Uusimmat uutiset

30.9.05

GoF -ensi-illat maailmalla
The City of Westminster vahvistaa, että Harry Potter and the Goblet of Fire- elokuvan maailmanensi-ilta pidetään marraskuun 6. Leicester Squarella Odeon-teatterissa Lontoossa. Kyseinen ensiesitys on kutsuvieras -tilaisuus, joten ilman kutsuja jääneiden täytyy tyytyä ihastelemaan punaista mattoa pitkin kulkevia julkkiksia. Odeon -teatterissa on pidetty myös muiden HP- elokuvien maailmanensi-illat.
HPANA -sivuston uutisen mukaan Amerikan ensi-ilta pidetään Ziegfeld -teatterissa New Yorkissa. Tähänkään tilaisuuteen ei pääse ilman Warner Brosin lähettämää kutsua. New Yorkissa ensi-ilta pidetään 12. marraskuuta.
...kirjoitti Ronija kello 18:55 6 kommenttia

Luna Lovekivan etsintä alkanut
Feeniksin kilta -elokuvan näyttelijävalinnoista vastaavat henkilöt ovat ryhtyneet etsimään sopivaa näyttelijää Luna Lovekivan rooliin, uutisoi CBBC Newsround. Lunan rooliin haetaan oikeanlaista henkilöä mm. kouluista eri puolilta Englantia. Mitään erityisiä avoimia koe-esiintymisiä roolin vuoksi ei järjestetä. Warner Bros. korostaa CBBC:lle antamassa tiedotteessaan, että Lunaksi valittavan henkilön tulee ehdottomasti olla brittiläinen.
...kirjoitti MariaPaige kello 15:32 12 kommenttia

Uusia GoF-julisteita
Veritaserum julkaisi neljä uutta GoF -julistetta.
Julisteissa Cedric Diggory, Fleur Delacour, Villisilmä Vauhkomieli sekä Viktor Krum.
...kirjoitti Ronija kello 07:38 12 kommenttia

Uusia GoF -kuvia
Taas on julkistettu uusia kuvia elokuvasta Harry Potter and the Goblet of Fire. Kuvissa näkyy tällä kertaa Harry. Kuvia pääsee katsomaan tästä, tästä ja tästä. Lisäksi kaksi piirroskuvaa, joita voi ihailla täällä ja täällä.
Kuvat julkaisi Veritaserum.
Lisäksi nähtävillä on kaksi korttia, joissa Ron ja Harry.
Kuvat korteista julkaisi Hot Topic, jonka sivuilla on myynnissä myös tämä Voldemort Returns -paita.
...kirjoitti Ronija kello 07:29 1 kommenttia

29.9.05

Hollantilaisen käännöksen kansi julki
Harry Potter's Zwerkbal -sivustolle on ilmestynyt hollantilaisen kuudennen kirjan, Harry Potter en de Halfbloed Prins, kansikuva. Sen voi katsoa suurilaatuisena tästä.
Kuudes Potter ilmestyy Alankomaissa 19. marraskuuta.
...kirjoitti JFA kello 23:04 16 kommenttia

Ranskalainen HBP ympäristöystävälliselle paperille
Harry Potter and the Half-Blood Prince -kirjan ranskalainen käännös on painettu ympäristöystävälliseen paperiin, kertoo Yahoo Finance. Paperin ranskalaista "prinssiä" varten toimittaa kanadalainen Cascades Fine Papers Group. Artikkelin mukaan yhtään puuta ei kirjojen takia ole jouduttu kaatamaan.
Ranskalaiset saavat oman ympäristöystävällisen käännöksensä luettavakseen jo tulevana lauantaina.
...kirjoitti Ronija kello 15:43 10 kommenttia

GoF -videopelille E10+ -luokitus
Veritaserum mukaan Harry Potter and the Goblet of Fire on saanut Entertainment Software Rating Boardilta luokituksen E10+, joka tarkoittaa sitä että peli on sovelias kymmenen vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille.
GoF -videopeli julkaistaan 15. marraskuuta eli vain kolme päivää ennen itse elokuvan ensi-iltaa.
...kirjoitti Ronija kello 15:25 8 kommenttia

Uusia kuvia GoF- leffasta
Saksalaisessa Harry Potter and the Goblet of Fire -kalenterissa on nähtävillä uusia kuvia kyseisestä elokuvasta. Kuvat alunperin EmmaWatson.net -sivustolla. Kuvia pääsee katsomaan myös esimerkiksi Mugglenetin etusivun linkeistä.
...kirjoitti Ronija kello 07:29 8 kommenttia

27.9.05

Kuvia Rupert Grintistä
Kaikki Rupert "Ronald Weasley" Grint -fanit voivat mennä ihailemaan uusia valokuvia Rupertista RupertOnline.net -sivustolle. Kuvat ovat Driving Lessons -elokuvasta, jossa Rupert nähdään pääosissa.
Sivuilta löytyy nyt ihan uusia kuvia, joita pääsee katsomaan tästä ja tästä.
...kirjoitti Ronija kello 10:33 12 kommenttia

Hautakivi -virhe korjattu
Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvasta julkaistu kuva herätti paljon keskustelua ilmestyttyään. Hautakivessä nimittäin havaittiin virheitä. Nyt AOL Moviefone on julkistanut kuvasta uuden virheistä vapaan version.
Kuvat linkitetty Veritaserumin galleriasta.
...kirjoitti Ronija kello 10:16 20 kommenttia

Huhu Emma Watsonista "Airbornissa" kumottu
The Leaky Cauldron on saanut tiedon Warner Brosin edustajalta, ettei Emma "Hermione Granger" Watsonia tulla näkemään Airborn -elokuvassa. IMDb oli taho, joka alkujaan laittoi nyt kumotut huhun liikkeelle.
...kirjoitti Ronija kello 10:10 16 kommenttia

26.9.05

Haastattelussa Mary GrandPré
Harry Potter -kirjojen amerikkalaisten painosten kuvittajalla Mary GrandPréllä on nyt hengähdystauko Potter -kirjoista johtuen siitä, että kuudes kirja ilmestyi vasta. Kuitenkin jo nyt GrandPré tiedostaa miten isoa asia seitsemännen kirjan ilmestyminen on kaikille. Vaikka GrandPré on yksi harvoista, joka saa lukea käsikirjoituksen ennen kirjan ilmestymistä, ei hän tiedä tällä hetkellä mitään muuta viimeisestä kirjasta kuin sen, että se tulee olemaan jymymenestys.
Artikkelissa GrandPré tunnustaa epäröineensä työkiireidensä takia HP -kirjan kannen kuvittamista kahdeksan vuotta sitten, kun amerikkalainen kustantaja Scholastic kysyi häntä työhön. HP-kirjan kantta GrandPré oli kohdellut kuin muitakin projektejaan, vaikka olikin tykännyt käsikirjoituksesta. GrandPré myöntää, että Potter -kirjoja kuvittaessaan hänen tulee olla työssään tarkka, sillä lukijoilta ei jää mikään virhe huomaamatta. Elokuvien katsomista GrandPré koettaa välttää, sillä ei halua niiden vaikuttavan työhönsä. Nähtyään ensimmäisen kerran Potter -elokuvan mainosjulisteen, olisi GrandPrén tehnyt mieli käydä sotkemassa Harryn hiuksia.
Koko artikkelin voi lukea Herald Today.comin sivuilta.
...kirjoitti Ronija kello 13:47 3 kommenttia

Uusi Katie Leungin haastattelu
Pacific Citizen haastattelussa Katie "Cho Chang" Leung kertoo olevansa niin Harry Potter -kirjojen kuin elokuvienkin fani. Kaikki ilmestyneet elokuvat hän oli katsonut sekä lukenut kolme ensimmäistä kirjaa ennen valintaansa Cho Changin rooliin. Neljännen ja viidennen kirjan hän luki sitten myöhemmin. Half -Blood Prince -kirjan Leung on juuri lukenut loppuun ja pitää sitä erinomaisena.
Haastattelussa Leung kiistää suudelleensa Daniel "Harry Potter" Radcliffeä tulevassa Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvassa. Kuitenkin hän kertoo osanneensa valmistautua Radcliffen naispuolisten fanien kateuteen, koska se oli odotettavissa olisipa Chon rooliin valittu kuka tahansa. Neljännen elokuvan tekemiseen osallistuminen oli Leungin mielestä ihanaa aikaa, joten hän pitäisi itseään typeränä ellei haluaisi jatkaa myös tulevissa HP -elokuvissa.
Leung kertoo haastattelussa myös vapaa-ajastaan, Cho Changin rooliin päätymisestä ja tulevaisuudensuunnitelmistaan. Lisäksi hän pohtii itsensä ja Chon yhteneväisyyksiä sekä sitä, millaista on elää Skotlannissa kiinalaismaahanmuuttajien jälkeläisenä.
Haastattelu kokonaisuudessaan täällä.
...kirjoitti Ronija kello 11:39 6 kommenttia

25.9.05

Saksalainen käännös 1.10.
Yahoon uutisen mukaan Harry Potter and the Half-Blood Prince -kirjan saksalainen käännös ilmestyy ensimmäinen lokakuuta.
Harry Potter und der Halbblutprinz -kirjan kansikuva on nähtävillä Yahoon artikkelissa.
...kirjoitti Ronija kello 23:46 9 kommenttia

Uusia GoF -kuvia
Taas nähtävillä uusia kuvia tulevasta Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvasta. Kuvat nähtävillä täällä ja täällä. Ensimmäisessä kuvassa Harry on kolmannessa koetuksessa ja toisessa Cedricin ruumiin äärellä.
Alunperin kuvat julkisti DanRadcliffe.com, mutta ne on linkitetty tähän uutiseen Veritaserumin galleriasta.
...kirjoitti Ronija kello 23:32 7 kommenttia

Vietnamilainen HBP hetkessä loppuunmyyty
Harry Potter and the Half -Blood Prince -kirjan vietnamilainen käännös julkistettiin lauantaina ja jo samana aamuna kaikki 15 000 kopiota oli myyty. The Youth Publishing House lupasi kuitenkin painattaa 10 000 uutta kirjaa lauantaina kirjatta jääneiden iloksi.
Asiasta uutisoi Thanhnien News.
...kirjoitti Ronija kello 16:13 10 kommenttia

Lisää kalenterikuvia
Kolme uutta vuoden 2006 kalenteriin liittyvää Liekehtivä pikari -elokuvan kuvaa on julkaistu Veritaserumin sivulla.
Tammikuu -Weasleyt ja Diggoryt Kärpänpäänmäellä matkalla huispauksen MM-kisoihin
Huhtikuu -Fleur Delacour
Lokakuu -Barty Kyyry Jr. taikalakineuvoston edessä
...kirjoitti MariaPaige kello 03:02 33 kommenttia

24.9.05

Todellista Potterfaniutta
Tällä kertaa hiukan toisenlaisen Potter-uutisen julkisti CBBC Newsround artikkelissaan, joka kertoi 15 -vuotiaasta moldovalaisesta potterfanista Sandra Luchianista. Harry Potter and the Half-Blood Prince ei ilmestynyt ollenkaan Moldovassa eikä Sandran perheellä ollut varaa tilata kirjaa Britanniasta. Sandra kuitenkin halusi kirjan omakseen, joten hän päätyi kopioimaan ystävänsä HBP -kirjan sana sanalta käsin. Kopioidessaan Sandra kirjoitti keskustelut mustalla ja kerronnan sinisellä. Koko urakkaan kului aikaa yli kuukausi ja Harry Potterin uusimmat seikkailut täyttivät kaiken kaikkiaan viisi vihkoa. Kirjan lukemiseen Sandralta kului aikaa vain kaksi päivää.
Koko artikkelin voi lukea täältä.
...kirjoitti Ronija kello 18:37 36 kommenttia

Uusia LP-kuvia kalenterissa
DanRadcliffe.com on julkaissut sivullaan uusia kuvia Liekehtivä pikari -elokuvasta. Kuvat sisältyvät vuoden 2006 kalenteriin. Alla olevista kuvista osa on jo tuttujakin.
Helmikuu
Maaliskuu -Vauhkomieli luokkansa edessä
Toukokuu -kaksoset parrakkaina
Kesäkuu
Heinäkuu
Elokuu -Harry kylvyssä
Syyskuu -Hermione ja Harry toisen koetuksen jälkeen
Marraskuu -hautausmaakohtauksen jälkeen
Joulukuu
Harry 2006
Kaikki kuvat voit katsoa myös Harry Potter Fan Zonen galleriasta.
...kirjoitti MariaPaige kello 17:04 24 kommenttia

23.9.05

Haastattelussa Robert Pattinson sekä Katie Leung
Virgin.net -nettisivusto julkistaa sekä Robert "Cedric Diggory" Pattinsonin että Katie "Cho Chang" Leungin haastattelut.
Pattinson kertoo ystävystyneen Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvan kuvauksissa erityisesti Katien ja Stanin ( Stanislav "Viktor Krum" Ianevskin) kanssa. Heitä yhdistävänä tekijänä oli se, että he kaikki aloittivat uusina näyttelijöinä Potter -elokuvissa. Haastattelussa Pattinson kertoo myös musiikkiharrastuksestaan ja bändistään Bad Girls. Omien sanojensa mukaan hän ei kuitenkaan ole niin hyvä, että voisi ottaa musiikin tosissaan.
Katie Leungin mielestä on mahtavaa olla juuri se henkilö, joka ensimmäisenä suuteli Harry Potteria. Leung tuntee itsensä entistä enemmän onnekkaaksi ja kiitolliseksi Chon roolista, sillä moni tyttö tekisi mitä tahansa ollakseen hänen asemassaan.
Pattinsonin haastattelun voi lukea kokonaisuudessaan täältä ja Leungin haastattelu löytyy sitten täältä.
...kirjoitti Ronija kello 21:48 29 kommenttia

Uusi GoF- elokuvan TV -mainos bongattu
Veritaserum on saanut vihjeitä, että Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvan uusi TV- mainos pyörii NBC -kanavalla. Mainoksessa näytetään tämän hetkisen tiedon mukaan uusia kohtauksia, kuten esimerkiksi Harry huutamassa "karkotaseet" taistellessaan Voldemortia vastaan.
PÄIVITYSTÄ;
Kyseinen mainos on nyt ladattavissa zip- tiedostona tästä. Mainoksen kesto on puoli minuuttia ja se sisältää jonkin verran uutta materiaalia.
...kirjoitti Ronija kello 21:30 24 kommenttia

HBP menestyi
Harry Potter and the Half-Blood Prince kirja voitti parhaiten myytynä kirjana Yhdysvalloissa Best Seller -palkinnon. HBP -kirjaa myytiin Yhdysvalloissa Reutersin mukaan yli kaksi kertaa enemmän ensimmäisen kahden viikon aikana ilmestymisestä kuin kenenkään muun kirjailijan teoksia koko vuonna .
Eilisessä tilaisuudessa New Yorkissa palkintoja jaettiin kaiken kaikkiaan sadassa eri kategoriassa. Voittajat ratkaistiin myynnin perusteella ilman politikointia ja tuomarointia.
...kirjoitti Ronija kello 08:03 15 kommenttia

Ruotsalaisen Prinssin kansi julkistettu
Kustannusyhtiö Tiden julkaisi ruotsalaisen kutoskirjan kansikuvan. Kuten monessa muussakin kutoskirjan kannessa, on tässäkin esillä Harry ja Dumbledore. Kansi on nähtävissä täällä tai vaihtoehtoisesti täällä (kiitos, gia!).
Harry Potter och Halvblodsprinsen ilmestyy 9. marraskuuta.
...kirjoitti JFA kello 07:32 38 kommenttia

22.9.05

Fiennes realistinen ja pelottava Voldemortin roolissa
Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvan ohjaajan Mike Newellin mukaan Ralph Fiennes valittiin Voldemortin rooliin siksi, että Fiennes osaa näytellä realistisesti pelottavaa. Newell kertoo haastattelussa myös siitä, miten hän keskusteli paljon Fiennesin kanssa Voldemortin motivaatiosta ja pyrkimyksestä pahuuden ruumiillistumaksi. Näitä keskusteluja Newell kuvaa todella hyödyllisiksi.
Newell paljastaa myös, ettei hän ole vielä lukenut Harry Potter and the Half-Blood Prince -kirjaa yksinkertaisesti siitä syystä, että elokuvan tekeminen on vienyt hänen aikansa.
Haastattelun julkisti Scifi.com ja sen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
Marraskuun 18. meille koettaa vihdoinkin mahdollisuus nähdä Fiennes Voldemortin roolissa, joten sitä päivää odotellessa.
...kirjoitti Ronija kello 15:59 11 kommenttia

Clémence "Fleur" Poésy haastattelussa
Pariisilainen Clémence Poésy näyttelee tulevassa Liekehtivä pikari -elokuvassa Fleur Delacouria, Beauxbatonsin koulun kilpailijaa kolmivelhoturnauksessa. Clémencen ura näyttelijänä on kestänyt jo kuusi vuotta, kirjoittaa ranskalainen Ciné Live -lehti artikkelissaan. Kokemustaan LP-elokuvassa hänen on vaikea kuvata; taikamaailman lavasteet ja muu filmausryhmä saivat aivan kokonaan uuden hahmon aikaiseksi hänessä. Clémencen ja ohjaaja Mike Newellin yhteisestä päätöksestä Fleurin imago elokuvassa oli olla hyvin viileä. Suhteestaan Daniin, Rupertiin ja Emmaan kanssanäyttelijänä, hän kertoo aluksi huvittuneensa siitä, että kolmikko oli ihmetellyt kuinka hän oli kuvauspaikalla ilman äitiä. Vasta myöhemmin he Clémencen mukaan tajusivat, että hän on jo 22-vuotias. Potter-elokuvan filmaus ei ollut Clémencesta ainoastaan hauskaa ja haaste näyttelijälle, vaan kokemus tämän maailman ulkopuolelta. Koko haastattelun voit lukea englanniksi tästä ja ranskaksi tästä.
...kirjoitti MariaPaige kello 09:08 14 kommenttia

Lisää uusia kuvia LP:sta
Nyt on mahdollista ihastella todella läheltä Villisilmä Vauhkomielen kasvojen arpia ja mielenkiintoista silmää. Kuvan löydät tästä. Samoin läheltä pääsee tarkastelemaan tästä myös Dumbledorea vetämässä ajatusta päästään. Molemmat kuvat ovat pysäytyskuvia Liekehtivä pikari -elokuvan trailerista, nyt suuremmalla tarkkuudella.
...kirjoitti MariaPaige kello 08:58 16 kommenttia

Uusi Gof- kuva
Teen Hollywood.comin sivuilla on nähtävissä uusi kuva Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvasta. Kuvassa Ron on tanssiaisparinsa Padma Patilin kanssa. Kuva on tuttu ilmestyneistä trailereista, mutta nyt kuvasta on nähtävillä selvempi ja lähempää otettu versio.
Kuvaa pääsee katsomaan tästä.
...kirjoitti Ronija kello 07:48 6 kommenttia

Scholastic myynyt 11 miljoonaa HBP -kirjaa
Harry Potterin amerikkalainen kustantaja Scholastic on myynyt 11 miljoonaa kopiota kirjasta Harry Potter and the Half-Blood Prince ensimmäisen 9 viikon aikana kirjan ilmestymisestä. Ensimmäisen 24 tunnin aikana kirjan julkistamisesta myytin ennätykselliset 6.9 miljoonaa kappaletta.
Asiasta uutisoi Yahoo.
...kirjoitti Ronija kello 00:39 6 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Tom!
Tänään syntymäpäiväänsä viettää Draco Malfoyn roolista tuttu Tom Felton. Hän saa puhaltaa kakustaan 18 kynttilää. Onnea!
Omilla virallisilla nettisivuillaan 14.09. päivätyssä tekstissä Felton kertoo juhlineensa syntymäpäiväänsä ennakkoon, koska hän on varsinaisena juhlapäivänä matkoilla. Feltonin mielestä 18-vuoden täyttäminen ei ole niin iso asia johtuen siitä, että hän on saanut ajaa autoa jo aiemmin. Kuitenkin hän myöntää syntymäpäivän olevan mukava asia. Nettisivullaan Felton tunnustaa lisäksi odottavansa Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvan ensi-iltaa Lontoossa 6. marraskuuta. Hän ei ole nähnyt elokuvaa vielä, eikä malttaisi enää odottaa.
Tom Feltonin ajatuksia voi lukea viralliselta nettisivustolta.
...kirjoitti Ronija kello 00:03 18 kommenttia

21.9.05

Julisteita Liekehtivästä pikarista
HK Yahoo! Movies on julkaissut sivullaan neljä uutta julistetta Liekehtivä pikari -elokuvan henkilöhahmoista: Fleur ja Ron, Harry ja Vauhkomieli, Cedric ja Cho ja Viktor ja Hermione. Kuvat TLC:n kautta.
...kirjoitti MariaPaige kello 21:20 17 kommenttia

20.9.05

Liekehtivän pikarin soundtrack marraskuussa
Amazon.com on lisännyt Liekehtivä pikari -elokuvan soundtrackin tuotevalikoimaansa. Soundtrack julkaistaan Amazonin mukaan 8.11. ja se on jo nyt tilattavissa etukäteen.
Päivitys: IMDb on lisännyt myös John Williamsin nimen LP-elokuvan kuvauksen kohtaan "Original Music by". Williamsin nimi näkyy myös mainosjulisteessa, jossa sanotaan: Music by Patrick Doyle - Harry Potter themes by John Williams. Elokuva ja soundtrack sisältävät siis myös John Williamsin alkuperäisiä teemoja.
...kirjoitti MariaPaige kello 22:26 8 kommenttia

Liekehtivän pikarin TV-mainos
The Leaky Cauldron on saanut käsiinsä neljännen elokuvan TV-mainoksen, jossa nähdään mm. lisää Durmstrangin laivasta, Fleurin pienoislohikäärme, enemmän joulutanssiaisista ja niin edelleen...
Alle puoli minuuttia kestävä video on ladattavissa kolmessa eri muodossa: MPG, WMV (Windows Media) ja MOV (QuickTime).
...kirjoitti JFA kello 08:12 18 kommenttia

19.9.05

Anna Friel haluaa Nymfadora Tonksin roolin
Näyttelijätär Anna Friel kertoo Film Focus -nettisivun haastattelussa, että Nymfadora Tonksin rooli tulevissa Harry Potter -elokuvissa olisi hänen unelmaroolista. Kuitenkin hän epäilee, etta Tonksin rooliin valitaan joku häntä kuuluisampi.
Anna Friel on naimisissa David Thewlisin kanssa. Thewlishan tunnetaan paremmin Harry Potter -elokuvista Remus Lupinin roolista.
Artikkelin Anna Frielin haaveista Tonksin rooliin voi lukea täältä.
...kirjoitti Ronija kello 23:49 24 kommenttia

Mike Newell haastattelussa
Scifi.com julkisti Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvan ohjaajan Mike Newellin haastattelun nettisivuillaan. Haastattelussa Newell kertoo kuinka hän joutui kysymään itseltään onko hänellä selkärankaa siihen, että hän saa neljännen kirjan mahdutettua yhteen elokuvaan. Tekemällä elokuvasta jännityselokuvan, hän onnistui ainakin omasta mielestään keräämään kaiken hyvin kasaan. Elokuvan tärkeimmän osan muodostaa juuri Voldemortin pyrkimys nousta uudelleen valtaan hyödyntäen Harryä tämän tavoitteensa saavuttamiseksi. Juonen kannalta epäolennaisista piti luopua, joten Harryn jästiperhe Dursleyt jätettiin elokuvasta kokonaan pois. Tästä Newell on pahoillaan, mutta on kuitenkin sitä mieltä että Dursleysien osuus itse kirjassa on varsin vähäinen ja tarinan kannalta epäolennainen.
Haastattelu kokonaisuudessaan täällä.
...kirjoitti Ronija kello 18:13 4 kommenttia

Rupertin nimikirjoitukset kiellossa
Rupert Grintin koulutoverit on asetettu nimikirjoituksenpyyntökieltoon koulussa, kirjoittaa Ananova.com tämän päivän The Sun -lehteä siteeraten. Rupert, joka näyttelee Ron Weasleyta Potter-elokuvissa, on koulussaan Hertfordissa jatkuvasti muiden oppilaiden piirittämä. Oppilaat ovat olleet ylpeitä koulutoveristaan ja kyselleet häneltä elokuvista. Koulun henkilökunta on nyt varoittanut kokoontumistilaisuudessa muita oppilaita häiritsemästä Rupertia. Rangaistukseksi kiellon uhmaamisesta on asetettu oppitunnin pituinen jälki-istunto.
...kirjoitti MariaPaige kello 12:06 22 kommenttia

Kuvia GoF- elokuvan puvustuksesta ja rekvisiitasta
Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvan puvustusta ja rekvisiittaa oli tänä kesänä esillä San Diegossa Comic Con -tapahtumassa. Nyt Veritaserumin nettisivustolla on nähtävillä kuvia kyseisestä tapahtumasta.
...kirjoitti Ronija kello 09:25 1 kommenttia

Avenue of Stars loistaa tähdistä
Britannia on saanut oman Hollywoodin Walk of Famen kaltaisen kadun, jonka pintaan tähdet saavan kunnianosoituksena työstään oman hopeisen tähden. Sata tähteä viihdealan eri osa-alueilta sai Avenua of Stars -kadun paljastamistilaisuudessa nimensä kadulle. Näiden sadan joukossa löytyy myös seitsemän Potter -elokuvissa esiintynyttä näyttelijää. Kunnian saivat Maggie Smith (McGarmiwa), Julie Walters (Rouva Weasley), Eric Sykes (Frank Bryce), John Cleese (Melkein päätön Nick), Robbie Coltrane (Hagrid), Michael Gambon (Dumbledore), ja Kenneth Branagh (Lockhart). Avenue of Starsin paljastamistilaisuudesta voi lukea täältä.
...kirjoitti Ronija kello 09:04 7 kommenttia

Haastattelussa Mike Newell
LA Daily Newsin haastattelussa Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvan ohjaaja Mike Newell kertoo neljännen Potter-elokuvan olevan hieman erilainen kuin muut ilmestyneet siitä syystä, että hän on englantilainen ja aiemmat ohjaajat eivät. Näin ollen Newell tietää kokemuksesta mitä englantilainen koulutus on, vaikkakin myöntää ettei hänen koulussaan ollut esimerkiksi luudilla lentämistä. Newell toivoo tämän tuovan elokuvaan eräänlaista todenperäisyyttä. Elokuva tulee ohjaajan sanojen mukaan olemaan myös aikaisempia tummempi johtuen elokuvan nuorten aikuistumisesta aivan uusia asioita kohdaten. Haastattelussa Newell kertoo lisäksi kuinka hän halusi elokuvaan aitoja elementtejä. Oikeaa lohikäärmettä oli tietenkin mahdoton saada, mutta ainakin hän toivoo, että oikea lohikäärme näyttäisi ja käyttäytyisi kuten se, joka elokuvaan luotiin.
Haastattelu kokonaisuudessaan täällä.
...kirjoitti Ronija kello 00:05 6 kommenttia

Iloista syntymäpäivää, Hermione!
Tänään syntymäpäiväänsä viettää Hermione Jane Granger. Hermione on syntynyt vuonna 1979, joten hän saa puhaltaa syntymäpäiväkakustaan 26 kynttilää.
Kuudennessa kirjassa Hermione on kuitenkin vasta 17 -vuotias viehkeä neitokainen.
Onnea!
...kirjoitti Ronija kello 00:00 21 kommenttia

18.9.05

Kapari Lasten ja nuorten kirjapäivillä
Lasten ja nuorten kirjapäivät Vammalassa vetivät ennätysmäärän yleisöä, kirjoittaa sunnuntain Turun Sanomat. Paikalla oli myös Potter-kirjojen suomentaja Jaana Kapari, joka lehden mukaan paljasti yleisön tenttauksessa, että kevättalvella ilmestyvän suomennoksen nimi tulee olemaan "Harry Potter ja puoliverinen prinssi". Tarkempaa suomennoksen ilmestymisaikaa ei kerrottu. Kapari kommentoi puoliveristä prinssiä sanoin "Olen sitä mieltä, että se on tähän mennessä paras." Koko uutisen voit lukea tästä.
Kapari juonsi kirjapäivillä myös tietokilpailun ja luki katkelmia Potter-kirjoista. Myös sunnuntain Aamulehti kirjoittaa aiheesta.
...kirjoitti MariaPaige kello 07:59 10 kommenttia

MTV3 kertoi jästihuispauksen SM-kisoista
HP-faneissakin 27.8. uutisoitu jästihuispauksen ensimmäiset SM-kisat on pidetty Vammalassa ja MTV3 uutisoi niistä lauantain (17.9.) Kymmenen Uutisten loppukevennyksessä. Kisat pidettiin Lasten ja nuorten kirjapäivien yhteydessä. MTV3 näytti kevennyksessä pelitapahtumia ja haastatteli SM-tittelin voittaneen Tiedät-kai-ketkä -joukkueen pitäjää Minerva Pietilää ja etsijää Sandra Schneideria. Kisaan osallistui yhteensä neljä joukkuetta. MTV3:n uutisankkurit kommentoivat, että sääntökirjan parissa pitäisi viettää muutama hetki ennen kuin he uskaltautuisivat kentälle, sillä säännöistä ei jäänyt muuta mieleen kuin että luuta pitää olla. Uutisten loppukevennyksen voit katsoa MTV3:n maksullisesta nettitv:stä myös jälkikäteen.
...kirjoitti MariaPaige kello 01:39 8 kommenttia

LP-kuvia japanilaisessa lehdessä
Uusia kuvia Liekehtivä pikari -elokuvasta julkaistiin japanilaisessa lehdessä, uutisoi Veritaserum. Tässä kuvakokoelmassa nähtävissä kuvissa esiintyy mm. pääkolmikko vesiputouksen luona, Cedric joulutanssiaisissa Chon kanssa ja Harry toisen koetuksen jälkeen.
Päivitys: DanRadcliffe.comin sivulta on nähtävissä skannaukset tuosta japanilaisesta opaskirjasta, josta kuvakokoelmankin kuvat on lähtöisin. Skannatuilla sivuilla on myös uusia kuvia, kuten Harry vaahtokylvyssä. Skannaukset voit katsoa tästä.
...kirjoitti MariaPaige kello 01:15 10 kommenttia

Videopätkä Driving Lessons -elokuvasta
RGMG.org -nettisivustolla on nähtävillä videoleike Rupert "Ronald Weasley" Grintin tähdittämästä Driving Lessons -elokuvasta. Myös Julie "Molly Weasley" Walters näyttelee kyseisessä elokuvassa.
Videopätkää pääsee katsomaan tästä.
Pysäytyskuvat kyseisestä videoleikkeestä Veritaserumin galleriasta.
...kirjoitti Ronija kello 00:07 9 kommenttia

17.9.05

Uusi Katie Leungin haastattelu
Scotland Todayn haastattelussa Katie Leung kertoo roolistaan Cho Changina elokuvassa Harry Potter and the Goblet of Fire. Leung kielsi huhun, jonka mukaan hän saisi paljon negatiivista postia tai vierailisi usein häntä vastaan avatuilla vihasivuistolla. Saamansa faniposti on kannustavaa, eikä Leung näin ollen ymmärrä mistä päinvastainen huhu on lähtöisin.
Haastattelun voi lukea täältä. Samaiselta sivulta voi katsoa videopätkän kyseisestä haastattelusta.
...kirjoitti Ronija kello 09:43 6 kommenttia

Trailereihin liittyviä kuvia
GMTV:ssä nähdyn kansainvälisen trailerin pysäytyskuvat ovat nyt nähtävissä Veritaserumin galleriassa. Kuvia on 415.
Mm. huispauksen MM-kisa-areena, huispausta, pimeän piirto, Hagrid ja Maxime tanssivat, Irkoroff, pääkolmikko porttiavain-matkalla sekä kuolonsyöjä.
Aiemman teatteritrailerin kuvat löytyvät myös galleriasta tältä sivulta. Näitä kuvia on 469.
...kirjoitti MariaPaige kello 09:33 14 kommenttia

16.9.05

Uusi versio LP-trailerista
Englantilainen GMTV-ohjelma ja Sky News näyttivät tänään ohjelmistossaan uuden version Liekehtivä pikari -elokuvan trailerista, uutisoi The Leaky Cauldron. Tässä versiossa on monia uusia kohtauksia verrattuna eilen julkaistuun teatteritraileriin, mm. Cedric puhuu hautausmaakohtauksessa. Pääset katsomaan tämän version tästä linkistä. Vieritä sivun alaosaan ja klikkaa Harry Potter and the Goblet of Fire -kohdasta.
Päivitys: HPANA:n sivulta löytyy tästä kansainvälisestä trailerista nyt parempilaatuinen versio Windows Media Playerilla toistettavaksi.
...kirjoitti MariaPaige kello 17:51 21 kommenttia

LP-peli sai inspiraatiota taiteesta
Hudson River School -niminen taiteellinen koulukunta on ollut inspiraationa Liekehtivä pikari -pelin maisemien luonnissa, kirjoittaa BBC News sivullaan. Hudson River School on tunnettu romanttisista, amerikkalaista villiä luontoa kuvaavista maalauksista, joissa maisemaan on luotu tunnelmaa valon käytöllä. LP-pelin taiteellisesta puolesta vastaava Alex Laurent katseli ryhmänsä kanssa taidekirjoja ja päätti kokeilla miten maalauksien tekniikka sopi peliin. Liekehtivä pikari -peliin liittyviä kuvia voit katsella Veritaserumin galleriasta ja vertailun vuoksi Hudson River Schoolin eri taiteilijoiden linkkejä löydät esim. tästä. Esimerkkinä A. Bierstadtin maalauksia.
...kirjoitti MariaPaige kello 16:28 2 kommenttia

Liekehtivän pikarin suomalaiset kotisivut uudistuneet
Liekehtivä pikari -elokuvan suomalaiset kotisivut ovat uudistuneet ja löytyvät nyt flash-versiona, kuten alkuperäiset englanninkieliset sivutkin. Sivuilla voit lähettää sähköpostiviestin tai äänestää ketä kannatat kolmivelhoturnajaisissa. Elokuvan kuvauksen ja kunkin hahmon kuvan kohdalla lukee vielä "Tulossa pian", mutta oletettavasti tekstit päivittyvät syksyn mittaan englanninkielisten sivujen myötä.
...kirjoitti MariaPaige kello 12:24 4 kommenttia

Uusi kuva GoF -elokuvasta
Tällä kertaa julkistetussa kuvassa näemme Harryn ja Hermionen yhdessä. Kuvan julkisti MTV ja sitä pääsee katsomaan tästä.
...kirjoitti Ronija kello 05:58 9 kommenttia

LP-traileri eri formaateissa
Niille, joilla oli eilen ongelmia katsella traileria AOL Playerilla tai QuickTimella, on nyt mahdollisuus kokeilla jos vaikka onnistuisi Real Playerilla tai Windows Media Playerilla. Warner Bros on lähettänyt linkit näille formaateille ja ne löytyvät tästä HPANAN uutisesta. Erikseen vielä mainittakoon, että AOL Moviefonen sivulta löytyy trailerista myös full-screen, koko näytön mittainen, versio, joka kannattaa katsoa. Sitä varten tarvitsee ladata katselun alussa ohjelma.
...kirjoitti MariaPaige kello 05:21 11 kommenttia

15.9.05

Trailermainoksessa uutta materiaalia
CBBC Newsround lähetti tänään Englannissa tv-mainoksen uudesta Liekehtivän pikarin trailerista, uutisoi HPANA sivuillaan. Mainosvideossa näytettiin muutama traileriin kuulumaton kohtaus uutta materiaalia, mm. huispausottelusta. Mainosvideon, jonka laatu on hieman huono, voit käydä katsomassa CBBC Newsroundin sivulta. Klikkaa Harryn kuvan oikealla puolella olevaa "Watch Ellie Crisell's report"-kohtaa. Lisäksi sivulla on nähtävissä pysäytyskuvia videosta.
...kirjoitti MariaPaige kello 21:52 4 kommenttia

LP-traileri tänään netissä
AOL Moviefone julkaisee Liekehtivä pikari -elokuvan teatteritrailerin tänään sivustollaan, uutisoi HPANA. AOL Moviefonen edustaja John Angelo ilmoittaa, että he tekevät yhteistyötä eri studioiden kanssa uusien elokuvien mainostamisessa. Traileri on odotettavissa sivustolle kello 16.00 Suomen aikaan (9:00 am EST) ja sen katselemista varten tarvitset AOL Playerin tai QuickTimen. AOL Moviefone on aiemmin myös tarjonnut sivuillaan kuultavaksi Potter-elokuvien musiikkia ennen elokuvien julkaisemista. Angelo kertoo, että neuvottelut myös Liekehtivän pikarin musiikista on käynnissä Warner Brosin kanssa. Uusimman trailerin pääset näkemään ainakin tästä linkistä kunhan se ilmestyy.
Päivitys: Teatteritraileri on nyt nähtävissä yllä annetussa linkissä. Sen lisäksi QuickTime version voit ladata myös tästä. Warner Bros on luvannut trailerin ilmestyvän myös Liekehtivä pikari -elokuvan kotisivuille huomenna. Still-kuvia trailerista on nähtävissä ruuhkaisesta Veritaserumin galleriasta tai TLC:sta.
Huom! AOL Moviefone on lisännyt sivulleen myös mahdollisuuden katsoa traileri koko näytön (full-screen, hi-res) kokoisena.
...kirjoitti MariaPaige kello 09:14 49 kommenttia

Katie Leung puhuu
Katie "Cho" Leung esiintyi lyhyesti BBC Radio 1:n viihderaporttilähetyksessä, jossa hän kertoi suhtautumisestaan häntä vastaan avattuun vihasivustoon. Katie sanoo odottaneensakin kohtaavansa jossain mittasuhteessa negatiivista käyttäytymistä roolihahmonsa Cho Changin vuoksi, mutta se ei ole hänelle mikään suuri asia. Katien voit kuulla puhuvan lyhyesti tästä. Uutinen HPANAN kautta.
...kirjoitti MariaPaige kello 08:52 10 kommenttia

14.9.05

Arvostelu GoF-pelin testiversiosta
IGN.com on julkaissut nettisivullaan Harry Potter and the Goblet of Fire -videopelin testiversion arvostelun. Artikkelin mukaan näkemys pelistä on parantunut siitä, mitä aluksi odotettiin. Testiversion avulla pääsee kuitenkin vain hiukan raapaisemaan pintaa, sillä itse pelissä tulee olemaan yli tusina erilaista tasoa, jotka sijoittuvat neljännen kirjan tapahtumapaikkoihin kuten huispauksen MM- kisoihin ja Kolmivelhoturnajaisiin.
Arvostelun pelin testiversiosta pääsee lukemaan täältä.
...kirjoitti Ronija kello 20:54 1 kommenttia

Uusia GoF -kuvia
USA today on julkistanut uusia kuvia Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvasta.
Kuvia pääsee katsomaan tästä ja ne löytyvät linkkisivun alareunasta.
Lisäksi yksi kuva kuva myös täällä.
...kirjoitti Ronija kello 17:08 15 kommenttia

13.9.05

Artikkeli Ralph Fiennesistä
The New York Daily Timesin nettisivuilla on artikkeli, joka käsittelee sitä, kuinka erilainen rooli Voldemortin näytteleminen Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvassa on verrattuna Fiennesin muihin rooleihin. Yleensähän Fiennes näyttelee etäistä ja pidättyväistä, joten Voldemortin rooli on niihin verrattuna varsin toisenlainen. Fiennes myöntääkin artikkelissa, että pahuuden ruumiillistuman näytteleminen on vaikeaa.
Artikkelissa kerrotaan myös Fiennesin menneistä sekä tulevista rooleista.
Artikkelia pääsee lukemaan tästä.
...kirjoitti Ronija kello 16:08 5 kommenttia

Tapahtumaluettelo LP-trailerista
HPANA tarjoaa sivullaan kirjoitetun tapahtumaluettelon tällä viikolla ilmestyvästä Liekehtivä pikari -elokuvan trailerista. Kirjoituksesta päätellen tulevassa 2 minuuttia ja 30 sekuntia kestävässä trailerissa näytetään mm. Ronin ja McGarmiwan tanssiharjoituskohtaus, Vauhkomielen opetusta tappokirouksesta ja jopa jotain välähdyksiä liittyen Voldemortin paluuseen. Jäämme siis innolla odottamaan. Koko kirjoituksen trailerista voit lukea tästä.
Myös DanRadcliffe.comin sivulta löytyy kuvaus trailerista.
...kirjoitti MariaPaige kello 04:59 12 kommenttia

Liekehtivän pikarin musiikki valmis
Patrick Doyle on saanut Liekehtivä pikari -elokuvan musiikin äänitetyksi Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa, kirjoittaa JWFan.net. John Williamsin aiemmin säveltämien teemojen mukanaolosta ei vieläkään ole tietoa.
...kirjoitti MariaPaige kello 04:48 9 kommenttia

12.9.05

Rowling vastaa e-Bayn vastineeseen
Vajaa viikko sitten J.K. Rowling varoitteli kotisivullaan e-Bay -nettikaupan väärennettyjä nimikirjoituksia sisältävistä Potter-tuotteista. e-Bay antoi vastauksen Rowlingille lehdistötiedotteessa, mihin Rowling katsoi parhaakseen vastata jälleen kotisivullaan. Rowlingin mukaan e-Bay sysää tiedotteessaan vastuun tuotteiden tunnistamisesta väärennöksiksi ostajalle. Rowling muistuttaa vastauksessaan, että suurin osa ostajista on lapsia, joiden ei voi olettaa kykenevän moiseen. Samoin e-Bay kertoo olevan myös tekijäoikeuksien haltijan vastuulla ilmoittaa jos hänen oikeuksiaan rikotaan. Rowling vastaa tähän kertoneensa e-Baylle toistuvasti edustajansa välityksellä asiasta, mikä ei kuitenkaan ole saanut muutosta aikaiseksi. Väärennettyjä nimikirjoituksia on ollut yhä myynnissä. J.K. Rowling toivookin, että hänen ja ostajien syyllistämisen sijaan nimikirjoituksien aitoudet tutkittaisiin myyjien toimesta ennen kuin ne laitetaan myyntiin.
...kirjoitti MariaPaige kello 19:44 4 kommenttia

Emma Watson haastattelussa
Emma Watson kertoo The Times of Indian äskettäisessä haastattelussa pelostaan tulla stereotypioiduksi roolistaan Hermione Grangerina. Hän haluaa tehdä myös muita rooleja kuin Hermionen. Samalla hän kuitenkin lisää, että hänestä olisi kamalaa nähdä joku muu näyttelijä Hermionena, sillä elokuvan Hermionessa on hyvin paljon Emmaa itseään. Kaikki lapsinäyttelijät eivät sekoa päästään, kertoo Emma myös mielipiteenään. Hän sanoo itse pitävänsä huolella ammatillisen elämänsä erossa yksityisestä.
...kirjoitti MariaPaige kello 19:12 11 kommenttia

Eric "Frank Bryce" Sykes haastattelussa
82-vuotias Eric Sykes, joka näyttelee tulevassa Liekehtivä pikari -elokuvassa jästipuutarhuri Frank Brycea, kertoo oppineensa The Others ja Harry Potter -elokuvien teossa enemmän kuin koko filmiuransa aikana, kirjoittaa manchesteronline.com. Eric sanoo haastattelussa myös nauttineensa kuvauksista, vaikkakin oletti niiden kestävän hänen osaltaan vain puolisen päivää. Kuvaukset kestivät kuitenkin pari viikkoa. Eric esiintyy LP:n aloituskohtauksessa. Frankin kohtalon kirjassahan tiedämme, joten kun Eric esitti sen kuvauksissa, hän kertoo huumorilla saaneensa kommentteja, että se oli paras kuolinkohtaus joka oli nähty. Ericin vastaus oli: "En kuollut ensimmäistä kertaa lavalla." Muistutukseksi miltä Eric näyttää Frankina voit katsoa tästä.
...kirjoitti MariaPaige kello 17:29 11 kommenttia

10.9.05

Emma Watson Airborn-elokuvaan?
The Internet Movie database on lisännyt tietokantaansa Emma Watsonille roolin elokuvaan "Airborn". IMDb:n mukaan Emma tulee näyttelemään elokuvassa Kate De Vries -nimistä henkilöhahmoa. Tietoa ei ole Emman kautta vahvistettu, joten se saattaa olla virheellinenkin. IMDb:n mukaan elokuvan juonessa pari nuorta joutuvat seikkailuun ja löytävät kartoittamattoman saaren sen jälkeen kun merirosvot ovat hyökänneet laivaan, jossa he olivat. Elokuva perustuu todennäköisesti Kenneth Oppelin samannimiseen kirjaan.
...kirjoitti MariaPaige kello 20:35 34 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Chris!
Tänään syntymäpäiväänsä viettää kahden ensimmäisen Harry Potter -elokuvan ohjaaja Chris Columbus. Hän saa puhaltaa kakustaan 47 kynttilää.
Onnea!
...kirjoitti Ronija kello 09:51 17 kommenttia

Uusia Kuvia
Tähän uutiseen on linkitetty erinäisiä kuvia, jotka tavalla tai toisella liittyvät Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvaan.
Uusi kuva Daniel Radcliffesta GoF- elokuvan kulisseista. Kuvan julkaisi HP4U.
Teen Voguen sivuilla sen sijaan oli uusi kuva Katie "Cho Chang" Leungista. Kuvaa pääsee katsomaan Mugglenetin galleriasta.
Lisäksi Mugglenetin kautta pääsee katsomaan, kuinka GoF -elokuvaa on alettu mainostamaan New Yorkissa Times Squarella. Kuvia pääsee katsomaan tästä ja tästä.
...kirjoitti Ronija kello 09:31 13 kommenttia

9.9.05

Lisää GoF- mainosjulisteita
Imperium on julkistanut sivuillaan lisää Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvan mainosjulisteita.
Ensimmäisessä julisteessa kolmikko Villisilmä Vauhkomielen kanssa. Toisessa sen sijaan Kolmivelhoturnajaisten ottelijat Hermionen ja Ronin kanssa.
Päivitystä;
Julisteet nyt parempi laatuisina ilman heijastuksia.
Kolmikko sekä kolmikko ja ottelijat.
...kirjoitti Ronija kello 20:14 9 kommenttia

Potter-äänikirjat suosittuja
Vain 24 tuntia sen jälkeen kun Rowling ja Apple ilmoittivat Harry Potter-äänikirjojen saatavuuden verkosta, ne kipusivat iTunes-listan kärkeen, kertoo The Leaky Cauldron sivullaan. Ensimmäisen vuorokauden jälkeen Half-Blood Prince on sijalla yksi ja koko äänikirjapaketti on sijalla kolme. Myös kaikki muut sarjan yksittäiset kirjat ovat 25 ladatuimman joukossa.
...kirjoitti MariaPaige kello 00:24 4 kommenttia

8.9.05

Uusi GoF -traileri mahdollisesti tässä kuussa
HPANA kertoo saaneensa tietoonsa, että Harry Potter and the Goblet of Fire- elokuvan uusi traileri julkaistaisiin tässä kuussa. Trailerin julkaisu liittyisi Tim Burtonin elokuvaan "Corpse Bride" , joka julkistetaan rajoitetusti vain tietyissä elokuvateattereissa Yhdysvalloissa 16. tätä kuuta. GoF- elokuvan traileri nähtäisiin juuri tällöin .
Corpse Bride" nähdään 23.09. koko Yhdysvalloissa.
HPANA ei paljasta lähdettään, mutta kuvailee sitä luotettavaksi.
PÄIVITYSTÄ:
Warner Bros. on varmistanut tiedon. Uusin GoF- traileri tullaan näkemään 16.09. Trailer tulee olemaan yli kaksi minuuttia pitkä.
...kirjoitti Ronija kello 22:55 7 kommenttia

Kuvia GoF- kalenterista
DanRadcliffe.com -sivustolla on nähtävillä uusia skannauksia Harry Potter and the Goblet of Fire- kalenterista.
Parhaiten kuvia pääsee katsomaan Veritaserumin galleriasta.
...kirjoitti Ronija kello 22:22 1 kommenttia

Uusia GoF- mainosjulisteita
Poudlard.org julkisti sivuillaan kaksi uutta Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvan mainosjulistetta.
Julisteissa ovat Hermione sekä Ron. FilmdeCulte.com julkisti sen sijaan sivuillaan julisteen, jossa on Harry.
Julisteet ovat olleet nähtävillä ainakin Pariisissa.
Päivitystä;
Julisteet parempi laatuisena FilmdeCulte.com:in sivuilla.
...kirjoitti Ronija kello 22:06 7 kommenttia

HP-fanien pohtimat teoriat HBP -kirjan ilmestymisen jälkeen
Newsday.com -nettisivustolla on mielenkiintoinen artikkeli siitä, millaisia teorioita potterfanit pyörittelevät Harry Potter and the Half-Blood Prince-kirjan ilmestymisen jälkeen.
Hagridin kokoinen SPOILERVAROITUS!
Artikkeli nimittäin spoilaa Harry Potter and the Half-Blood Prince -kirjaa.
Artikkelissa maininnan arvoisiksi HP-nettisivuiksi pääsevät esimerkiksi mugglenet ja J.K.Rowlingin viralliset kotisivut.
VIHJE;
Näitä samoja artikkelissa mainittuja teorioita on pohdittu myös Vuotiksen kuudes kirja- osiossa.
...kirjoitti Ronija kello 19:05 3 kommenttia

David "Barty Kyyry Jr." Tennant haastattelussa
Liekehtivä pikari -elokuvan filmaaminen oli fantastinen kokemus, suitsuttaa David Tennant Dreamwatch-lehdessä. Hän esittää elokuvassa Barty Kyyry junioria. Davidin rooli oli pieni, mutta hän työskenteli sen yhteydessä mm. Daniel Radcliffen kanssa. Niin Daniel kuin myös pääkolmikon kaksi muuta jäsentä, Emma Watson ja Rupert Grint, ovat Davidin mielestä upeita nuoria, joiden seurassa viihtyy hyvin, sillä heille kuuluisuus ei ole noussut päähän. Uutinen Veritaserumin kautta.
...kirjoitti MariaPaige kello 15:46 13 kommenttia

Rowling varoittelee väärennöksistä ja piratismista
J.K. Rowling on päivittänyt kotisivuilleen pari uutta uutista. Toisessa hän varoittelee e-Bay -nettikaupan kautta myytävistä Harry Potter-tuotteista, joissa on väärennettyjä J.K.:n nimikirjoituksia. Toinen uutinen käsittelee Harry Potter äänikirjojen saatavuutta nyt myös Applen iTunesilla ladattavaksi ja kuunneltavaksi. Samasta uutisesta myös Applen perustaja ja johtaja Steve Jobs mainitsi lehdistötiedotteessaan, jossa kerrottiin, että J.K. Rowling on tehnyt Applen kanssa kattavan, yksinoikeuden takaavan, sopimuksen kaikkien tähän mennessä ilmestyneiden Harry Potter-kirjojen ja vielä tulevan kirjan digitaaliseen verkkojakeluun liittyen. Rowling antaa ymmärtää sivuillaan, että tämä sopimus on tehty piratismin vähentämiseksi, sillä useat fanit ovat tähän mennessä saaneet netin kautta käsiinsä laitonta ja väärää materiaalia.
...kirjoitti MariaPaige kello 09:32 1 kommenttia

7.9.05

GoF-pelistä 7 uutta pätkää julki
IGN.com on julkistanut seitsemän uutta pätkää Harry Potter and the Goblet of Fire -videopelistä. Pätkissä on nähtävillä esimerkiksi Huispauksen MM-kisojen kaaosta sekä ensimmäinen koetus.
Pätkiä pääsee katselemaan tästä sekä tästä.
...kirjoitti Ronija kello 16:31 8 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Hugh!
Tänään 16. syntymäpäiväänsä juhlii Hugh Mitchell. Mitchell on tullut meille tutuksi Harry Potter -elokuvista Colin Creeveyn roolista.
Onnea!
...kirjoitti Ronija kello 11:38 13 kommenttia

6.9.05

J.K. Rowlingin muotokuva galleriaan
Taiteilija Stuart Pearson Wrightin maalaama muotokuva J.K. Rowlingista on asetettu näytteille lontoolaiseen National Portrait -galleriaan, uutisoi CBBC Newsround. Taiteilija kertoo maalanneensa J.K.:n karuun huoneeseen edessään kirjoituslehtiö ja lautanen, jossa on kolme keitettyä kananmunaa symbolisoiden J.K.:n kolmea lasta. Taiteilija sanoo ihailevansa Rowlingia naisena, joka on kyennyt yhdistämään äitiyden ja luovan uran. Rowling on ollut aiemmin kiinnostunut Wrightin pikkuruisista maalauksista, jotka esittävät punahiuksista perhettä. Kun Wrightilta kysyy pitääkö Rowling hänen muotokuvamaalauksestaan, hän vastaa, että ainakin J.K. puhuu hänelle vielä, mikä on hyvä merkki. Muotokuvan pääset katsomaan tästä.
Päivitys: J.K.Rowling vieraili muotokuvan paljastamistilaisuudessa, kirjoittaa Virgin.net. J.K. kertoo kommentissaan, että maalauksessa on enemmän häntä itseään kuin yhdessäkään otetussa valokuvassa ja hän todellakin pitää siitä paljon. J.K. Rowling istui Wrightin mallina kirjoittaessaan Half-Blood Prince kirjaa.
Kuva J.K. Rowlingista muotokuvansa kanssa Veritaserumin sivujen kautta.
...kirjoitti MariaPaige kello 23:10 15 kommenttia

Katie "Cho" Leung haastattelussa
Katie Leung, 18, joka näyttelee Liekehtivä pikari -elokuvassa Cho Changia, kertoo englantilaisen Good Housekeeping -lehden lokakuun numerossa mm. teini-iästään ja elokuvaroolistaan. Ennen elokuvaosaansa Katie sanoo olleensa ujo, etenkin koulussa. Hän ei ollut ennen LP:a näytellyt koskaan aiemmin, mutta jouduttuaan kameran eteen, hän kertoo saaneensa itseluottamusta ja avoimuutta. Itseluottamus tulee hänen mukaansa iän myötä, jolloin täytyy kyetä olemaan vuorovaikutuksessa hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Sen hän oppi nopeasti elokuvan teon yhteydessä. Katie kertoo myös, ettei ajattele paljoa ulkonäköään, mutta sanoo tietävänsä, että jos hänelle iän myötä kertyy ylimääräistä painoa, hän tekee kovasti töitä sen poistamiseksi.
...kirjoitti MariaPaige kello 22:47 5 kommenttia

Videokohtaus Harrysta
E! Channel esitti ohjelmassaan esittelyn Liekehtivä pikari -elokuvasta. Esittely oli suurimmaksi osaksi samaa videomateriaalia, jota olemme jo aiemmin nähnyt, mutta uutena joukossa oli lyhyt kohtaus Harrysta ensimmäisen koetuksen jälkeen. Pääset katsomaan tuon erittäin lyhyen pätkän download-kohdasta Veritaserumin sivulta. Lisäksi voit katsoa kahdeksan still-kuvaa otoksesta täältä. Kyseessä ei ole siis koko esittely, vaan pieni, aiemmin näkemätön kohtaus siitä.
...kirjoitti MariaPaige kello 09:59 15 kommenttia

5.9.05

Ralph Fiennes "kaikkein hurmaavin mies" -äänestyksessä
Hello -lehden nettisivuilla on syyskuun ajan menossa "kaikkein hurmaavin mies" -äänestys, jossa ehdolla tittelin saajaksi on myös Ralph Fiennes. Fienneshän tullaan näkemään Voldemortin roolissa tulevassa Harry Potter and the Goblet of Fire -elokuvassa.
Tällä hetkellä äänestystä johtaa Ricky Martin ja Fiennes löytyy sijalta viisi. Äänestämään pääsee täältä.
...kirjoitti Ronija kello 13:50 18 kommenttia