tosiasiassa hän on korvaamaton. Löydämme uuden Dumbledoren, mutta on vain yksi Richard Harris."

Richard Harris menehtyi perjantai-iltana Lontoon yliopistollisessa sairaalassa. Hänet vei hodgkinsintauti, eli imusuonistoa ja -solmukkeita vahingoittava syöpä. Hän oli poisnukkuessaan 72-vuotias.

Irlantilaisnäyttelijä oli tehnyt mittavan uran niin elokuva- kuin teatterinäyttelijänäkin, ja ollut kahdesti Oscar-ehdokkaana parhaaksi miesnäyttelijäksi, vuonna 1964 osastaan elokuvassa The Sporting Life ja vuonna 1991 elokuvassa The Field.
Harris oli saanut juuri kuvattua osuutensa elokuvasta Harry Potter ja salaisuuksien kammio. Tosin välillä jouduttiin turvautumaan sijaisnäyttelijään, kun Harris oli kipeänä. Kuvausten jälkeen Harris joutui sairaalaan ja taisteli siellä tautia vastaan, kunnes se vei voiton hänestä.

Harris eli hyvän elämän. Ainakin omasta mielestään. Näyttelemisen ohella hän harrasti myös runoutta ja pop-laulua. Hän jopa pääsi top10-listalle kappaleellaan MacArthur Park.
Hänellä oli myös taipumus juoda väkevämpää. "Join, koska minä ehdottomasti rakastin sitä", Harris kertoi pahamaineisista ryypiskelyistään. Hän kuitenkin lopetti juomisen vuonna 1981, kun hänelle kerrottiin, että hänellä olisi vain 18 kuukautta elinaikaa, jollei lopettaisi juopottelua.
Pahasta tavastaan huolimatta hän oli tyytyväinen itseensä. Oikeastaan hän ei edes pitänyt juomistaan pahana tapana. Hän eli täysillä. Hän panosti kaikkensa jokaiseen rooliin, minkä on koskaan näytellyt. Hän osasi nauttia elämästään.
Irlannin pääministeri Bertie Ahern sanoo Harrisin olleen "yksi Irlannin huomattavimmista taiteilijoista".

Harrisin kolme poikaa kertoivat "heidän rakastetun isänsä" menehtyneen rauhallisisissa olosuhteissa Lontoossa.
Siunauksensa jälkeen hänen perheensä vie tuhkat takaisin hänen kotiinsa Bahama-saarille.
Muistotilaisuudet pidetään myöhemmin Lontoossa ja Dublinissa.

"To the well organized mind, death is but the next great adventure." - Albus Dumbledore.
HP-fanit sytyttää kynttilän ja muistaa. Nauti seuraavastakin seikkailustasi, Richard.

...kirjoitti JFA kello 23:28 0 kommenttia

Richard Harris on poissa
Richard Harris nukkui perjantaina pois. Harris oli jo jonkin aikaa taistellut syöpää vastaan.
Potterfanit tunsivat Harrisin parhaiten Dumbledoren roolista. Suru-uutisen kertoi BBC.
...kirjoitti Linnéa kello 01:22 0 kommenttia

Lapsinäyttelijät eivät sittenkään lopeta?
Harry Potter ?elokuvien lapsitähdet ovat halukkaita tekemään enemmän kuin kolme Potter ?elokuvaa, kertoo BBC.
Daniel Radcliffe. Rupert Grint ja Emma Watson sanovat kaikki että rakastavat elokuvantekoa eivätkä ole aikeissa lopettaa vielä.
Kahden Potter ?elokuvan ohjaaja Chris Columbus sanoi vastikään että hän uskoo että lapsitähdet lopettavat kolmannen Potter ?elokuvan jälkeen, koska työ on niin raskasta.
- Minä ainakin haluan tehdä enemmän Potter-elokuvia, ehkä jopa viisi. Meillä on niin hauskaa kuvauksissa, sanoo Rupert Grint.
...kirjoitti Linnéa kello 01:08 0 kommenttia

Uusia kuvia tähdistä ? Emma on kasvanut eniten!
The Leaky Cauldron vihjaisee että täältä löytyy uusia kuvia Potter-elokuvien tähdistä.
Ainakin Emma on aikuistunut todella paljon, katsokaa vain tätä kuvaa. Ja Dan tuntuu yksityiselämässään saavan hiuksensa pörröisiksi paljon paremmin kuin elokuvassa.
...kirjoitti Linnéa kello 01:05 0 kommenttia

Liekehtivä pikari saapui Japaniin
Liekehtivä pikari on käännetty nyt myös Japaniksi, kertoo Japan Times. Osa kirjakaupoista avasi ovensa jo kello viisi aamulla, jotta innokkaat fanit saivat ostaa kirjan enne kuin menivät kouluun.
...kirjoitti Linnéa kello 01:04 0 kommenttia

Kakkosleffassa enemmän etnisiä vähemmistöjä
Salaisuuksien kammiossa on oppilaita useammasta etnisestä vähemmistöstä kuin Viisasasten kivessä, kertoo Ireland Online.
Mediassa oli valitettu sitä että Viisasten kivessä oli pääasiassa valkoisia näyttelijöitä.
...kirjoitti Linnéa kello 01:03 0 kommenttia

25.10.02

Kakkosleffasta povataan parempaa kuin ykkösestä
Salaisuuksien kammio saa jo loistavia arvosteluja, vaikka sen ensi-iltaan on vielä lähes kuukausi aikaa, kertoo The Daily Record. Elokuvan sanotaan olevan hauskempi, pelottavampi ja monimutkaisempi kuin ensimmäisen elokuvan.
...kirjoitti Linnéa kello 18:51 0 kommenttia

Hermionesta ja Ronista pari?
The Leaky Cauldron oli paikalla toisen Potter-leffan lehdistötilaisuudessa viime tiistaina ja Melissa TLC:sta kyseli kysymyksiä mm. tähtikolmikolta.

TLC: Mitä arvelette, mitä hahmoillenne tapahtuu tulevaisuudessa?
Emma: Hän [Hermione] puuhaa jotain todella viisasta, kuten opiskelee lääkäriksi tai jotain semmoista. Hänestä tulee paljon oppinut henkilö.
Daniel: Minä uskon, että Hermionesta ja Ronista tulee pari. Se on minun ennustukseni.
Rupert: Jep, sitä minäkin meinasin sanoa. Olin myös sanomassa, että toivon, että he eivät rakastu toisiinsa.

TLC: Mutta uskot, että heistä tulee pari?
Rupert: Kyllä.
...kirjoitti JFA kello 12:12 0 kommenttia

24.10.02

Kultainen luuta Buckbeakille
Muutaman kuukauden unohduksissa ollut Kultainen luuta on jälleen kaivettu esiin komeron pohjalta. Nyt kun se on kiillotettu ja puhdistettu perusteellisesti, voidaan se ojentaa Vuotavan noidankattilan käyttäjälle, Buckbeakille.
Buckbeak loi lokakuisen juhlapäivän, Dobby-päivän, jota vietetään 8.10.
Tänäkin vuonna Dobby-päivää vietettiin railakkaasti eriparisukkien ja pannumyssyjen kanssa. Tämän vuoden Dobby-päivä oli järjestyksessään jo toinen.
Luutaa ehdotti Liz Jordan.
...kirjoitti JFA kello 19:19 0 kommenttia

23.10.02

Potter-leffan ennakkomyynti 9.11.
Finnkino: Harry Potter ja salaisuuksien kammio -elokuvan ennakkomyynti ja -varaus alkaa lauantaina 9.11. klo 10.
Varatut liput tulee lunastaa neljän päivän kuluessa varauksesta, ja maksimimäärä sekä varauksissa että myynnissä on 10 lippua / henkilö.
Paikkakuntakohtaiset näytösajat julkaistaan mm. Finnkinon nettisivuilla viimeistään muutama päivä ennen ennakkomyynnin alkamista, luultavasti jo aikaisemminkin.
Sandrew Metronomesta odotellaan vielä varmuutta, mutta luultavasti kuitenkin SM aloittaa myynnin samaan aikaan Finnkinon kanssa.
...kirjoitti JFA kello 20:40 0 kommenttia

Salaisuuksien kammion kulissien takana
DanRadcliffe.com on julkaissut videot Entertainment Tonightin näyttämän toisen Potter-leffan kulissien takana -ohjelmasta.
Videot ovat neljässä osassa, 1, 2, 3 ja 4.
...kirjoitti JFA kello 09:46 0 kommenttia

Lapsitähdet lopettavat Azkabanin jälkeen?
Potter-leffojen nuoret tähdet (Radcliffe, Watson, Grint) luultavasti lopettavat Potter-sagassa kolmannen elokuvan jälkeen, kertoo Reuters.
"Jos minä olisin vedonlyöjä, veikkaisin heidän lopettavan kolmannen jälkeen", kertoi ohjaaja Chris Columbus tiistain lehdistötilaisuudessa.
Kun Daniel Radcliffeltä kysyttiin tulevaisuuden suunnitelmista, hän vastasi, "Teemme aivan ehdottomasti kolmannen leffan. Mutta mitä sen jälkeen, kuka tietää?"
Azkabanin vangin kuvaukset alkavat vuoden 2003 alkupuolella ja leffa ilmestynee kesällä 2004.
...kirjoitti JFA kello 09:32 0 kommenttia

22.10.02

Ensi-iltaan enää kuukausi
Tänään on tasan kuukausi Salaisuuksien kammion Suomen ensi-iltaan. Salaisuuksien kammio saapuu elokuvateattereihin 22. marraskuuta. Liput tulevat myyntiin pari viikkoa ennen ensi-iltaa.
...kirjoitti Linnéa kello 09:38 0 kommenttia

Vieraskirja, Kysy, me vastaamme ja Vuotis eivät toimi
Sarjassamme "Kun mikään ei toimi": Freebokissa tehtävien päivitysten takia vieraskirja ja Kysy, me vastaamme eivät toimi edelleen. Freebokin mukaan ongelma selviää tiistaiaamuun mennessä.
Myös Vuotis tuntuu kenkkuilevan tänään tiistaina. Syytä ei Rapidforumista ole ilmoitettu. Toivotaan että edes jokin alkaa toimia päivän mittaan.
...kirjoitti Linnéa kello 09:21 0 kommenttia

Potterholistien jättimiitti Floridassa 2003
Harry Potter for Grown Ups järjestää ensi vuonna Orlandossa Harry Potter Symposiumin FictionAlleyn ja The Leaky Cauldronin tuella. Kyseessä on siis luultavasti suurin Harry Potter miitti tähän asti!
Harry Potter Symposium 2003 tulee sisältämään jos jonkinmoista ohjelmaa faneille, tosin kenties vähän vanhempaan makuun, mutta tässä olisi silti hyvä syy lähteä Jenkkilään. Viimeisimpiä tietoja aiheesta löytyy täältä.
...kirjoitti Mirzam kello 09:05 0 kommenttia

Rowling: Tulevien kirjojen nimiä ei tiedä kukaan
J.K. Rowling sanoo että netissä liikkuvat huhut kuudennen ja seitsemännen Harry Potter -kirjan nimistä eivät ole totta.
- Ei kukaa, siis ei kukaan, ei edes perheei tiedä mikä kuudennen ja seitsemännen kirjan nimeksi tulee. Ja minä aioin pitää asian sellaisena, sanoo Rowling BBC Newsroundille.
...kirjoitti Linnéa kello 07:45 0 kommenttia

Harrya ja Frodoa usutetaan taas kilpailuun
Viimevuotinen Harry Potter vastaan Taru Sormusten Herrasta -kilpailu tuntuu alkavan taas. Ainakin media haluaa usuttaa Harry- ja Frodo-fanit toistensa kimppuun. Mm. CNN on lähtenyt mukaan leikkiin.
Hei haloo, miksi tästä pitää taas tehdä joku sota?
...kirjoitti Linnéa kello 07:42 0 kommenttia

Kahdeksas kirja olikin ankka
J.K. Rowlingin edustaja kieltää huhut joiden mukaan Harry Potter -kirjoja tulisi kahdeksan kappaletta. Eräs lehti väitti viime viikolla että se oli saanut käsiinsä salaista tietoa jonka mukaan kirjoja tulisi kahdeksan, eli yksi enemmän kuin mitä Rowling on luvannut kirjoittaa.
- Kahdeksatta kirjaa ei missään nimessä ole tulossa, sanoi edustaja BBC:lle.
...kirjoitti Linnéa kello 07:38 0 kommenttia

TLC:llä uusi ulkonäkö
Luultavasti paras Harry Potter -uutissivusto netissä on The Leaky Cauldron on uudistanut ulkoasunsa. Käykää ihmeessä ihailemassa.
...kirjoitti Linnéa kello 06:49 0 kommenttia

20.10.02

Sittenkin kahdeksan Potter ?kirjaa?
Sunday Mail kertoo että J.K. Rowling suunnittelee salaista kahdeksatta Harry Potter ?kirjaa, jossa paljastettaisiin mitä Harrylle tapahtuu Tylypahkan jälkeen. Rowling on sanonut että kirjoja tulee seitsemän.
Sunday Mail perustaa väitteensä siihen että Warner Bros on rekisteröinyt nimet Harry Potter and the order of The Phoenix, Harry Potter and the Pyramids of Furmat, Harry Potter and the Chariots of Light ja Harry Potter and the Alchemist's Cell. Order of the Phoenix on viidennen Potter ?kirjan nimi. The Leaky Cauldron teki saman havainnon jo elokuussa 2001.
Tulevien kirjojen nimistä on esitetty monenlaista teoriaa, mutta edellämainitut nimet eivät ole esiintyneet spekulaatioissa.
Warner Brosista ei suostuta kommentoimaan asiaa. Eli uskokoon ken tahtoo.
...kirjoitti Linnéa kello 11:29 0 kommenttia

Jo toinen venäläinen Potter-kopio
Venäläinen kirjailija Dimitri Emetz, jota syytetään plagiarismista, julkaisee jo toisen Potter-kopioksi haukutun kirjansa jonka nimeksi tulee Tanya Grotter and the Disappearing Storey. Ensimmäinen kirja Tanya Grotter and the Magical Double Bass julkaistiin pari kuukautta sitten. Kirjoissa nuori noitaoppilas Tanya käy velhojen ja noitien koulua. Asiasta kertoi Mugglenet.
...kirjoitti Linnéa kello 11:26 0 kommenttia

Salaisuuksien kammio ?pelit saivat oman sivun
Salaisuuksien kammio ?tietokonepeleille on avattu oma sivusto, josta on myös suomenkielinen versio. Sivuilta löytyy tietoa ja kuvia peleistä ja sivuilla voi myös katsoa pelien mainostrailerin.
...kirjoitti Linnéa kello 11:26 0 kommenttia

Rowling osallistui vain vähän leffantekoon
Ohjaaja Chris Columbus sanoo että J.K. Rowling osallistui elokuvan Salaisuuksien kammio tekemiseen vähemmän kuin elokuvaan Viisasten kivi.
- Rowling luottaa meihin, Columbus sanoo.
Elokuvaväki on silti pitänyt yhteyttä kirjailijaan. Rowling on antanut heille taustamateriaalia jota ei kirjoista löydy, kuten hahmojen taustoja ja vinkkejä heidän tulevaisuudestaan. Rowling ei kuitenkaan käynyt katsomassa elokuvan kuvauksia kertaakaan, kertoo Sci Fi Wire.
...kirjoitti Linnéa kello 11:24 0 kommenttia

Viikon sisustusvinnki: Weasleyn olohuone
TLC on kaivanut esille kuvan jossa näkyy Weasleyn perheen olohuone. Aikamoinen sotku :)
...kirjoitti Linnéa kello 11:23 0 kommenttia

Harry Potterin kaksoisolennot valloittivat kirjaston
Amerikkalaisessa Davenportin kaupungissa järjestettiin eilen Harry Potter ?näköiskilpailu. Kaupungin kirjasto täyttyi lapsista ja aikuisista jotka olivat vetäneet päällensä kaavun ja pyöreät silmälasit. Monet olivat myös valinneet jonkin muun hahmon ja kirjastossa vilisi Hermioneja, muutama Hagrid ja yksi McGarmiwa.
...kirjoitti Linnéa kello 11:22 0 kommenttia

Huumorilla viidennen kirjan odotus sujuu?
Borowitz Report on julkaissut hauskan artikkelin Rowlingin raskauden kestosta:
?Harry Potter author pregnant: Will Deliver baby in 14 to 18 months. Wants to Be Sure Infant Is Up To Her Usual Standards, Rowling Says.
Vain englanniksi, mutta jos englanti vähänkin sujuu kannattaa lukea.
...kirjoitti Linnéa kello 11:21 0 kommenttia

19.10.02

Noidankattila temppuilee
Vuotava Noidankattila ei jostain syystä tunnu toimivan tänään. Odotamme että Rapidforumin pojat heräävät ja korjaavat ongelman.
Vuotavaan Noidankattilaan ei edelleenkään voida ottaa uusia käyttäjiä suuren käyttäjämäärän takia. Toivomme että saamme ongelman ratkaistua vuoden loppuun mennessä.
Päivitys: Rapidforum toimii taas. Eivät tienneet mikä aiheutti ongelman.
...kirjoitti Linnéa kello 11:34 0 kommenttia

18.10.02

Lapsitähdet uusissa haastatteluissa
Scholastic on julkaissut useita haastatteluja joissa Daniel Radcliffe, Emma Watson, Bonnie Wrigt ja Tom Felton kertovat millaista oli tehdä Salaisuuksien kammiota. Nyt kaikki harjoittelemaan englantia:
Daniel Radcliffe (Harry)
Rupert Grint (Ron)
Emma Watson (Hermione)
Bonnie Wright (Ginny)
Tom Felton (Draco)
...kirjoitti Linnéa kello 06:53 0 kommenttia

BBC: Harris voi jo paremmin
Richard Harris (Dumbledore) voi jo paremmin, kertoo BBC. Harris on ollut sairaalassa useamman kuukauden ajan syövän takia.
Harris toivoo toipuvansa ensi vuoden alkuun mennessä, jotta hän voisi näytellä myös elokuvassa Harry Potter ja Azkabanin vanki.
...kirjoitti Linnéa kello 06:48 0 kommenttia

16.10.02

Kohtaus leffasta
American Online on julkaissut netissä kokonaisen kohtauksen toisesta Potter-leffasta.
Kohtaus on Lockhartin oppitunnista, jolla käsitellään ilkiöitä (vaatii Real Playerin).
Älä katso, jos tahdot jättää jotain elokuvateatteriinkin.
...kirjoitti JFA kello 09:16 0 kommenttia

15.10.02

Soundtrackin soittolista
01. Prologue: Book II And The Escape From The Dursleys (3:31)
02. Fawkes The Phoenix (3:43)
03. The Chamber Of Secrets (3:48)
04. Gilderoy Lockhart (2:05)
05. The Flying Car (4:07)
06. Knockturn Alley (1:46)
07. Introducing Colin (1:48)
08. The Dueling Club (4:07)
09. Dobby The House Elf (3:26)
10. The Spiders (4:31)
11. Moaning Myrtle (2:05)
12. Meeting Aragog (3:18)
13. Fawkes Is Reborn (3:18)
14. Meeting Tom Riddle (3:36)
15. Cornish Pixies (2:12)
16. Polyjuice Potion (3:50)
17. Cakes For Crabbe And Goyle (3:29)
18. Dueling The Basilisk (5:01)
19. Reunion Of Friends (5:07)
20. Harry's Wondrous World (5:01)
Ja soundtrackinhan voi kuunnella AOL:n kautta (vaatii Real Playerin).
Levy ilmestyy Suomessa viikolla 47.
...kirjoitti JFA kello 22:13 0 kommenttia

Salaisuuksien kammio 155 minuuttia pitkä
CBBC Newsround kumoaa väitteet, joiden mukaan toinen Potter-leffa kestäisi 2 tuntia 58 minuuttia. Oikea pituus on kuitenkin 155 minuuttia, elikä 2 tuntia 35 minuuttia. Tämä on 8 minuuttia pitempi kuin ensimmäinen leffa.
Mutta silti, ei tuokaan mikään lyhyt elokuva ole. Eikä liian pitkäkään. :)
...kirjoitti JFA kello 20:53 0 kommenttia

Kolmas traileri
Tänään julkaistiin Harry Potter ja salaisuuksien kammion toinen mainostraileri. Ja hyvältä näyttää.
Huomatkaa trailerin alkupuolella Harryn silmälaseista heijastuvat hahmot. Lily ja James Potter, Harryn vanhemmat.
HUOM! Nämä ovat suoria linkkejä tiedostoihin jotka sijaitsevat Warner Brosin Harry Potter -sivuilla.
Real Player:
56K
100K
300K
Windows Media:
56K
100K
300K
QuickTime:
Pieni
Keskikokoinen
Iso
Super
...kirjoitti JFA kello 18:56 0 kommenttia

14.10.02

Soundtrack Suomeen viimeistään 15.11.
Epämääräistä tietoa on liikkunut siellä sun täällä, koskien toisen Potter-leffan soundtrackin ilmestymistä Suomessa. Jossain on sanottu, että se ilmestyisi vasta loppuvuodesta, jossain taas joulukuun alussa. Mutta Anttilasta kerrotaan, että levy julkaistaan myös Suomessa samalla viikolla ja on kaikissa Anttiloissa myynnissä viimeistään perjantaina 15.11.
Soundtrack ilmestyy maailmalla 12. marraskuuta, ja saapuu todennäköisesti samana päivänä myös Suomen markkinoille.
...kirjoitti JFA kello 15:48 0 kommenttia

178 minuuttia?
Iso-Britannian elokuvateatteriketju Odeon Cinemasin mukaan Harry Potter ja salaisuuksien kammio kestää 178 minuuttia (2 tuntia 58 minuuttia).
Se on 31 minuuttia enemmän kuin ensimmäisen elokuvan pituus.
...kirjoitti JFA kello 13:15 0 kommenttia

13.10.02

Salaisuuksien kammiosta yli kolmituntinen?
The Facer.net on nähnyt toisen Potter-leffan, ja kirjoittanut siitä arvostelun, jonka mukaan elokuva kestäisi 183 minuuttia, elikä 3 tuntia 3 minuuttia (ilman lopputekstejä).
Elokuvaan oli jo lisätty kaikki erikoistehosteet ja osa musiikista. Tuo versio elokuvasta näyttää olevan se lopullinen, elikä odotettavissa taitaa olla pitkähkö leffa.
Harry Potter ja viisasten kivi -elokuva kesti 147 minuuttia (2 tuntia 27 minuuttia).

Lupinin kommentti: Minä en usko että ne jättävät elokuvan noin pitkäksi. Varmaan sakset vielä napsuvat...

...kirjoitti JFA kello 10:59 0 kommenttia

"Dumbledorella? syöpä
Richard Harris joka näyttelee Dumbledorea taistelee syöpää vastaan, kertoo The Sunday Mirror. 72-vuotias filmitähti on viettänyt viimeisimmät kaksi kuukautta yksityissairaalassa Lontoossa, missä hän on saanut kemoterapiaa.
Harris osallistui toisen Potter-elokuvan kuvauksiin mutta eräissä kohdissa jouduttiin käyttämään sijaisnäyttelijää, koska Harrisin olo oli liian huono.
Harris on allekirjoittanut sopimuksen jossa hän sitoutuu näyttelemään seitsemässä Potter ?elokuvassa, mutta nyt Warner Brothers pohtii pitäisikö Azkabanin vankiin hankkia toinen näyttelijä. Azkabanin vangin kuvaukset alkavat tammikuussa.
...kirjoitti Linnéa kello 10:31 0 kommenttia

12.10.02

Kuuntele soundtrack ennakkoon
Nyt voit kuunnella elokuvan Harry Potter ja salaisuuksien kammio soundtrackin ennakkoon. Kuuntelu vaatii Real Playerin.
Teema on musiikissa sama, nyt vain hieman synkempänä.
...kirjoitti JFA kello 09:33 0 kommenttia

11.10.02

Tylypahkan kirje huutokaupattiin
Yksi elokuvassa Viisasten kivi käytetyistä kirjeistä on huutokaupattu hintaan 1.600 puntaa (noin 2.500 euroa), kertoo Reuters. Kirjeessä Harry Potteria pyydetään ilmoittautumaan Tylypahkan kouluun.
...kirjoitti Linnéa kello 17:49 0 kommenttia

Kolikkoja kakkosleffan kunniaksi
Uutta Harry Potter -elokuvaa juhlitaan tänäkin vuonna kolikoilla. Pobjoy Mintin lyömät kolikot ovat käypää valuuttaa brittiläisellä Isle of Manilla. Tänä vuonna kolikkoja koristavat Dobby ja Harry sairaalasiivessä, Kotikolo sekä Hämäkäk. Kolikkoja voi ihailla täällä.
Viime vuonna julkaistut kolikot menivät kuin kuumille kiville. Asiasta kertoi Ananova.
...kirjoitti Linnéa kello 17:41 0 kommenttia

8.10.02

Voldemortin auto nähty!
CoSforumsin käyttäjä bongasi itse Voldemortin auton Kaliforniassa, USA:ssa.
Todisteita? No, katso itse. Auton rekisterikilpi.
...kirjoitti JFA kello 09:27 0 kommenttia

Leffan storyboardit netissä
Harry Potter ja salaisuuksien kammion storyboardit löytyvät nyt netsitä, The Facerin sivuilta. Storyboard on kuvakäsikirjoitus, eli mm. kameran liikkeitä, lavastusta ja ruutukokoa merkkaava käsikirjoitus. Kiitokset Mirzamille vinkistä.
...kirjoitti Linnéa kello 07:52 0 kommenttia

Dobby-päivää vietetään eriparisukilla
Tänään 8.10 vietetään Harry Potter -fanien keskuudessa Dobby-päivää. Tämä tarkoittaa että jokainen todellinen fani vetää tänään jalkojensa peitoksi eri paria olevat sukat. Pannumyssyjen ja tyynyliinojen käyttö vaatteina on vapaaehtoista.
...kirjoitti Linnéa kello 06:30 0 kommenttia

5.10.02

Salaisuuksien kammio valmistuu 9. lokakuuta
Harry Potter ja salaisuuksien kammio -elokuvan pitäisi olla tuottaja David Heymanin mukaan täydellisesti valmis lokakuun yhdeksäs päivä, kertoo CBBC Newsround.
Toisessa Potter-leffassa on paljon enemmän toimintaa, kuten jättiläishämähäkkejä, basiliski ja lentävä auto. Huispaus on kehittynyt paljon ensimmäisestä elokuvasta.
Heyman on myös tuottamassa kolmatta Potter-elokuvaa, Azkabanin vankia, jonka ohjaa meksikolainen Alfonso Cuarón. He ovat jo keskustelleet JK Rowlingin kanssa ideoista Azkabanin vankiin.
- Me istuimme alas hänen kanssaan ja käsittelimme joitain Alfonson lähtöideoita kolmanteen elokuvaan ja hän [Rowling] oli haltioitunut", Heyman paljastaa.
Sillä välin, Salaisuuksien kammion maailman ensi-ilta järjestetään Lontoossa kolmas marraskuuta.
...kirjoitti JFA kello 16:27 0 kommenttia

BBC osti oikeudet ensimmäiseen tv-lähetykseen
BBC One on ostanut oikeudet näyttää ensimmäisenä elokuva Harry Potter ja viisasten kivi televisiosta, kertoo BBC NEWS. Uskotaan, että BBC maksoi oikeuksista 10 miljoonaa puntaa (15,6 milj euroa).
Elokuva näytetään televisioissa BBC One -kanavalla ensi vuoden puolella, luultavasti joulun aikaan.
...kirjoitti JFA kello 15:53 0 kommenttia

3.10.02

Kysy, niin vastaamme -palstasta
Me saamme päivittäin sinne kysymyksiä tyyliin "Miksi te ette vastaa, vaikka mä oon kysynyt jo monta kertaa??". Ettekö te huomaa, mehän vastaamme joka päivä kolmeen kysymykseen?
Siellä on nyt kysymyksiä 250 kappaletta, jotka vain odottavat vastausta. Me vastaamme niihin aikanaan. Tosin emme vastaa kysymyksiin, joihin on jo vastattu, tai niistä ei saa selvää, mitä kysyjä tarkoittaa. Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Kannattaa selailla niitä vanhoja kysymyksiä ennen kuin kysyy.
Jos kysyt tänään kysymyksen, siihen luultavasti vastataan kuukauden kuluttua. Niitä kysymyksiä on niin paljon, ja meidän aikamme ei aina riitä.
...kirjoitti JFA kello 21:00 0 kommenttia

Leffaliput myyvät hyvin
Englannissa liput Harry Potter ja salaisuuksien kammioon on jo laitettu myyntiin. Lippuja myytiin ensimmäisen viikonlopun aikanan 17 000 kappaletta, mikä 1 500 on enemmän kuin viime vuonna, kertoo Ananova.
...kirjoitti Linnéa kello 07:35 0 kommenttia

Potteriin hurahtaneet varastivat pöllön
Englannissa Harry Potteriin hurahtaneet ihmiset varastivat pöllön. mutta palauttivat sen kahden päivän kuluttua. Pöllön omistajat olivat todella huolestuneita, koska Scrote-pöllö on syntynyt ja kasvanut vankeudessa, eikä pystyisi selviytymään luonnossa. Asiasta kertoi This is North Devon.
...kirjoitti Linnéa kello 07:33 0 kommenttia

2.10.02

Oliko Myrtti Luihuinen?
The Leaky Cauldron huomauttaa että Myrtin kuvassa solmio näyttää olevan vihreä. Tarkoittaako tämä että Myrtti oli Luihuisessa?
...kirjoitti Linnéa kello 07:56 0 kommenttia

Rohkelikko-faneille kaulaliina
Urban Outfitters -nettikauppa on lisännyt valikoimaansa Rohkelikko-kaulaliinan. Mutta koska me olemme rahattomia ja käteviä käsistämme me neulomme kaulaliinamme itse, eikös niin?

Näin teet kaulaliinan: Osta kaksi kerää esim. Seitsemän veljestä -lankaa ja lankaan sopivat puikot (Seitsemän veljestä lankaan sopivat puikot 4 ja 4 1/2). Luo puikoille 40 silmukkaa tai haluamasi määrä, sen mukaan kuinka leveäksi haluat kaulaliinan. Neulo kaksi oikein - kaksi nurin -neuletta noin 10 cm ja vaihda sen jälkeen väriä. Neulo toisella värillä 10 cm ja vaihta takaisin alkuperäiseen väriin. Voit tietysti tehdä kapeammat tai leveämmät raidat jos niin haluat.
Kun kaulaliina on haluamasi pituinen päättele se ja tee hapsut, joista joka toinen on eri värinen.
Värit jokainen valitsee tietysti lempitupansa mukaan: Rohkelikolle punaista ja kullankeltaista, Luihuiselle vihreä ja hopeanharmaata, Korpinkynnelle sinistä ja pronssinruskeaa sekä Puuskupuhille kirkkaankeltaista ja mustaa.

...kirjoitti Linnéa kello 06:08 0 kommenttia