Uusimmat uutiset

31.7.03

Synttärisankari Rowling!
Vuonna 1965 syntynyt oma kirjailijatätimme JK Rowling täyttää tänään 38 vuotta.
Edinburghissa asusteleva huumaavan mielikuvituksen omistava Rowling on viettänyt taas upean vuoden;
viime vuoden syyskuussa hän vihdoin voitti pitkän oikeusjupakan Nancy Stoufferia vastaan ja marraskuussa hän nautti toisen kirjansa filmasoinnista.
Tämän vuoden maaliskuussa hän synnytti toisen lapsensa, David Gordonin.
Hän myös ohitti vauraudellaan Britannian kuningattaren, ja mikä parasta, hänen viides ja pisin Potter-kirjansa julkaistiin miljoonille ja miljoonille Potter-faneille kautta maapallon.
Saa nähdä, mitä Rowlingin 38. vuosi tuo tullessaan. Ainakin kolmannen Potter-leffan (kesäkuu 2004), mutta ilmeisesti ei kuudetta Potter-kirjaa. Kyseistä kirjaa hän on jo kirjoitellut alkuvuodesta lähtien, mutta ei se taida millään ehtiä ensi vuodeksi. Mutta eipä se haittaa, Potter-fanit tietävät miten odottaa. :)

Synttärisankari Potter!
Tänään vietetään myös itse velhopoika Harry Potterin syntymäpäivää.
Siepin aikajanan mukaan Harry syntyi vuonna 1980, joten hän täyttää tänään 23 vuotta. Kirjoissa hän tosin on vielä 15-vuotias teinipoika, ja Rowlingin mieleen hän ilmiintyi ensimmäisen kerran 13 vuotta sitten.
...kirjoitti JFA kello 05:43 0 kommenttia

30.7.03

Potter-konsertti Lahdessa lokakuussa
Harry Potter ja Tylypahkan velho- ja noitakoulun asukkaat täyttävät Sibeliustalon lavan Sinfonia Lahden koko perheen Harry Potter -konsertissa perjantaina 17.10. klo 14 ja 19.
Professori Deamus Pinetree (Teemu Honkanen) johtaa Rohkelikkojen, Korpinkynsien ja Puuskupuhin muodostamaa orkesteria ja Minerva McGarmiwa (Maija Sydänmaanlakka) juontaa.
Lippuja myy Lippupalvelu, ja ne maksavat 10 euroa kappale.
...kirjoitti JFA kello 13:46 0 kommenttia

Lisää kuvia Azkabanin vangista
The Sun on julkaissut neljä uutta kuvaa kolmannesta Potter-leffasta.
Kuvissa mm. Poimittaislinja ja Hermione uhkailemassa Dracoa. Ohjaaja Cuarón näyttää jättäneen Dracon 'liimatukan' pois.
Ja eikun katsomaan kuvat.
...kirjoitti JFA kello 07:56 0 kommenttia

29.7.03

Elokuvan Remus ja Sirius kuvassa
Kiitos The Leaky Cauldronin, Newsweekilta (1, 2) löytyi lisää kuvia, ja tässä ne ovat:
- Gambon Dumbledorena (jo nähty)
- tähtitrio Hagridin mökillä
- trio Rääkyvässä Rötellössä Remus Lupinin ja Sirius Mustan kanssa.
...kirjoitti JFA kello 08:18 0 kommenttia

28.7.03

Michael Gambon Dumbledorena
Newsweek on julkaissut myös pienen kuvan rehtori Albus Dumbledorea näyttelevästä Michael Gambonista.
...kirjoitti JFA kello 08:24 0 kommenttia

27.7.03

Ensimmäinen kuva Azkabanin vangista
Newsweekissä on kuva elokuvasta Harry Potter ja Azkabanin vanki. Tämä on ensimmäinen elokuvasta julkaistu kuva. Katsomaan tänne, olkaa niin hyvät.
...kirjoitti Linnéa kello 21:38 0 kommenttia

Museo juhlii Harryn syntymäpäivää asiaankuuluvin menoin
Yhdysvalloissa, Massachusetissa, sijaitseva museo järjestää Harry Potterille syntymäpäiväjuhlat. Juhlintaan kuuluu viisi kirjasarjaan perustuvaa erikoisprojektia - kävijä voi tehdä itselleen Potter-silmälasit, lajitteluhatun, postipöllömaskotin ja oman sinetin - kertoo The Public Spirit. Myös syntymäpäiväkakku ja Harrylle suunnattu onnittelulaulu kuuluvat päivän ohjelmaan, eikä Bertie Bottin rakeiden maisteluakaan saa unohtaa. Ja miten sinä Harryn syntymäpäivää juhlistetaan meillä Suomessa...?
...kirjoitti terho kello 00:07 0 kommenttia

Harry Potter -teemapuisto suunnitteilla?
Screamscape kertoo, että Disney suunnittelee ehkä Harry Potter -teemapuiston rakentamista. Disney-Potter -yhdistelmä voi tuntua hieman kummalliselta, mutta huhuttu teemapuisto ei ole sentään aivan ainoa linkki tunnetun animaatioiden tuottajan ja Potterin välillä, vaan Disney on myös ostanut ensimmäisen Potter-elokuvan esitysoikeudet omalla tv-kanavallaan. Saa nähdä, eteneekö puistohanke huhuja pidemmälle. On kuitenkin mukava huomata, etten ole ainoa, joka on pohtinut, miten erinomaisesti taikamaailma voitaisi saattaa jonkinlaisen huvipuiston muotoon...
...kirjoitti terho kello 00:04 0 kommenttia

26.7.03

Rowling vs. New York Daily News
Potter-kirjailija J.K. Rowling ja kustantaja Scholastic ovat jättäneet kanteen New York Daily News-lehteä vastaan. Entertainment Law Digestin mukaan kanne koskee lehden 18.6. sekä verkko- että paperipainoksissaan julkaisemia kahta artikkelia, joista toisessa käsitellään viidennen Harry Potter-kirjan (Order of the Phoenix) juonta ja hahmoja ja toisessa on kuva joka esittelee kahta kirjan sivua. Kanteen mukaan kirjailijan ja kustantajan markkinointi ja jakelusuunnitelmat kärsivät artikkelien vuoksi, ja Rowlingin idea siitä että kukaan ei näe kirjaa ennen julkaisuhetkeä 21.6. sai pahan kolauksen. NYDN tavoitteena on kanteen mukaan selvästi ollut hyötyä kirjan julkaisuun liittyvästä fani- ja mediamyllystä.
...kirjoitti Remus kello 11:08 0 kommenttia

25.7.03

Neljäs ja viides leffa 2005 ja 2007?
Dark Horizons huhuilee, että neljännen Potter-leffan on suunniteltu ilmestyvän marraskuussa 2005 ja viidennen elokuvan kesäkuussa 2007.
Edes kolmannen leffan tarkkaa ilmestymispäivämäärää ei ole vieä tiedossa, joten pelkkinä huhuina nämä tulee ottaa.
...kirjoitti JFA kello 17:59 0 kommenttia

Rowling tienaa kirjoillaan erinomaisesti
Seiska (30/2003): Forbes-lehti listaa maailman rikkaimmat julkkikset paitsi tienestien, myös muiden kriteerien avulla. Potter-kirjailija JK Rowling sijoittuu neljännelle sijalle 116 miljoonan euron vuosituloillaan.
Häntä enemmän tienaavat Oparh Winfrey (160 milj.), George Lucas (164 milj.) ja Steven Spielberg (178 milj.).
...kirjoitti JFA kello 17:12 0 kommenttia

Mike Newell ohjaa Liekehtivän Pikarin?
Brittiohjaaja Mike Newell (Neljät häät ja yhdet hautajaiset) neuvottelee parhaillaan mahdollisuudesta ohjata neljäs Harry Potter-elokuva, Harry Potter ja Liekehtivä Pikari, kertoo Empire Online artikkelissaan. Newell on juuri saanut kuvattua loppuun Julia Robertsin uusimman elokuvan, Mona Lisa Smilen, ja on muuttamassa aikataulujaan päästäkseen ohjaamaan Harryn seikkailuja hänen neljäntenä kouluvuonnaan. Jos Newell saa ohjaajan paikan, on Potterin parissa häärinyt jo amerikkalainen, meksikolainen ja nyt sitten englantilainen ohjaaja.
...kirjoitti Remus kello 17:07 0 kommenttia

Eminem: "Olen Harry Potter -fani!"
Rappari Eminem tunnustautuu miljoonien muiden tapaan Harry Potter -kirjojen suureksi faniksi, kirjoittaa Seiska (30/2003).
Eminem on hullaantunut velhopojan seikkailuista jopa niin paljon, että on lähettänyt kirjojen kirjoittajalle JK Rowlingille kiitoskirjeen.
...kirjoitti JFA kello 17:06 0 kommenttia

23.7.03

Lockhartin kirjoja omaan hyllyyn?
Harry Potter ja salaisuuksien kammio -elokuvien rekvisiittana käytetyt Lockhartin kirjoittamat kirjat, "Year With the Yeti" ja "Break With a Banshee" myydään eBayn huutokaupassa, vihjaa The Leaky Cauldron. Kummankin kirjan hinnan odotetaan kohoavan 400-500 puntaan.
...kirjoitti terho kello 22:18 0 kommenttia

Vitonen tanskaksi jo lokakuussa - kansi julkistettiin
Tanskalaiset pääsevät nauttimaan viidennestä Harry Potter -kirjasta jo lokakuussa kun kirjan käännös julkaistaan, kertoo HarryPotter.dk. Kansainvälisen esimerkin mukaan kirja julkaistaan minuuttia yli keskiyön 11.10.
Kansikuvakin julkaistiin jo ja sitä voi ihailla täällä.
...kirjoitti Linnéa kello 21:51 0 kommenttia

Harry Potter on popikoni...vai onko?
Harry Potter päätyi sijalle 154 kun tv-kanava VH1 listasi populaarikulttuurin ikoneja. Listan kärkipäästä löytyy sellaisia tähtiä kuin amerikkalainen puheohjelmien juontaja Oprah Winfrey, Teräsmies, Marilyn Monroe, Madonna ja Elvis.
Perusteena käytettiin sitä että tähden nimi tulee tuntea mahdollisimman laajalti koko maailmassa. Eli... miten ihmeessä Oprah Winfrey pääsi Harry Potterin ohi?!?
...kirjoitti Linnéa kello 09:46 0 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää "Harry"
Daniel Radcliffe, joka näyttelee Harry Potteria Potter -elokuvissa, täyttää tänään mahtavat neljätoista vuotta!
...kirjoitti Linnéa kello 09:13 0 kommenttia

Vitoskirja pelasti Amazonin
Nettkirjakauppa Amazonilla menee huonosti, mutta tuhannet ja tuhannet vitoskirjat jotka tilattiin Amazonista helpottivat tilannetta hieman, kertoo Washington Post. Jos Rowling ei olisi saanut vitoskirjaa, Harry Potter and the Order of the Phoenixia, valmiiksi tänä vuonna, Amazonin tilanne voisi näyttää paljon huonommalta.
...kirjoitti Linnéa kello 09:09 0 kommenttia

Kuva: Gary Oldman Sirius Mustana
The Leaky Cauldron on löytänyt kuvan, jossa kaksi onnekasta Potter-fania poseeraavat yhdessä Alan Rickmanin, Rupert Grintin sekä Gary Oldmanin kanssa. Kuvassa Rupert ja Gary ovat valmiita näyttelemään Ronia ja Sirius Mustaa. (Huom, Garylla on vielä omat silmälasinsa päässä, ne eivät kuulu Mustalle).
Päivitys: Kuva poistettu Warner Brosin pyynnöstä. Odotellaan virallista kuvaa itse elokuvasta. ;)
...kirjoitti JFA kello 08:40 0 kommenttia

22.7.03

Elokuvien Likusteritie 4 jäi myymättä
BBC raportoi, että kahdessa ensimmäisessä Potter-elokuvassa Likusteritie 4:n virkaa toimittaneen talon huutokauppa epäonnistui surkeasti. Korkein annettu tarjous oli 249 000 puntaa, eli roimasti alle suositushinnan, 280 000 puntaa. Nyt talo myydään perinteisellä tavalla alunperin ilmoitetulla huutokaupan lähtöhinnalla, eli 250 000 punnalla.
...kirjoitti terho kello 21:34 0 kommenttia

21.7.03

Vietnam julkaisi Feeniks-kirjansa jo
Yahoo! News kertoo, että Vietnam oli ensimmäinen maa joka julkaisi viidennen Potter-kirjan muulla kuin englanninkielellä.
Piraattituotteiden aarreaitaksi kutsutussa Vietnamissa kirja piti saada käännettyä ja kauppojen hyllyille niin pian kuin mahdollista, ennen kuin laittomia käännöksiä ilmestyy.
Vietnamin kustannusyhtiö The Tre Publishing House julkaisee vitoskirjan ennennäkemättömällä tavalla: se julkaistaan viidessätoista osassa, ja yksi viikottain ilmestyvä osa maksaa 30 senttiä. Tämä systeemi sen takia, että myös huonoissa olosuhteissa asuvat köyhät lapset pystyvät ostamaan palan Potter-taikaa.
Kirjan ensimmäinen osa ilmestyi tänään.
...kirjoitti JFA kello 19:24 0 kommenttia

Miltä tuntuisi asua Huipauskujalla?
Pikkukadullinen englantilaisia on ilmeisen ihastunut Rowlingin luomaan maailmaan, sillä he ovat halunneet nimetä kotikatunsa ja jopa talonsa Potter-teeman mukaisesti. Quidditch Lanen varrella on ainakin "The Golden Snitch" ja "The Quaffle" -nimiset talot. DigiCaseylla on muutama kuva.
...kirjoitti terho kello 18:12 0 kommenttia

20.7.03

Englannissa voi tehdä ostoksia Potter-kolikoilla
Ei, kyseessä eivät ole sulmut, kaljuunat ja sirpit, vaan ehdat kuningattaren hyväksymät brittikolikot. Pobjoy Mint Ltd:n kuudessa erilaisessa kolikossa kuvataan Harryn vaiheita Tylypahkassa. Kolikoita on rajoitettu määrä, eikä kukaan sellaisen hankkinut varmastikaan tiputa rahaansa talouskassaan...
...kirjoitti terho kello 13:37 0 kommenttia

18.7.03

Hollantilaisen vitoskirjan kansi on paljastettu
Ensimmäinen käännetyn viidennen kirjan kansikuva paljastettiin Alankomaissa. kansikuva jatkaa samaa rataa neljän ensimmäisen hollantilaisen kannen kanssa; jokaisessa kannessa henkilön pää on piilossa.
Feeniks-kirja ilmestyy hollanniksi tämän vuoden marraskuussa.
...kirjoitti JFA kello 20:01 0 kommenttia

Kemiapää terävämmäksi taikamaailman avulla
Yhdysvalloissa järjestetään Harry Potter -teemaisia kemialeirejä kesälomiaan viettävälle nuorisolle, kertoo iharrypotter.net. Tieteen saloihin tutustutaan Tylypahkan liemituntien tyylillä, ainoastaan Kalkaros taitaa puuttua...
...kirjoitti terho kello 19:27 0 kommenttia

"Likusteritie 4" kiinnostaa kansainvälisesti
iharrypotter.net on julkaissut ITV:n uutisen, joka kertoo Likusteritie 4:nä toimineen talon kauppaamisesta. Talon myymiseksi järjestettävään huutokauppaan on ilmoittautunut kiinnostuneita tarjoajia niin paikallisten, lontoolaisten kuin jopa venäläistenkin joukosta. Kuten HP-fanit on uutisoinut, tämän kuun 22. päivänä pidettävän huutokaupan lähtöhinta on £250 000.
...kirjoitti terho kello 19:26 0 kommenttia

Seura arvosteli OotP:n
Uusimmassa Seura-lehdessä Esa Kaasainen arvostelee viidennen Potter-kirjan, eli Order of the Phoenixin. Arvostelu sisältää pikkuisen spoilerin!
Kaasainen kirjoittaa:
Harry Potter and the Order of the Phoenix on taatusti vuoden odotetuin teos: Potter-fanit saivat odottaa sitä pitkät kolme vuotta peläten J.K. Rowlingin kynän hyytyneen käteen. Pelko oli onneksi turha, ja uusi seikkailu on nyt riittävästi englantia hallitsevien saatavilla.
Uunituore Potter-seikkailu tarjoaa jättiannoksen vanhoja hahmoja ja tuttuja kaavoja uudelleen viritettyinä. Nautittavuudestaan huolimatta seikkailu ei kuitenkaan ole aivan samalla tavalla ehjä ja tiukka kokonaisuus kuin esimerkiksi Azkabanin vanki.
Raskassoutuisen alun jälkeen kirjan keskivaiheilla riittää kunnon vauhtia, mutta yli 700-sivuisen tarinan langat ja sivujuonet eivät pysy enää kirjoittajan hallussa: varsinkin finaali on yhtä sekoilua ja melskettä. Ja, aivan totta: myös yksi Harrylle tärkeä henkilöhahmo heittää henkensä kuin puolivahingossa tuossa tuoksinnassa.
Peruspotteristille Feeniksin veljeskunta joka tapauksessa tarjoaa koko rahan arvoisen rautaisannoksen sankarin uusia kuulumisia - ja niitä peruspotteristejahan riittää.

Eli varsin samoilla linjoilla kuin HP-fanien arvostelu.
...kirjoitti Linnéa kello 13:57 0 kommenttia

16.7.03

Azkabanin vangin traileri 14.11.
The Leaky Cauldron on saanut luotettavan tiedon siitä, että kolmannen Potter-leffan mainostraileria voidaan odottaa ilmestyvän 14. marraskuuta elokuvan Looney Tunes: Back in Action yhteydessä.
Traileria ei siis nähdäkään ensi kertaa Matrix Revolutionin kanssa, vaan nuoremmille lapsille suunnatun elokuvan alussa.
Mainospätkä nähdään samana päivänä, jona kaksi edellistä leffaa ilmestyivät teattereihin viime ja toissa vuonna. Azkabanin vanki ilmestyy valkokankaille ensi vuoden kesäkuussa.
...kirjoitti JFA kello 20:56 0 kommenttia

15.7.03

Silminnäkijäkuvausta kolmannesta elokuvasta
Ain't It Cool News kertoo hieman kolmannen Potter-elokuvan tyylistä ja ilmapiiristä. Selostus perustuu useita Azkabanin vangin kohtauksia nähneen Ain't It Cool News'in lukijan kuvaukseen. Vaikuttaa siltä, että Azkabanin vangista tulee kahta edeltäjäänsä pimeämpi ja luultavasti myös pelottavampi. Käytössä on samoja lavasteita, mutta niistä on tehty synkempiä esimerkiksi valaistuksen avulla. Kertojan mukaan Sirius näyttää sellaiselta, kuin kirjoissa on kuvattu, ja sekä ihmissusi-Lupin että animaagikoira-Sirius ovat valtavia.
...kirjoitti terho kello 19:14 0 kommenttia

Saksalaisfanien käännöstyö jatkuu
Sakslaiskustantamon määräyksestä saksalaisten epävirallinen käännöstyö ei ole enää julkisesti tarjolla, vaan lukemisoikeus on rekisteröitymisen takana, kertoo Wired News. Vaikka ilmeisesti kuka hyvänsä voi rekisteröityä sähköpostilistalle, jonka kautta käännöstä levitetään, järjestely sopii saksalaiskustantamolle.
...kirjoitti terho kello 12:32 0 kommenttia

Viidettä kirjaa voi lukea netissä myös kiinaksi
Canadian Pressin artikkelissa kerrotaan, että nyt myös kiinalaiset fanit ovat alkaneet ahertaa Phoenixille epävirallista käännöstä. Toistaiseksi kiinaksi on käännetty epämääräisellä menestyksellä neljä ensimmäistä lukua, jotka on julkaistu suosituissa keskustelufoorumeissa. Kiinalainen Potter-kustantamo sanoo, ettei sillä ole oikeutta pysäyttää käännöksen julkaisemista netissä, koska se ei omista internet-julkaisuoikeuksia. Kustantamo on kuitenkin keskustellut asiasta kansainväliset julkaisuoikeudet omaavan Bloomsburyn kanssa. Kiinalaiset ovat huolissaan siitä, miten epävirallinen käännös vaikuttaa ehdan kirjan myyntilukuihin. "Vaikka käännös on huono, ihmiset eivät ehkä vaivaudu ostamaan kirjaa, jos he tietävät juonen valmiiksi", kustantamolla pohditaan.
...kirjoitti terho kello 12:21 0 kommenttia

14.7.03

Espanjalaiset suoriutuneet käännösurakasta jo nyt?
Vuotislainen Lady of the Shadows kertoo nähneensä Mallorcan-matkallaan espanjaksi käännettyjä Pottereita, joiden kansissa oli "aivan selvästi vitoseen liittyviä asioita, ne siivekkäät, näkymättömät hevoset ainakin". (Maalaa halutessasi lauseen loppuosa, joka sisältää spoilerin.) Tuntuu uskomattomalta, että espanjaksi kääntämisestä olisi suoriuduttu jo nyt, mutta Lady of the Shadows on aivan varma, ettei kyseessä ollut yhdenkään aikaisemman Potter-kirjan kansi.
...kirjoitti terho kello 19:14 0 kommenttia

13.7.03

Australialaiset rakastavat Harrya
Daily Telegraph kertoo Australiassa äskettäin järjestetystä kyselytutkimuksesta, jonka avulla pyrittiin kartoittamaan aussien lukutottumuksia. Neljä tutkimuksen aikana jo ilmestynyttä Harry Potter -kirjaa sijoittuivat kärkiviisikkoon. Ainoastaan jo aiemmassa, vuonna 1997 järjestetyssä tutkimuksessa ykköstilan saavuttanut Taru sormusten herrasta peittosi Potterit.
...kirjoitti terho kello 21:38 0 kommenttia

Yhdysvalloissa opiskellaan kesälomalla taikuutta
CBBC raportoi yhdysvaltalaisesta Mystisen Tiedon Akatemiasta, joka täyttyy amerikkalaisista Potter-faneista kesälomien ajaksi. Onnekkaat kesäkouluun päässeet kutsutaan opinahjoon asianmukaisilla kutsukirjeillä. Akatemiassa käydään liemitunneilla, opiskellaan yrttitietoutta ja tutustutaan taikaeläinten hoitoon. Lisäksi lapset lajitellaan ensimmäisenä päivinä tupiin erityistä hattua käyttäen. Tupapisteitä tavoitellaan, eikä koulussa liikkuminen tietenkään suju ilman salasanojen tuntemista.
...kirjoitti terho kello 21:28 0 kommenttia

Simsiin Pottermainen lisäosa
Electronic Arts ilmoittaa että suunnittelussa on uusi, taikuuden maailmaan sukeltava laajennusosa The Sims -peliin.
Laajennusosaan kuuluu mm. mahdollisuus tehdä erilaisia taikoja ja kokeilla velhokaksintaistelua. Lajennusosa vaatii toimiakseen joko tavallisen The Sims tai Sims Deluxe -pelin. Ilmestymispäivää ei vielä ole ilmoitettu. Kuva1 | Kuva 2
...kirjoitti Linnéa kello 16:18 0 kommenttia

10.7.03

Wannabe-Kalkaros sytytti talon tuleen
Espanjalainen nainen onnistui sytyttämään talonsa tuleen kun hän oli keittävinään taikajuomaa parhaaseen Kalkaroksen tyyliin, kertoo Reuters. Palomiehet pelastivat naisen, joka sai palossa lieviä vammoja. Puolet naisen kodista tuhoutui palossa.
Wannabe-Kalkaros oli yrittänyt tehdä taikajuomaa jossa oli vettä, öljyä, alkoholia ja hammastahnaa. Hän ei kuitenkaan kertonut mitä taikajuomaa yritti tehdä.
...kirjoitti Linnéa kello 23:23 0 kommenttia

Potteria nyt myös latinaksi ja walesiksi
Harry Potter ja viisasten kivi -kirjaa voi nyt lukea myös latinaksi ja walesiksi, kertoo The Leaky Cauldron. Walesia ei kauhean moni suomalainen taida osata mutta latinaa opetetaan ainakin muutamassa koulussa. Nyt ehdottamaan latinanopettajalle uutta kirjaa...
...kirjoitti Linnéa kello 23:19 0 kommenttia

Harry Potter ja Azkabanin vanki -elokuvan materiaalia näytillä
Comic-Con 2003, jota vietetään heinäkuun 17.-20. päivinä, on saanut kunnian näyttää materiaalia Harry Potter ja Azkabanin vanki -elokuvasta. Kyseessä on Warner Bros:n esittelytunti, ja mukana Harryn lisäksi ovat muun muassa Scoopy Doo 2, Matrix Revolutions ja Looney Tunes: Back In Action.
...kirjoitti Mirzam kello 14:26 0 kommenttia

Royal Albert Hallin tapahtumat luettavissa netissä
Bloomsbury on julkaissut sivuillaan tarkan tekstiversion kaikesta, mitä sanottiin, kun Stephen Fry haastatteli J.K. Rowlingia fanien edessä kesäkuun 26. päivänä Lontoossa, Royal Albert Hallissa.
...kirjoitti terho kello 14:09 0 kommenttia

Kustantaja keskeytti fanien käännöspuuhat Saksassa
Tuhansissa laskettava saksalaisfanien joukko ryhtyi omatoimisiin käännöspuuhiin odottaessaan kärsimättöminä vasta marraskuussa ilmestyvää saksaksi käännettyä viidettä Potter-kirjaa, kertoo HPANA. Fanit julkaisivat työnsä tulokset netissä. Vielä projektin alkuvaiheessa saksalainen kustantaja sulki silmänsä heidän puuhiltaan, mutta on nyt käskenyt lopettamaan tekijänoikeuslakia rikkovat käännöstyöt. Kuten HP-fanit on uutisoinut, aiemmin joukko tsekkiläisiä nuoria sai syytteen samanlaisesta oman käännöksen luomisesta.
...kirjoitti terho kello 13:57 0 kommenttia

J.K. Rowlingille Nobel-palkinto?
Rowlingin kirjoihin ihastuneet ihmiset ovat alkaneet puuhata suosikkikirjailijalleen kirjallisuuden Nobel-palkintoa. Palkinto myönnetään perinteisesti kirjailijalle, joka on mm. "tuottanut kirjallisuuden alalla suurimmassa määrin erityislaatuisia töitä". Rowlingille palkintoa kaipaavien mielestä hän olisi saavutustensa tähden aivan ilmeinen ehdokas palkinnon saajaksi. Hankkeelle on perustettu oma kotisivu.
...kirjoitti terho kello 13:38 0 kommenttia

Tuntoja "Quidditch World Cup" -pelistä
Electronic Artsin vielä julkaisemattomassa Quidditch World Cup -pelissä tullaan ilmeisesti näkemään kaikki kirjoista tutut huispauselementit ryhmyistä aina oikeisiin tupajoukkueisiin, kertovat IGN:n Potter-faneiksi itsekin lukeutuvat toimittajat, jotka ovat päässeet kokeilemaan pelin demoversiota.
Syksyllä GameCubelle, PS2:lle and Xboxille ilmestyväksi odotetussa pelissä pelaaja pääsee valitsemaan Tylypahkan tuvista sen, jonka joukkueen hän haluaa siivittää voittoon. Peli sijoittuu samaan aikaan Salaisuuksien kammion tapahtumien kanssa, eli luonnollisesti Rohkelikko-joukkueen valinnut pääsee ohjailemaan Harrya kumppaneineen, kun taas Luihuis-joukkuueessa voittoa metsästetään mm. Draco Malfoyta ohjastaen.
Pelin tavoitteena on selviytyä ensin läpi tupien välisistä otteluista ja edetä lopulta huispauksen maailmanliigan voittoon. Kansainvälisiä joukkueita on yhdeksän, ja edustettuina ovat maat Ranskasta Australiaan.
IGN:n arvostelijat antavat pelille myös risuja, mutta todennäköisesti se tulee olemaan ainakin Potter-fanien mielestä kokeilemisen arvoinen.
...kirjoitti terho kello 13:23 0 kommenttia

Harry Potter baletiksi
J.K. Rowlingin Harry Potter ?kirjat saavat koko ajan uusia muotoja. Nyt noitaseikkailusta ollaan tekemässä myös balettia, kertoo YleX lukijamme Siru Norihiton mukaan.
Asiasta käytiin jo oikeuttakin, mutta lopulta tanssiopettaja Stephanie Parrot peittosi niin kirjailijattaren kuin Potter-elokuvien isännät, Warner Brosin johtajat. Idean balettiin Parrot sai kuullessaan John Williamsin musiikin Potter-elokuvien toiseen osaan, Salaisuuksien kammioon. Parrot uskoo Potter-baletin tuovan baletille kokonaan uuden sukupolven ystäviä. Baletin ensiesitykset nähdään Reptonissa tulevana viikonloppuna.
...kirjoitti Linnéa kello 12:32 0 kommenttia

8.7.03

Maggie Smith kertoo kolmosleffasta
This Is Londonin haastattelussa Dame Maggie Smith (McGarmiwa) kertoo, ettei ole paljoakaan näkyvillä seuraavassa Potter-leffassa, Azkabanin vangissa.
- Laahaan Dumbledoren perässä ja käsken oppilaiden palata välittömästi takaisin oleskeluhuoneisiinsa, hän selittää roolikuvaustaan.
Smith myös kehuu uutta meksikolaisohjaajaa Alfonso Cuarónia lumoavaksi ohjaajaksi, joka tulee erittäin hyvin lapsinäyttelijöiden kanssa toimeen.
- Lapset pitävät hänestä paljon, onhan hän itsekin kuin lapsi.
...kirjoitti JFA kello 21:49 0 kommenttia

Lasten Potter-rahat vietiin
Skotlantilainen koulu on pakottanut oppilaansa, jotka toimivat statisteina seuraavassa Harry Potter -elokuvassa, luovuttamaan ansionsa koulun rahastoon, kertoo MTV3.
Warner Brothers palkkasi Lochaberin koulun 14 oppilasta esiintymään elokuvassa Harry Potter ja Azkabanin vanki, joka julkaistaan ensi vuonna. Lapset saavat neljä päivää kestävistä kuvauksista 50 euroa päivältä, mutta koulun sääntöjen mukaan heidän tulonsa tulee luovuttaa suoraan koulun rahastoon, jolla rahoitetaan koulun toimintaa.
- Koululla on selkeä käytäntö, jonka mukaan kouluaikaan työskentelevien oppilaiden, joiden mukaan lähtee opettaja opettamaan heitä, työtä pidetään työharjoitteluna. Emme veloita työnantajaa oppilaidemme käytöstä kouluaikaan, sanoo paikallisen valtuuston edustaja Gordon Fyfe.
Toisen koulun 22 oppilasta, jotka on myös palkattu statisteiksi elokuvaan, saivat rehtoriltaan luvan pitää itse ansionsa. Lochaberilla on vakiintunut suhde Warner Brothersin kanssa, kun sen oppilaat ovat esiintyneet aiemmissa Harry Potter -elokuvissa.
...kirjoitti Linnéa kello 21:42 0 kommenttia

Likusteritie 4:n talo huutokaupataan
Myytävänä: Mitä jästimäisin esikaupunkialueen talo Englannin sydämessä. Aikaisempiin asukkaisiin luetaan nuori velho ja pöllö.
Talo, joka hoiti Dursleyn-perheen kodin virkaa ensimmäisissä Potter-elokuvissa, on myytävänä. Huuman noustua huippuunsa viidennen kirjan julkaisun myötä Likusteritie 4:n - todellisuudessa Picket Post Close 12:n - omistaja on päättänyt huutokaupata talonsa. Heinäkuun 22. päivänä Lontoossa pidettävän huutokaupan lähtöhinta on 250 000 puntaa.
...kirjoitti terho kello 11:22 0 kommenttia

7.7.03

Potter on menestys myös Ruotsissa
Ruotsalainen Potter-fani Ulrika ilmoitti iharrypotter.net:ille, että Potter myy hyvin myös Ruotsissa.
Bokia-kirjakaupan hankintapäällikkö Jonny Mattiasson kertoo viidennen Potter-kirjan myyneen heti hyllyt tyhjiksi. Hän myös uskoo, että Ruotsissa tullaan myymään englanninkielistä teosta noin 100 000 kappaletta.
Ruotsiksi Feeniks-kirja ilmestyy vasta 3. huhtikuuta 2004, tiedottaa Ruotsin kustantamo Tiden.
Muokkaus: Jaahas, tämä perustuukin Aftonbladetissa olleeseen juttuun.
...kirjoitti JFA kello 22:16 0 kommenttia

Uutisvainu-terho liittyy joukkoomme
Sanokaa kaikki hei HP-fanien uudelle uutisvainulle, terholle, joka paikkaa aukkoa jonka JFA jättää kun lähtee palvelemaan isänmaataan (siis armeijaan). *luovuttaa terholle juhlallisesti lehdistökortin jossa lukee "Päivän Profeetta"*
...kirjoitti Linnéa kello 21:49 0 kommenttia

Hagridin tönö hävitetään
Kolmanteen Potter-leffaan rakennettu Hagridin tönö puretaan pois filmausten loputtua, kertoo Daily Record.
Siitä oli toivottu turistikohdetta, mutta Warner Brosin tekemään sopimukseen alueen omistajien kanssa sisältyi ympäristön palauttaminen sen luonnolliseen ja villiin olotilaan.
Joutuvatko he sitten rakentamaan saman tönön uudestaan samaan paikkaan neljättä leffaa varten?
...kirjoitti JFA kello 18:32 0 kommenttia

Harry Potter Lexicon päivittää sivujaan
Suosittu kaikkitietäjä HP Lexicon on ruvennut päivittämään sivujaan viidennestä kirjasta saatavista tiedonjyväsistä.
Aikajanojen lisäksi heillä on uutta tietoa mm. niin uusista kuin vanhoista hahmoistakin.
Katso, mitä uutta sinne on päivitetty. HUOM. Lexicon spoilaa vitoskirjaa rajusti!
...kirjoitti JFA kello 18:30 0 kommenttia

Näyttelijähuhuja laannutellaan
CBBC Newsground kertoo, että Punurmion rooliin huhuttu Tilda Swinton ei tule esiintymään Potter-elokuvissa aikatauluihin liittyvien ongelmien tähden. Häntä kuitenkin ilmeisesti lähestyttiin mahdollisena ehdokkaana Punurmion rooliin. CBBC:ssa ollaan sitä mieltä, että ylipäätään kaikki näyttelijäspekulaatiot ovat nimenomaan spekulaatioita, koska "Liekehtivän pikarin käsikirjoitus on vielä kesken, eikä elokuvan ohjaajaakaan ole vielä varmistettu".
...kirjoitti terho kello 17:43 0 kommenttia

Potter-kirjojen vaikutus leviää tiedemaailmaan
Vastalöydetty harvinainen viidakkokasvilaji, Macrocarpaea apparata, on nimetty Potter-kirjojen hengessä. Lajin nimi, apparata, on johdettu alkuperäiskielisissä Pottereissa esiintyvästä sanasta "to apparate" (suom. ilmiintyä). Macrocarpaea-suvun lajeja esiintyy enimmäkseen Etelä-Amerikan vuoristoisilla sademetsäalueilla, ja apparatakin löydettiin Ecuadorista. Sen kellertävänvalkoiset kukat puhkeavat pimeyden laskeutuessa, "aivan kuin ne ilmiintyisivät", toinen lajin löytäneistä kasvitieteilijöistä kertoo.
...kirjoitti terho kello 17:04 0 kommenttia

Ministeri raivostui äänikirjan hinnan takia
Brittiläinen sisäasiainministeri ja Harry Potter -fani David Blunkett, joka on syntymäsokea, on raivostunut BBC:lle Order of the Phoenix -äänikirjan korkean hinnan takia, kertoo The Daily Record. Äänikirjasta joutuu pulittamaan 75 puntaa, eli lähemmäs 100 euroa. Sitä paitsi äänikirja ilmestyy vasta syyskuussa, kun näkevät fanit voivat jo nyt lukea kirjan.
Blunkett on sitä mieltä että BBC yrittää hyödyntää Potter -kirjojen suosiota ja kiskoo siksi äänikirjoista ylihintaa. Blunkett kehottaakin nyt BBC:tä alentamaan hintaa jotta myös vähävaraiset perheet voisivat ostaa äänikirjan.
BBC puolestaan ilmoittaa että äänikirjan korkea hinta johtuu siitä että kirja on paljon pidempi kuin aikaisemmat kirjat. Esimerkiksi Viisasten kivi mahtuu kokonaisuudessaan kahdeksalle kasetille, kun Order of the Phoenix vie 24 kasettia. Äänikirja ilmestyy vasta syyskuussa koska lukija, näyttelijä Stephen Fry, ei muilta työkiireiltään ehtinyt luku-urakan pariin aikaisemmin, selittää BBC:
...kirjoitti Linnéa kello 12:13 0 kommenttia

5.7.03

Potterpiraatit leviävät Pakistanissa
Piraattiversioita viidennestä Potter -kirjasta on jo myynnissä Pakistanissa, kertoo Scifi.com. Ainakin viittä eri piraattiversiota on ollut myynnissä huomattavasti halvempaan hintaan kuin aito kirja - aidosta kirjasta saa Pakistanissa pulittaa noin 30 euroa vastaavan summan, kun piraatin saa hintaan 5 - 8,50 euroa.
Myös kirjan laittomat nettiversiot leviävät jo netissä.
...kirjoitti Linnéa kello 22:44 0 kommenttia

Koulupojille syyte luvattomasta käännöksestä?
Neljää tsekkiläistä koulupoikaa uhkaa syyte koska he käänsivät osia viidennestä kirjasta tsekiksi ja laittoivat käännöksen nettiin, kertoo Ananova. Pojat päättivät kääntää kirjan ja laittaa sen nettiin luettavaksi jotta tsekkiläisten fanien ei tarvitsisi odottaa ensi vuoteen asti ennen kuin he voivat lukea kirjan. Pojat, kaikki heistä 14-vuotiaita, ovat tähän mennessä julkaisseet 19 ensimmäistä lukua sivuillaan ja suunnittelevat julkaisevansa loput piakkoin.
Tsekkiläinen kustantamo Albatros ilmoittaa että he harkitsevat nostavansa syytteen poikia vastaan.
- Kyseessä on piraatti - heillä ei ole lupaa kääntää kirjaa. Mietimme nyt millä tavalla voimme estää heitä, sanoo kustantajan edustaja Ondrej Miller.
...kirjoitti Linnéa kello 22:25 0 kommenttia

Stephen King ylistää vitoskirjaa
Kuuluisa kauhukirjailija Stephen King antaa viidennelle Harry Potter -kirjalle arvosanaksi A:n, joka vastaa kouluarvosanoissa täyttä kymppiä, kertoo Entertainment Weekly. Order of the Phoenix on Kingin mielestä huomattavasti parempi kuin edelliset Potter -kirjat.
Hän antaisi pienten alle 10-vuotiaiden lastensa lukea kirjan empimättä.
- Jos elämänohjeiden opettaminen on yksi kirjojen tarkoituksista, niin Potter-romaanit opettavat eräitä hienoja ohjeita kuinka käyttäytyä paineen alla. Eikä Rowling koskaan saarnaa, King kertoo.
Hän uskoo Harryn löytävän ajan myötä myös paikkansa muiden klassikkokirjasankareiden kuten Huckelberry Finnin, Frodo Reppulin ja Ihmemaan Aliisan joukosta.
King ylistää J.K. Rowlingin nokkeluutta ja mustaa huumoria arvostelussa jonka voi lukea kokonaisuudessaan 11.7 ilmestyvästä lehdestä.
...kirjoitti Linnéa kello 22:16 0 kommenttia

4.7.03

Feeniksit katosivat hyllyiltä
Suomalaiset ovat ostaneet uusinta Potter-kirjaa niin paljon, että se on tilapäisesti loppunut mm. Akateemisista sekä Suomalaisista Kirjakaupoista.
Kumpikin kirjakauppaketju on tilannut kirjoja lisää, ja ainakin Akateemisesta niitä on taas saatavilla ensi viikolla.
Akateeminen Kirjakauppa oli tilannut kirjaa 3 000 kappaletta ja Suomalainen 7 000, ja ne vietiin käsistä erittäin nopeasti.
Myös muualla Euroopassa viides kirja on myyntilistojen huipulla. Ranskassa Potter-kirja rikkoi ennätyksen olemalla ensimmäinen englanninkielinen teos listaykkösenä.
Iso-Britanniassa vitoskirjaa ostettiin peräti ennätykselliset 1 777 000 kappaletta sen ilmestymispäivänä.
Maailmanlaajuisesti Feeniksiä on myyty kahden viikon aikana reilusti yli 10 miljoonaa kappaletta.
...kirjoitti JFA kello 09:21 0 kommenttia

3.7.03

Näyttelijähuhuja
Sydney Talentin mukaan australialainen näyttelijä Martin Landham näyttelisi neljännessä Potter-leffassa entistä huispauspelaajaa Ludo Bagmania.
Liekehtivän pikarin käsikirjoitusta ei ole vielä edes laadittu, eikä kolmatta leffaa ole kuvattu, joten tuo pitää ottaa pelkkänä huhuna.
Kolmannen leffan näyttelijäkaartin uusin huhunimi on taas Tilda Swinton, joka erään tiedon mukaan näyttelisi professori Punurmiota.
Päivitys: CBBC Newsround kertoi näiden huhujen olevan vääriä.
...kirjoitti JFA kello 17:11 0 kommenttia

Australialainen koulu kielsi Potterit
Kristillinen lukio Australiassa ilmoitti keskiviikkona kieltäneensä Potter-kirjat oppilailtaan niiden noituutta kannattavan sisällön vuoksi, kertoo Etelä-Suomen Sanomat (3.7.).
- Potter-kirjat esittävät ja kannattavat noituutta tavallisena asiana, Maranatha kristillisen lukion rehtori Bert Langerak painotti.
...kirjoitti JFA kello 17:02 0 kommenttia

2.7.03

Azkabanin vangin traileri marraskuussa?
The Leaky Cauldronin saamien tietojen mukaan Harry Potter ja Azkabanin vanki -elokuvan teasertraileri julkaistaan marraskuun viides päivä Matrix Revolution -elokuvan yhteydessä.
...kirjoitti JFA kello 22:14 0 kommenttia