Uusimmat uutiset

28.2.06

Liekehtivä Pikari -uutisia

Harry Potter ja Liekehtivä Pikari -elokuva on voittanut kaksi palkintoa AOL Moviefone Moviegoers Awardseissa. Ralph Fiennes palkittiin "Katalin konna" -kategoriassa Voldemortin roolista. Voitto tuli lisäksi "Vuoden paras elokuva" -kategoriassa.
The Leaky Cauldronin kautta pääsee ihastelemaan kuvia Harry Potter ja Liekehtivä Pikari dvd:stä, kansista ja levyn valikoista.
HarryPotter.com -sivustolla on nyt käynnissä Feeniksin Kilta -aiheinen kilpailu, jonka pääpalkintona on matka neljälle tapaamaan Potter -tähtiä elokuvan kuvauspaikalle. Kilpailussa jaetaan yli 250 muutakin palkintoa, esimerkiksi Potter -elokuvien soundtrackejä. Ennenkuin ehdimme innostua, kerrottakoon kilpailun olevan on tarkoitettu vain amerikkalaisille ja kanadalaisille.

...kirjoitti Ronija kello 22:33 10 kommenttia

Materiaalia LP -dvd:ltä

The Leaky Cauldron on saanut käsiinsä kaksi videopätkää Harry Potter ja Liekehtivä Pikari dvd:ltä. Ensimmäinen videopätkä sisältää otteita labyrinttikohtauksesta sekä Daniel "Harry" Radcliffen, Robert "Cedric" Pattinsonin , Stanislav "Krum" Ianevskin sekä ohjaaja Mike Newellin haastattelut. Sen sijaan toinen videopätkä näyttää materiaalia kulissien takaa sekä lisää haastatteluja.
Päivitystä
LP -dvd:ltä on julkistettu yksi videopätkä lisää. Uusin nähtävillä täällä.
...kirjoitti Ronija kello 22:16 2 kommenttia

Rowling päivittänyt sivujaan

J.K. Rowling on kirjoittanut sivuillansa olevaan päiväkirjaan hieman siitä, kuinka pitkä seitsemäs kirja voisi tulla olemaan.
- Näin tässä aina käy, Rowling aloittaa. Teen suunnitelmia, jotka näyttävät mukavalta ja nätiltä, mutta sitten kun olen kirjoittamassa kirjaa, tajuan että Harry ei millään voi tehdä kaikkea sitä yhdessä ainoassa luvussa. Eli se mikä alunperin piti olla kaksi lukua, on nyt neljä lukua. En tosin edelleenkään usko, että kirja tulee olemaan yhtä pitkä kuin 'Feeniksin kilta', mutta jos tätä menoa jatkuu... Ei, ei jatku. Pysyn suunnitelmassa. Varmasti.
Vaikka Rowlingilla olisi ollut vielä hurjasti asioita kerrottavana, ei hän voi niitä vielä paljastaa.
- Olen pahoillani.
...kirjoitti JFA kello 21:05 9 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Alfred!

Tänään 88. syntymäpäiväänsä juhlii Harry Potter ja Salaisuuksien Kammio -elokuvasta rehtori Armando Dippetin roolista tuttu Alfred Burke.
Onnea!
...kirjoitti Ronija kello 13:16 10 kommenttia

27.2.06

Lyhyt pätkä LP dvd:ltä

The Leaky Cauldron on saanut käsiinsä lyhyen videopätkän Harry Potter ja Liekehtivä Pikari dvd:ltä. Pätkässä näkyy lyhyen aikaa Harrya, Voldemortia ja kuolonsyöjiä hautausmaakohtauksessa.
Pätkä nähtävissä täällä.
...kirjoitti Ronija kello 16:02 2 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Timothy!

Tänään syntymäpäiväänsä juhlii Peter "Matohäntä" Piskuilanin roolista tuttu Timothy Spall. Timothy täyttää 49 vuotta.
Onnea!
...kirjoitti Ronija kello 10:39 14 kommenttia

26.2.06

Haastattelussa Potter -tähtiä

Veritaserumin uutisen kautta pääsee katsomaan Robert "Cedric Diggory" Pattinsonin videohaastattelua. Video on alkuperäisin Pattinson-Onlinen lähettämä.
Luna Lovekivan rooliin valitun Evanna Lynchin uusin haastattelu löytyy Dogheda Intependent -sivustolta. Haastattelussa Lynch kertoo löytäneensä tiedon avoimesta Lunan koe-esiintymistilaisuudesta HP -fanisivusto MuggleNetin uutisista.
Koko artikkeli lukeminen täällä vaatii rekisteröitymisen.
...kirjoitti Ronija kello 21:10 2 kommenttia

Arvostelussa Liekehtivä Pikari dvd

Veritaserum on saanut käsiinsä Empire -lehdessä olleen Harry Potter ja Liekehtivä Pikari dvd:n arvostelun. Dvd sai arvostelussa neljä tähteä viidestä. Koko arvostelu nähtävissä Veritaserum galleriassa.
DanRadcliffe.com -sivustolta löytyy sen sijaan uusi Entertainment Weeklyssä ollut LP-mainos, joka on nähtävillä myös täällä.
...kirjoitti Ronija kello 17:59 7 kommenttia

Ensimmäiset kuvat FK:n kuvausalueelta

Expecto-Patronum.com on saanut haltuunsa ensimmäiset kuvat yhdeltä Feeniksin kilta -elokuvan kuvausalueelta. Kuvissa näkyy Hagridin mökki rakennusvaiheessa. Kuvat voit katsoa sivuston galleriasta tai MuggleNetin kautta: lähikuva mökistä ja vähän kauempaa.
Päivitys: Veritaserum on saanut käsiinsä FK:n kuvauspaikalta neljä uutta kuvaa, joissa näkyy paitsi lisää Hagridin tuvasta, myös asuntovaunuparkki. Kuvat nähtävillä Veritaserumin galleriassa.
...kirjoitti MariaPaige kello 04:49 18 kommenttia

25.2.06

Videomateriaalia LP dvd:ltä

The Portkey on saanut käsiinsä Harry Potter ja Liekehtivä Pikari -dvd:llä olevaa kulissien takaista materiaalia. Videopätkät nähtävillä tässä, tässä sekä tässä. Materiaalia esimerkiksi siitä, kuinka Viktor Krumin osittainen muodonmuuton haiksi toteutettiin ja Daniel Radcliffen valmistautumisesta putoamaan tornista ensimmäisessä koetuksessa.
...kirjoitti Ronija kello 16:32 10 kommenttia

Liekehtivälle Pikarille menestystä NME Awardseissa

Harry Potter ja Liekehtivä Pikari -elokuva voitti Parhaan elokuvan -kategorian palkinnon Lontoossa pidetyissä NME Awardseissa. Palkinnon otti vastaan Liekehtivä Pikari -elokuvan velhobändin lalulajan roolista tuttu Jarvis Cocker.
...kirjoitti Ronija kello 12:25 6 kommenttia

Liekehtivä Pikari deluxe dvd:n arvostelu

The Trades.com -sivustolta löytyy Liekehtivä Pikari deluxe dvd:n arvostelu. Arvostelu ei oikeastaan paljasta mitään uutta tietoa, mutta asiasta kiinnostuneet voivat käydä lukaisemassa sen täällä.
...kirjoitti Ronija kello 12:15 0 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, James ja Oliver!

Tänään syntymäpäiväänsä viettää Fred ja George Weasleyn roolista tutut James ja Oliver Phelps. He ovat syntyneet vuonna 1986, joten kakussaan heillä on 20 kynttilää.
Onnea!
...kirjoitti Ronija kello 12:08 15 kommenttia

24.2.06

Haastattelussa Christian Coulson

BBC Norfolk -sivustolta löytyy Tom Valedron roolista tutuksi tulleen Christian Coulsonin haastattelu. Haastattelussa Coulson paljastaa, ettei ollut lukenut Pottereita ennen koe-esiintymistä. Kirjan luettuaan Coulson tunsi voivansa tuoda nuoren Voldemortin rooliin jotakin.
Koko artikkeli luettavissa täältä.
SPOILAUSVAARA
Haastattelu spoilaa Puoliveristä Prinssiä, joten jätä lukematta jos haluat säilyttää jännityksen suomennoksen ilmestymiseen saakka.
...kirjoitti Ronija kello 18:49 18 kommenttia

23.2.06

Mundungusta ei Feeniksin kilta -elokuvassa

Mundungus Fletcherin hahmo ei esiinny Feeniksin kilta -elokuvan tämän hetkisessä käsikirjoituksessa, uutisoi The Leaky Cauldron. TLC kertoo saaneensa vahvistuksen asiasta. Sen sijaan näyttäisi siltä, että Sibylla Punurmio palaa opettamaan ennustusta valkokankaalle. Tämä ei vielä vahvista sitä, että Emma Thompson jatkaisi Punurmion roolissa, mutta se on todennäköistä. Vahvistamaton tieto kertoo myös Alan Rickmanin palaavan Severus Kalkaroksen rooliin. Kalkaroksen fanisivusto informoi, että Rickmanin avustajan kirjoittamassa fanille lähetetyssä kirjeessä kerrotaan Rickmanin palaavan huhtikuussa Englantiin aloittamaan Feeniksin killan kuvaukset omalta osaltaan. Toistaiseksi tätä on pidettävä vain huhuna.
PÄIVITYS: TLC on koostanut listan niistä roolihahmoista, jotka se on varmistanut esiintyvän elokuvassa tämän hetkisen käsikirjoituksen mukaan. Elokuvassa näyttäytyvät mm. Oljo, Villisilmä Vauhkomieli, Cedric (takauma), Mafalda Hopkirk ja Dedalus Diggle.
...kirjoitti MariaPaige kello 00:25 32 kommenttia

22.2.06

Kuvia Potter-nukeista

New Yorkissa pidetyillä lelumessuilla "Toy Fair 2006" esiteltiin uudet Harry Potter -aiheiset nuket. Tonner Dollin tekemät nuket nähtävillä täällä ja Gentle Giantin luomat täällä.
Kiitos kuvista kuuluu MillionairePlayboy.com -sivustolle.
...kirjoitti Ronija kello 22:59 11 kommenttia

FK -elokuva julki marraskuussa 2007?

RopeofSilicon.com -sivuston mukaan Harry Potter ja Feeniksin Kilta -elokuva julkaistaisiin vasta marraskuussa 2007. Aiemminhan on epäilty elokuvan julkistamisajankohdaksi kesäkuuta 2007 tai yleisesti jotakin muuta kesäkuukautta samaisena vuonna. Vahvistettua tietoa elokuvan julkistamisesta ei kuitenkaan ole annettu.
...kirjoitti Ronija kello 22:42 15 kommenttia

Oldmanin paluu hyvin epävarmaa

Gary Oldmanin paluu Harryn kummisedän Sirius Mustan rooliin alkaa näyttämään aina vain epävarmemmalta. Oldmanin edustajan Douglas Management Groupin mukaan mitään neuvotteluja asiasta ei ole edelleenkään käynnissä. Oldmanille etsitään aktiivisesti muita rooleja, ja muiden töiden saaminen tarkoittaisi sitä, ettei hän olisi käytettävissä Feeniksin Kilta -elokuvaan. Tiedotteen mukaan Potter -elokuvien tuottajien julkiset lausunnot Oldmanin paluusta ovat olleet sekä arvoituksellisia että harhaanjohtavia. Edustajan mukaan käsitys siitä, ettei tuottajien ollutkaan tarkoitus palauttaa Oldmania Siriuksen rooliin, on vahvistumassa.
Koko tiedote luettavissa täällä.

...kirjoitti Ronija kello 22:13 21 kommenttia

HBP ehdolla British Book Awardseissa

Harry Potter and the Half-Blood Prince -kirja on nimetty ehdokkaaksi "Vuoden paras kirja" -kategoriaan British Book Awardeissa. Oman äänesi prinssille voit antaa täällä. Äänestysaikaa on maaliskuun 27. saakka.
Palkinnot jaetaan Lontoossa 29. maaliskuussa.
...kirjoitti Ronija kello 17:11 6 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Julie!

Tänään syntymäpäiväänsä juhlii Molly Weasleyn roolista tuttu Julie Walters. Julie saa puhaltaa kakustaan 56 kynttilää.
Onnea!
...kirjoitti Ronija kello 15:02 9 kommenttia

Mustan sukupuu myytiin Danielille

J.K. Rowlingin käsinpiirtämä laajennettu Mustan sukupuu myytiin eilen Book Aid Internationalin hyväksi pidettävässä huutokaupassa. CBBC Newsround kertoo lyhyenä juoruna, että sukupuupiirroksen olisi ostanut Marcia Gresham, Daniel Radcliffen äiti, 30 000 punnalla (n. 44 000 euroa). CBBC Newsround kirjoittaa, että Marcia osti sukupuun Danielille lahjaksi. BBC News kertoo Daniel Radcliffen ostaneen sukupuupiirroksen äitinsä välityksellä ja sen lisäksi myös Iain Banksin ja Tom Stoppardin käsinkirjoittamat tekstit.
...kirjoitti MariaPaige kello 14:23 15 kommenttia

21.2.06

LP-nettikeräilykortit kerättävissä

Liekehtivä pikari -nettikeräilykortit ovat saapuneet HarryPotter.comin sivuille kerättäväksi. Kortteja on yhteensä 76 kappaletta seitsemässä eri kategoriassa. Osa korteista aktivoituu Liekehtivä pikari -dvd:n julkaisun jälkeen. Myös aiempiin elokuviin liittyvät kortit ovat edelleen kerättävissä ja tupajoukkueiden perustaminen on alkanut.
...kirjoitti MariaPaige kello 22:59 2 kommenttia

Päivitys Rowlingin virallisilla sivuilla

J.K.Rowling on päivittänyt virallisia sivujaan vastaamalla FAQ -osion kysymykseen. Tällä kertaa äänestyksen voitti kysymys "Mitä tapahtuu salaisuudelle kun salaisuudenhaltija kuolee?. Rowlingin sivuilta vastaus löytyy pimeän piirron takaa, joten kannattaa aina siinä tapauksessa varoa spoilaantumista. Vastauksen voi lukea täältä.
...kirjoitti Ronija kello 21:18 8 kommenttia

HBP pois kalifornialaisen koulun kirjastoista

Harry Potter and the Half -Blood Prince -kirja oli niiden 23 kirjan joukossa, jotka poistettiin eilen kalifornialaisen koulun kirjastoista. Koulun lautakunta katsoi kokouksessaan näiden kirjojen olevan sopimattomia oppilaiden luettavaksi. Perusteena HBP -kirjan poistamiseen pidettiin sitä, että kirja on fantasiaa. Koulun kirjastosta ei saa jatkossa lainattua myöskään esimerkiksi kahta Artemis Fowl -sarjan kirjaa eikä myöskään Disneyn Christmas Storybook -teosta. Kirjojen poistaminen ei kuitenkaan estä lapsia lukemasta niitä vapaa-ajallaan, jos vanhemmat sen vain sallivat. Koulun lautakunnalla on kuitenkin oikeus estää kirjojen lainaaminen omista kirjastoistaan. Jotkut vanhemmat ja koulun henkilökunnan jäsenet ovat ihmetelleet tätä kirjoihin kohdistuvaa kieltoa.
Koko artikkeli luettavissa DailyNews.com -sivustolta.
...kirjoitti Ronija kello 16:17 22 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Alan!

Upea Alan Rickman, meidän Severus Kalkaroksemme, täyttää tänään tasavuosia eli 60 vuotta. Hyvin paljon onnea! Tässä kaikille Alan-faneille edustava kuva päivänsankarista.
...kirjoitti MariaPaige kello 08:05 21 kommenttia

Mustan sukupuu täydentynyt

Tänään Book Aid Internationalin hyväksi huutokaupattavasta, J.K. Rowlingin piirtämästä, laajennetusta Mustan sukupuusta on saatu loputkin tiedot, uutisoi The Leaky Cauldron. Maanantaina esillä ollut sukupuu sisältää mm. tiedon, että Sirius Mustan äidin ja isän nimet ovat Walburga ja Orion. Isä-Orionin sisar, Lucretia on linkki Molly Weasleyn sukuun Prewetteihin ja myös linkki Weasleyn sukuun saatiin, kun Rowling on paljastanut piirroksessa, että Phineas Nigelluksen pojan, Arcturuksen, Cedrella-tytär meni naimisiin verenpetturi Septimus Weasleyn kanssa. Mustan suvussa on paljastunut olleen myös yksi surkki, Marius, joka oli Siriuksen isoisän veli. Kuva täydennetystä sukupuusta on nähtävillä täällä ja uusia tietoja voi lukea Harry Potter Lexiconista.
...kirjoitti MariaPaige kello 01:22 9 kommenttia

20.2.06

Liekehtivälle Pikarille BAFTA -palkinto

Harry Potter ja Liekehtivä Pikari -elokuva on voittanut British Academy of Film and Television Arts - palkinnon parhaasta tuotantosuunnittelusta. Elokuva oli ehdolla myös parhaista visuaalisista efekteistä kuin myös parhaasta maskeerauksesta ja hiuksista, mutta näissä kategorioissa voittoa ei tullut. Kuvia tilaisuudesta täällä ja täällä. Kuvia Ralph "Voldemort" Fiennesistä täällä ja Imelda "Pimento" Stauntonista täällä. Kuvia Rupert "Ron" Grintistä voi sen sijaan ihailla täällä. RupertGrint.net -sivustolta löytyy lisää kuvia Grintistä sekä Sky Newsin haastattelu. RGMS.org -sivuston kautta voi katsella videoleikettä Rupert Grintistä jakamassa palkintoa parhaasta editoinnista. Tilaisuuden juontajana toimi brittiläisten Potter -äänikirjojen lukija Stephen Fry.
...kirjoitti Ronija kello 11:13 14 kommenttia

19.2.06

JKR jälleen mukana hyväntekeväisyydessä

Harry Potterin luoja J.K.Rowling on mukana Skotlannissa Stirling Castlessa maaliskuun 17. pidettävässä hyväntekeväisyystilaisuudessa. Ohjelmassa on huutokaupan ja tanssimisen lisäksi aarteenetsintää itse Rowlingin tekemien vihjeiden avulla. Tilaisuudessa on myös mukana Trainspotting -elokuvasta tuttu näyttelijä Robert Carlyle. Tilaisuudessa kerätään varoja Multiple Sclerosis Society Scotlandille työhön MS- eli multippeliskleroositaudin parissa.
Asiasta uutisoi Sunday Mail.
...kirjoitti Ronija kello 20:58 17 kommenttia

Kuvia Natalia Tenasta

HarryPotterFanZonen sivuilta löytyy kuvia Natalia Tenasta roolissaan Poika (About the Boy) -elokuvassa. Poika -elokuva valmistui vuonna 2002 ja pääosassa nähtiin Hugh Grant. Kuvat Nymfadora Tonksin rooliin valitusta Tenasta täällä.
...kirjoitti Ronija kello 20:46 20 kommenttia

Videopätkä Fiennesin esiintymisestä Inside the Actors' Studiossa

Videopätkä Voldemortin roolista tutun Ralph Fiennesin esiintymisestä Inside the Actors' Studio -ohjelmassa on nyt nähtävillä Into The Pensieve -sivustolla. Täällä voi katsoa esiintymisestä sen kohdan, jossa Fiennes kertoo Liekehtivä Pikari -elokuvasta sekä roolistaan Voldemortina.
...kirjoitti Ronija kello 00:42 0 kommenttia

Uusia LP -promokuvia

Rupert-Grint.us julkisti uusia Liekehtivä Pikari -elokuvan promokuvia. Kuvia on tällä kertaa myös elokuvan sivurooleista, kuten esimerkiksi Angelina Johnsonista ja Seamus Finniganista. Kuvia voi ihailla Into The Pensieve -sivustolla.
Päivistystä
Pysäytyskuvia elokuvasta nähtävillä HarryPotterFanZonen galleriassa. Myös promokuvat nähtävillä galleriassa.
...kirjoitti Ronija kello 00:32 7 kommenttia

Kuvia LP -dvd:n päävalikosta

HarryLatino on saanut käsiinsä seitsemän kuvaa Harry Potter ja Liekehtivä Pikari -dvd:n päävalikosta. Kuvat nähtävillä myös Veritaserumin galleriassa.
...kirjoitti Ronija kello 00:28 9 kommenttia

Haastattelussa Evanna Lynch

Luna Lovekivan rooliin valitun Evanna Lynchin haastattelu on nyt luettavissa Drogheda Independent -sivustolla. Haastattelussa Evanna kertoo elämästään Harry Potter -fanina sekä rooliin valituksi tulemisesta. Evanna paljastaa myös pakenevansa stressiä lukemalla Harry Potter -kirjoja.
Koko haastattelun lukeminen täältä vaatii rekisteröitymisen.
...kirjoitti Ronija kello 00:09 3 kommenttia

16.2.06

Viralliset Liekehtivä Pikari -juhlarahakokoelma myynnissä

Rahapaja Monetan sivuilta voi nyt hankkia omakseen Harry Potter ja Liekehtivä Pikari -juhlarahakokoelman. Neljä kuparinikkelirahaa Liekehtivästä Pikarista otetuilla kuva-aiheilla saa omakseen hintaan 89 euroa. Kokoelma nähtävissä täällä. Sivuilta löytyy myös Harry Potter ja Azkabanin Vanki- hopearahakokoelman. Tätä neljästä hopearahasta muodostuvaa kokoelmaa on lyöty maailmassa vain 10 000 kappaletta. AV -kokoelman hinta on 295 euroa ja sitä voi ihastella täällä.
Kiitos uutisvinkistä, Wondorf.
...kirjoitti Ronija kello 14:52 9 kommenttia

Puolalainen LP -mainos

Veritaserumin sivuilla pääsee ihastelemaan skannausta puolalaisesta Harry Potter ja Liekehtivä Pikari -dvd:n mainoksesta. Puolassa elokuva tulee myyntiin maaliskuun 28. Mainos nähtävillä täällä.
...kirjoitti Ronija kello 10:20 1 kommenttia

Haastattelussa Evanna Lynchin äiti ja sisar

Irlantilainen radio-ohjelma The Tubridy Show lähetti Luna Lovekivan rooliin valitun Evanna Lynchin äidin ja sisaren haastattelun. Haastattelussa he kertovat Evannan persoonallisuudesta sekä siitä, että hän on lukenut jokaisen Harry Potter -kirjan vähintään kuusi- seitsemän kertaa. Kun tieto Evannan valinnasta Lunaksi julkistettiin, henkivartijat sijoitettiin kouluun hänen turvaksi. Koko viisi minuuttinen haastattelu kuultavissa täällä. Haastattelu alkaa noin kohdalla 44:37.
Kiitos vinkistä, TLC.
...kirjoitti Ronija kello 10:06 2 kommenttia

Kuukausi Puoliveriseen prinssiin

Tänään on jäljellä tasan yksi kuukausi Harry Potter ja puoliverinen prinssi -kirjan ilmestymiseen.
HP-fanit seuraa 750-sivuisen mötikän matkaa pesästään suureen maailmaan taustakuvien muodossa. Neljä viikkoa kestävän matkan ensimmäinen osa alkaa metsästä. Lataa taustakuva itsellesi täältä.
...kirjoitti JFA kello 09:29 16 kommenttia

15.2.06

LP -elokuvan julkistamispäiviä

HPANA uutisoi Harry Potter ja Liekehtivä Pikari -dvd:n eri maiden julkistamispäiviä. Listassa Suomen julkistamispäiväksi on merkitty 29.03.2006. Koko lista nähtävillä täällä.
...kirjoitti Ronija kello 22:12 4 kommenttia

LP ehdolla Saturn Awardseissa

The Academy of Science Fiction, Fantasy & Horror films on nimennyt Harry Potter ja Liekehtivä Pikari -elokuvan ehdokkaaksi kaiken kaikkiaan kahdeksaan kategoriaan Saturn Awardseihin. Ehdokkuudet tulivat parhaasta fantasia -elokuvasta, ohjauksesta (Mike Newell), nuoren näyttelijän roolisuorituksesta (Daniel Radcliffe), käsikirjoituksesta (Steve Kloves), musiikista (Patrick Doyle), asusteista (Jany Temime), maskeerauksesta (Amanda Knight, Dave ja Lou Elsey) sekä erikoistehosteista (John Richardson, Dennis Muren, Pablo Helman ja Randal M. Dutra).
Voittajat julkistetaan 2. toukokuuta.
...kirjoitti Ronija kello 18:52 4 kommenttia

Oldmanin paluu ei vieläkään varmaa

Gary Oldmanin paluusta Sirius Mustan rooliin Feeniksin Kilta -elokuvaan ei ole vieläkään mitään takeita Potter -elokuvien tuottajan David Heymanin lausunnoista huolimatta. Oldmanin edustajan Douglas Urbanskin mukaan Heyman antaa virheellisen kuvan siitä, että olisi suunnitelmia Oldmanin esiintymisestä Harryn kummisedän roolissa tulevassa Potter -elokuvassa. Tällaisiä suunnitelmia ei ole. Vastineessa kerrotaan myös, että Oldmanin edustajat etsivät hänelle rooleja muihin elokuviin.
Koko teksti luettavissa täällä.
Jäämme odottamaan päätöstä asiaan.
...kirjoitti Ronija kello 18:38 19 kommenttia

14.2.06

Tuottaja Heyman: Haluamme Oldmanin Mustan rooliin

Kuten olemme jo aiemmin uutisoineet, viime aikoina paljon huomiota ovat saaneet huhut siitä, että Gary Oldman ei välttämättä palaa esittämään Sirius Mustaa seuraavaan Harry Potter -elokuvaan. Alun perin allekirjoittamattomasta sopimuksesta liikkeelle lähteneet juorut ovat nyt kuolemassa, kun Feeniksin killan tuottaja David Heyman kommentoi asiaa tänä aamuna julkisuudessa:
- Me emme ole kuvaamassa hänen osaansa pitkään aikaan. -- Me tahdomme kovasti pitää Gary Oldmanin näyttelemässä Sirius Mustaa, totesi Heyman Reutersille.
Näin ollen näyttääkin vahvasti siltä, että Oldmanin fanien painajainen on päättymässä ja että Oldman olisi kuin olisikin palaamassa seuraavaan Harry Potter -elokuvaan.
...kirjoitti Tanis kello 19:56 12 kommenttia

Devon Murray päivittänyt sivujaan

Devon "Seamus Finnigan" Murray on päivittänyt virallisia sivujaan. Päiväkirjassaan Murray kertoo, että Feeniksin Kilta -elokuvan kuvaukset alkavat hänen kohdallaan torstaina. Kuitenkin hän on jo käynyt studiolla tapaamassa uutta ohjaajaa. Murray toivottaa sivuillaan kaikille hyvää ystävänpäivää.
...kirjoitti Ronija kello 13:21 2 kommenttia

Radcliffe ehdolla TRL Awardseissa

Harry Potterin roolista tutuksi tullut Daniel Radcliffe on ehdolla TRL Awardseissa kategoriassa "Paras alle 21 -vuotias vieras" -kategoriassa. Muut ehdokkaat tässä "Fake ID"-kategoriassa ovat Chris Brown, Lindsay Lohan sekä Hilary Duff.
TRL:n sivuilla voi antaa äänensä Daniel Radcliffelle.
...kirjoitti Ronija kello 13:09 10 kommenttia

LP-elokuvan ilmestymispäiviä

Harry Potter ja Liekehtivä Pikari -elokuva on saatavilla dvd -muodossa Intiassa huhtikuun 5. Kuten aiemmin uutisoimme, Kiinassa elokuva tulee julki 20.02. Nyt on kuitenkin julkistettu tieto, että eräissä Kiinan kaupungeissa elokuva on saatavilla jo 18.02. Peking, Shanghai, Guangzhou ja Xiamen ovat kaupungit, joissa Potter-fanit pääsevät hankkimaan elokuvan kokoelmiinsa jo neljän päivän päästä.
Asiasta uutisoi TLC.
...kirjoitti Ronija kello 10:18 1 kommenttia

Kultaisen luudan comeback

HP-fanit myöntää pitkästä aikaa Kultaisen luudan. Palkinto annetaan yleensä jollekin henkilölle tai yhteisölle, joka on osallistunut Potter-ilmiön tapahtumiin positiivisella panostuksellaan.
Tällä kertaa Kultainen luuta ei kuitenkaan lennä henkilölle, vaan Liekehtivä pikari -kirjalle, joka HP-fanien tavoin täyttää tänään muhkeat viisi vuotta.
Tavoitimme hiihtolomapäiviään viettävän Liekehtivän pikarin lumisesta metsästä kaukana kotoisesta kirjahyllystään (ks. kuva). Kirja oli mykistynyt ja erittäin otettu kunniasta.
- En todellakaan osannut odottaa tätä, Pikari sopersi. Lopuksi kirja vielä lähetti lämpimät ystävänpäiväterveiset perheelleen (perheenlisäystä odotettavissa maaliskuun puolivälissä), lajitovereilleen sekä lukijoilleen.
...kirjoitti JFA kello 10:11 25 kommenttia

Harry Potter -fanit 5 vuotta!

Harry Potter -fanit täyttää tänään viisi vuotta. Eipä siitä taida olla muuta sanottavaa... :)
...kirjoitti Linnéa kello 00:05 38 kommenttia

13.2.06

Azad, Chowdhury ja Cleese palaavat FK -elokuvaan

Parvati ja Padma Patilin rooleista tutut Afshan Azad ja Shefali Chowdhury palaavat rooleihinsa Feeniksin Kilta -elokuvaan. Asia tuli julki Manchester Onlinen Afshan Azadin haastattelussa. The Movie Insider on listannut myös John Cleesen palaavaksi viidenteen Potter -elokuvaan. Cleese on tullut meille tutuksi Rohkelikkojen tupakummituksen melkein päättömän Nickin roolista.
...kirjoitti Ronija kello 14:52 18 kommenttia

Haastattelussa Daniel Radcliffe

Harry Potterin roolista tutun Daniel Radcliffen haastattelu löytyy Sunday Times -lehdestä. Haastattelussa Radcliffe kertoo olevansa onnellisin ollessaan sängyssä pohtimassa mennyttä päivää. Lisäksi Radcliffen mielestä hän ei ole elänyt tarpeeksi kauan, jotta voisi omata moton elämäänsä varten. Kuitenkin Radcliffe epäilee, että parin vuoden kuluttua häneltä löytyy jo motto.
Lisäksi nähtävillä on uusi kuva Radcliffesta December Boys -elokuvassa. Kuvaa voi ihailla täällä. Kuvassa on myös elokuvassa Radcliffen tyttöystävää näyttelevä Teresa Palmer. Kuva julkaistiin alunperin Sunday Mail-lehdessä.
Kiitos uutisvinkeistä, DanielRadcliffe.com ja Veritaserum.
...kirjoitti Ronija kello 11:48 10 kommenttia

Lisää kuvia Mustan sukupuusta

Italialainen lehti La Repubblica on julkaissut uusia ja selvempiä kuvia helmikuun 21. huutokaupattavasta Mustan sukupuusta. Jotkut osat sukupuusta ovat edelleen epäselviä J.K.Rowlingin pyynnöstä. Sukupuuta voi ihailla täällä ja täällä. Uudelleen tehty versio Mustan sukupuusta löytyy täältä. Uudet kuvat paljastavat myös uutta tietoa, nimittäin Narcissa Malfoy on syntynyt vuonna 1955. Dracon syntymävuodeksi varmistuu 1980. Sukupuusta ei saa selvää nimestä, mutta todennäköisesti Drusilla Rosier -niminen noita on Bellatrixin, Andromedanin ja Narcissan äiti.
Kiitos vinkistä, TLC ja Harry Potter Lexicon.
...kirjoitti Ronija kello 11:31 10 kommenttia

10.2.06

Liekehtivä Pikari -uutisia

Liekehtivä Pikari -dvd:n mainos on nyt nähtävillä myös Harry Potter.comissa. Mainos nähtävillä täällä.
Australialaiset saavat oman LP- elokuvansa dvd -muodossa maaliskuun 29., uutisoi JB Hi-fi.
CBBC Newsroundin Lizo Mzimba sai katsoa ennakkoon kaikki LP-elokuvan dvd:n extrat. Täältä löytyy Mzimban kirjoitus näkemästään. Extroissa ei tulla näkemään J.K.Rowlingin eikä myöskään ohjaaja Mike Newellin haastattelua.
...kirjoitti Ronija kello 21:10 25 kommenttia

Unkarilainen prinssi julki

Harry Potter and the Half-Blood Prince -kirjan unkarilainen käännös on julkaistu, uutisoi Lumos.hu. Kuvia julkistamisesta nähtävillä täällä. Unkarilaisen prinssin nimi on Harry Potter es a Felver Herceg.
...kirjoitti Ronija kello 17:37 13 kommenttia

Liekehtivä Pikari- kuvia

Rupert-Grint.us ja Snitchseeker.com ovat julkaisseet yhteensä 42 kuvaa Liekehtivä Pikari -elokuvasta. Kuvat nähtävillä myös Veritaserumin galleriassa.
Vincent Crabbea näyttelevä Jamie Waylett on päivittänyt nettisivujaan lisäämällä sinne kuvia Liekehtivä Pikari -elokuvan New Yorkin ensi-illasta.
...kirjoitti Ronija kello 17:26 1 kommenttia

Discshopissa nähtävillä LP-dvd:n kansi

Discshopin -sivuilla on nähtävillä Liekehtivä Pikari -elokuvan kahden levyn erikoisjulkaisun suomalainen kansi. Sivuilla kerrotaan kuitenkin, ettei kansikuva ole vahvistettu. Elokuvan voi varata sivujen nettikaupasta hintaan 19,90 euroa. Alustavaksi julkaisupäiväksi kerrotaan 29.03.
Kiitos uutisvinkistä, Tanzu.
Myös FilmTown kertoo sivuillaan LP-elokuvan julkistamispäiväksi 29.03. Kiitos vinkistä, Jessie.
...kirjoitti Ronija kello 17:20 7 kommenttia

Lisää Feeniksin killan näyttelijävalintoja

Nuorta Peter Piskuilania Feeniksin kiltaan on valittu näyttelemään Charles Hughes, uutisoi CBBC Newsround sivuillaan. Amelia Bonesin rooliin on valittu Sian Thomas (kuva tässä), aurori Dawlishin rooliin Richard Leaf (kuva tässä) ja Zacharias Smithin rooliin Nick Shim. Näemme elokuvassa Dursleyn perheen lisäksi myös Dudley Dursleyn jengin, jossa Piers Polkissia näyttelee Jason Boyd ja Malcolmia Richard Macklin. Sivuilla on myös uusi kuva nuorta Jamesia näyttelevästä Robbie Jarvisista.
...kirjoitti MariaPaige kello 15:49 13 kommenttia

9.2.06

Päivityksiä HarryPotter.comissa

Virallisilla Harry Potter -sivuilla on tehty päivityksiä. Sivuilla mainostetaan tulevaa kilpailua, jonka voittaja saa matkan kolmen ystävänsä kanssa elokuvan kuvauspaikalle Englantiin tapaamaan Potter -tähtiä. Myös Crystallball -peli on lisätty sivuille.
...kirjoitti Ronija kello 15:59 11 kommenttia

Espanjanlaisen Potter -kuvittajan haastattelu

RedFlu.com -sivustolta löytyy espanjalaisten Potter -kirjojen kuvittajan Dolores Avendanon haastattelu. Haastattelu on englanniksi ja se löytyy kokonaisuudessaan täältä.
...kirjoitti Ronija kello 15:47 4 kommenttia

8.2.06

Dursleyt palaavat Feeniksin kiltaan?

Petunia, Vernon ja Dudley Dursley eli Fiona Shaw, Richard Griffiths ja Harry Melling tulevat esiintymään Feeniksin killassa, kirjoittaa SnitchSeeker.com. Dursleyjen lisäksi näemme myös ankeuttajat, matami Amelia Bonesin ja Mundungus Fletcherin. Kahden viimeisen esittäjiä ei nimetty uutisessa. Vaikka SnitchSeeker kuvaa tiedon lähdettä luotettavaksi, niin jäämme odottamaan vielä vahvistusta.
...kirjoitti MariaPaige kello 21:58 15 kommenttia

Oldmanilla ei vielä sopimusta Feeniksin kiltaan

Vaikka Warner Bros. vahvistikin Gary Oldmanin paluun Siriukseksi Feeniksin kilta -elokuvaan, niin HPANA on saanut kahdelta eri taholta varmistettua, ettei Gary Oldman ole saanut sopimusta vielä elokuvaan. Oldmanin manageri, Douglas Urbanski, sanoo ettei tiedä miksi Warner Bros. on vahvistanut Garyn paluun vaikka sopimusta ei ole tehty. On epätodennäköistä etteikö Oldman esiintyisi elokuvassa, mutta siitä ei ole vielä täyttä varmuutta. Myös Wizard News kertoo saaneensa samaisen tiedon. Urbanski sanoo Wizard Newsille, että Garylle ollaan etsimässä roolia jostain toisesta elokuvasta.
Päivitys: TLC kirjoittaa sivuillaan, että Warner Brosin ilmoitukseen kiinnityksestä voi luottaa, sillä yhtiö ei vahvista näyttelijäkiinnityksiä, ellei niitä todella ole tehty. Nyt myös Oldmanin agenttitoimisto on vahvistanut Garyn paluun elokuvaan, vaikka sopimus ei olekaan allekirjoitettuna.
Päivitys 2: Oldmanin tilanne tuntuu sotkuisalta. Tällä kertaa The Leaky Cauldron on saanut kaikilta Gary Oldmania edustavilta tahoilta tiedon, että Oldmanin kanssa ei ole neuvoteltu, eikä sopimusta tehty. Warner Brosin edustaja vahvistaa tämän tiedon, mutta edelleen pitää mahdollisena että neuvottelut Garyn kanssa alkavat.
...kirjoitti MariaPaige kello 21:07 14 kommenttia

Syntymäpäiväonnitteluja

Tänään syntymäpäiväänsä viettää yksi merkittävimmistä ja tunnetuimmista nykyisistä elokuvasäveltäjistä, sillä John Williams täyttää 74 vuotta. Meille hän on tullut tutuksi kolmen ensimmäisen Harry Potter -elokuvan musiikin säveltämisestä.
Tänään syntymäpäiväänsä viettää myös Roger Lloyd-Pack. Lloyd-Pack saa puhaltaa kakustaan 62 kynttilää. Meille hän on tullut tutuksi Liekehtivä Pikari -elokuvasta Barty Kyyry vanhemman roolista.
Onnea!

...kirjoitti Ronija kello 08:55 18 kommenttia

7.2.06

Oldman ja Thewlis varmistettu Feeniksin kiltaan

Viime päivinä liikkuneista huhuista huolimatta, Gary Oldman on nyt Warner Brosin kautta varmistettu näyttelemään Siriusta Feeniksin kilta -elokuvaan, uutisoi HPANA. Myös David Thewlis jatkaa Remus Lupinin roolissa. Sekä Gary että David aloittavat omat kuvauksensa vasta kesällä.
Päivitys: Warner Brosin edustaja on kumonnut aiemman ilmituksensa ja kertoo että Gary Oldmanin paluuta ei ole varmistettu, kirjoittaa TLC. Vielä ei ole varmaa, koskeeko sama David Thewlisiä.
...kirjoitti MariaPaige kello 23:26 27 kommenttia

Susie Shinner varmistettu Lily Evansiksi

The Leaky Cauldron uutisoi saaneensa useista luotettavista lähteistä varmistuksen siitä, että 17-vuotias Susie Shinner on valittu Lily Evansin rooliin Feeniksin kilta -elokuvaan. Hän tulee esiintymään elokuvassa "Kalkaroksen kauhein muisto" -kohtauksessa yhdessä mm. Robbie Jarvisin kanssa. Tietoja nuoren Siriuksen, Remuksen, Peterin ja Severuksen näyttelijöistä jäämme vielä odottamaan.
...kirjoitti MariaPaige kello 00:04 22 kommenttia

6.2.06

Toinen pätkä LP-dvd:n ekstroista

Amazon.com tarjoaa Liekehtivä pikari -elokuvan dvd:n ekstroista katsottavaksi jo toisen pätkän, jossa Daniel ja Emma kertovat mitä kohtauksia odottavat erityisesti tulevista elokuvista. Daniel kertoo mm. odottavansa Feeniksin killassa suutelukohtausta Cho Changin kanssa ja Albuksen kaarti -kohtauksia.
...kirjoitti MariaPaige kello 22:51 12 kommenttia

Jason Isaacs -kalenteri huutokaupattavana eBayssa

EBayn sivuilla on myynnissä Jason Isaacs- kalenteri Lucius Malfoyn roolista tutun näyttelijän nimikirjoituksella. Kalenterin myynnistä saaduilla varoilla tuetaan St. Juden lastensairaalan toimintaa.
...kirjoitti Ronija kello 22:03 2 kommenttia

Collegessa kurssi Potterista

Minnesotan South Central Collegessa voi valita kurssin nimeltään "The Mythos of Harry Potter". Kurssilla pohditaan niin kirjoja kuin elokuviakin, Potterin markkinointia sekä sitä, pitäisikö kirjat luokitella suunnatuksi lapsille vai aikuisille. Kurssin opettajan Kirstin Cronn-Millsin mukaan kukaan koulun johdosta ei vastustanut ideaa Potter -kurssista.
Koko artikkeli luettavissa TwinCities.com -sivustolla.
...kirjoitti Ronija kello 19:44 19 kommenttia

Rowlingin tytär rakastaa rottia

Daily Recordin mukaan J.K.Rowlingin 12 -vuotias tytär Jessica rakastaa rottia Harry Potterin parhaan ystävän Ronald Weasleyn tapaan. Artikkelissa kerrotaan myös, että itse kirjailijakin pitää rotista. Artikkelin mukaan Ronin roolista tuttu Rupert Grint piti elokuvassa Kutkana nähdystä rotasta. Hän piti siitä niin paljon, että vei rotan kotiinsa. Rupert otti myös "sijaisnäyttelijänä" toimineen rotan.
...kirjoitti Ronija kello 19:32 14 kommenttia

Oldmanin paluu Feeniksin kiltaan epävarmaa

Gary Oldmanin managerin, Douglas Urbanskin, mukaan on vielä epävarmaa tuleeko Gary Oldman esiintymään lainkaan Feeniksin kilta -elokuvassa, kertoo GaryOldman.info sivuillaan. Urbanskin mukaan tällä hetkellä ei ainakaan ole suunnitelmia Garyn paluusta Potter-elokuvaan, mutta lupaa ilmoittaa, jos asiassa tapahtuu muutoksia. Urbanskin lausunnosta saa käsityksen, että Warner Bros. ei ole kysynyt Oldmania takaisin Siriuksen rooliin vielä.
...kirjoitti MariaPaige kello 12:39 40 kommenttia

Lyhyt artikkeli Katie Leungista

Sunday Mail -sivustolta löytyy lyhyt juttu Katie "Cho" Leungista. Artikkelissa kerrotaan kuinka Katie ei tällä hetkellä suunnittele opiskeluja yliopistossa vaan keskittyy uraansa ja näyttelemiseen Feeniksin Kilta -elokuvassa. Feeniksin Kilta -elokuvan kuvaukset alkavat tänään.
...kirjoitti Ronija kello 07:32 6 kommenttia

Rowlingin kirjoitus Sunday Timesissa

TimesOnlinen sivuilta löytyy J.K.Rowlingin kirjoittama artikkeli, jossa hän kertoo Romanian matkastaan, työskentelystään lasten olojen parantamiseksi sekä tulevasta matkastaan Tsekkeihin. Rowlingin kirjoituksen julkisti Sunday Times.
...kirjoitti Ronija kello 07:22 2 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Arthur!

Tänään syntymäpäivää viettää Weasleyn perheen isä Arthur.
Onnea!
...kirjoitti Ronija kello 00:01 18 kommenttia

5.2.06

Ensimmäinen kuva Lilyn esittäjästä?

Edelleenkään ei ole saatu varmistusta näytteleekö eilen uutisoitu Susie Shinner Lily Evansia Feeniksin kilta -elokuvassa, mutta nyt näyttelijästä on kuitenkin saatu kuva nähtäville MuggleNetin kautta. Kuvan voit katsoa tästä. Odotamme siis edelleen varmistusta Warner Brosilta Susiesta.
...kirjoitti MariaPaige kello 23:56 11 kommenttia

Kuulumisia Potter -tähtien muista elokuvista

Sean Biggerstaffin tähdittämä elokuva Cashback on nimetty Oscar -ehdokkaaksi Best Live Action Short Film -kategoriaan. Sean Biggerstaff on tullut meille tutuksi Rohkelikkojen huispausjoukkueen kapteenin Oliver Woodin roolista. Oscar -voittajat selviävät maaliskuun 5. Ronald Weasleyn roolista tutun Rupert Grintin tähdittämä Driving Lessons -elokuva tullaan esittämään ensimmäisen kerran Dublinin Kansainvälisillä Filmifestivaaleilla helmikuun 20. Elokuvassa näyttelee myös Julie "Molly Weasley" Walters.
...kirjoitti Ronija kello 23:53 5 kommenttia

Haastattelussa Steve Kloves

Veritaserum on saanut käsiinsä skannaukset käsikirjoittaja Steve Klovesin Creative Screenwriting -lehdessä olleesta haastattelusta. Haastattelussa Kloves kertoo, ettei ole koskaan työskennellyt minkään elokuvan kanssa niin kovasti kuin Liekehtivä Pikari -elokuvan kanssa. Klovesin mukaan LP oli vaikein asia mitä hän on koskaan tehnyt.
...kirjoitti Ronija kello 16:14 9 kommenttia

Ruaahin äänirooli täytetty?

Hagridin velipuolen, Ruaahin rooliin Feeniksin killassa on mahdollisesti valittu Tony Maudsley, uutisoi MuggleNet. MuggleNet pitää todisteita saamastaan tiedosta vahvana, joten julkisti asian, mutta toistaiseksi sitä ei ole virallisesti varmistettu. Koska tuottaja David Heyman on aiemmin kertonut, että Ruaahin rooli toteutetaan kokonaan digitaalisesti, niin Maudsleyn rooli lienee äänirooli. Kuvan Tonysta voi katsoa esim. tästä.
...kirjoitti MariaPaige kello 12:11 10 kommenttia

Feeniksin kilta -elokuva kesäkuussa 2007?

Harry Potter Fan Zone uutisoi kahden eri lähteen ilmoittaneen Feeniksin kilta -elokuvan ensi-iltapäivämääräksi kesäkuun 29. päivän, 2007. Aiemmin IMDb on ilmoittanut päivämääräksi 1.6.2007. Kumpaakaan näistä päivämääristä ei ole virallisesti varmistettu, joten pidämme niitä arvailuina niin kauan kuin toisin ilmoitetaan.
Päivitys: Myös argentiinalainen Clarin.com ilmoittaa Feeniksin killan ensi-iltapäivämääräksi 29. kesäkuuta 2007, uutisoi Wizard News sivuillaan.
...kirjoitti MariaPaige kello 01:03 20 kommenttia

4.2.06

Lilyn esittäjä valittu

Virallista ilmoitusta Harryn äidin, Lilyn nuorta versiota Feeniksin killassa näyttelevästä henkilöstä ei ole saatu, mutta The Daily Record ilmoittaa valituksi tulleen 17-vuotiaan nottinghamilaisen Susie Shinner-nimisen näyttelijän. Uutisessa kerrotaan myös, että nuoreksi Jamesiksi valittu Robbie Jarvis on 19-vuotias ja kotoisin Brightonista. Robbien manageri, Marilyn Phillips, kertoo Robbien olleen valinnastaan ehdottomasti ilahtunut.
...kirjoitti MariaPaige kello 17:30 13 kommenttia

Pätkä DVD:n ekstroista

Amazon.com:in sivuilla on nähtävillä esimakua Liekehtivän pikarin DVD-ekstroista.
2-minuuttinen videopätkä näyttää miten labyrinttikohtaus valmistettiin erikoistehtosteiden avulla.
Harry Potter ja liekehtivä pikari ilmestyy videona ja DVD:nä Suomessa 29.3.
...kirjoitti JFA kello 07:42 11 kommenttia

3.2.06

Ensimmäinen kuva Robbie Jarvisista?

RedFlu.com kertoo saaneensa kuvan nuoren James Potterin rooliin Feeniksin Kilta-elokuvaan valitusta Robbie Jarvisista. Kuva nähtävillä myös HarryPotterFanZonen galleriassa.
Kuitenkaan missään ei ole virallisesti vahvistettu, että kuvassa oleva nuori mies olisi rooliin valittu Robbie Jarvis.
Jäämme siis odottamaan virallista kuvaa.
...kirjoitti Ronija kello 22:06 12 kommenttia

Daniel haluaa olla ensimmäinen AM-fani

Daniel "Harry Potter" Radcliffe sanoo olleensa ensimmäinen Arctic Monkeys -yhtyeen fani, kirjoittaa The Daily Record. Daniel on suitsuttanut tämän Sheffieldin sensaation puolesta jo kuukausien ajan, ennen kuin kukaan hänen tuttavapiiristään oli kuullutkaan edes vielä bändistä, ja väittää olevansa fani numero 001. Nyt kaikki tuntuvat hypänneen kelkkaan ja väittävät olleen jo silloin Arcticsien faneja, Daniel valittaa. Daniel on aiemminkin antanut yhtyeistä lausuntoja, jotka ovat herättäneet huomiota, kuten esim. McFlyn kohdalla, ja myös nyt Arctic Monkeysin kotisivujen virallisella foorumilla on otettu Danielin lausunto vastaan vähemmän innostuneesti.
...kirjoitti MariaPaige kello 20:40 25 kommenttia

Daniel valmistautuu Feeniksin kiltaan

Daniel Radcliffe valmistautuu Harryn rooliin Feeniksin killassa käymällä kriisitukihenkilön kanssa keskusteluja. Hän haluaa syventää ymmärtämystään selviytyjän syyllisyydentunteesta ja sen vaikutuksesta käyttäytymiseen, kirjoittaa MTV sivuillaan. Harryn kaksi pääsuhdetta elokuvassa pohjautuu hahmojen molemminpuolisiin tarpeisiin sitoutua toiseen ihmiseen suuren yhdessä jaetun menetyksen jälkeen. Siriuksen sitoo Harryyn Jamesin menetys ja Harryn Siriukseen tarve oppia tuntemaan isänsä paremmin. Chon sitoo Harryyn puolestaan Cedricin menetys. Kuvaukset alkavat ensi maanantaina.
...kirjoitti MariaPaige kello 15:07 10 kommenttia

Ensimmäinen virallinen kuva Lunan esittäjästä

Warner Bros. on antanut näytille ensimmäisen virallisen studiokuvan Evanna Lynchista, jonka ilmoitettiin eilen tulleen valituksi Feeniksin kilta -elokuvaan Luna Lovekivan rooliin. Myöhemmin saamme varmaan kuvia Evannasta Lunana, mutta tällä kertaa omana itsenään. Kuvan pääset katsomaan tästä.
...kirjoitti MariaPaige kello 00:30 30 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Warwick!

Korpinkynnen tupajohtajaa, professori Lipetitiä näyttelevä Warwick Davis täyttää tänään 36 vuotta. Onneksi olkoon!
...kirjoitti MariaPaige kello 00:25 4 kommenttia

2.2.06

Luna, Pimento, Tonks ja Bellatrix on valittu

Luna Lovekivan rooliin Feeniksin kilta -elokuvassa on valittu 14-vuotias Evanna Lynch, uutisoi CBBC Newsround tänään. Hän osallistui tammikuun puolessa välissä avoimeen koe-esiintymiseen Lontoossa ja aloittaa Lunan kuvaukset helmikuun aikana. Imelda Staunton varmistettiin viimeinkin professori Pimennon rooliin ja Bellatrix Lestrangea tulee näyttelemään Helen McCrory. Myös Kathryn Hunter -niminen näyttelijä esiintyy Feeniksin killassa, mutta hänen roolihahmoaan ei vielä kerrottu. Lisäksi Nymfadora Tonksin rooliin on valittu Natalia Tena.
Päivitys: Irish Examiner kertoo Kathryn Hunterin näyttelevän Rouva Arabella Figgin roolin. Elokuvan kuvaukset alkavat 6.2. eli ensi viikon maanantaina.
Päivitys2: Kuvia Evanna Lynchistä voi katsella tästä ja Kathryn Hunterista tästä. Helen McCroryn kuva löytyy esim. täältä sekä Natalia Tena täältä ja täältä.
...kirjoitti MariaPaige kello 10:54 29 kommenttia

1.2.06

Rowling ja Radcliffe kutsuttu Buckinghamin Palatsiin

Harry Potterin luoja J.K.Rowling sekä Harryn roolista tutuksi tullut Daniel Radcliffe ovat niiden kuuluisuuksien joukossa, jotka ovat saaneet kutsun Englannin kuningatar Elisabethin 80 -vuotissyntymäpäivän kunniaksi pidettäviin juhliin. Juhlat pidetään 25. kesäkuuta Buckinghamin palatsissa ja teemana on lasten kirjallisuus ja sen hahmot. Asiasta uutisoi niin BBC kuin IcWales.
4-14 -vuotiaat brittiläislapset voivat päästä mukaan juhlaan, sillä CBBC:n sivuilla olevalla lomakkeella voi hakea kutsua juhliin.
TLC:n tietojen mukaan Radcliffen osallistuminen tilaisuuteen ei ole vielä varmaa johtuen juuri kesäkuulle osuvista kokeista.
...kirjoitti Ronija kello 20:42 6 kommenttia

Magorian valittu

Michael Wildman on valittu näyttelemään kentauri Magoriania Feeniksin Kilta -elokuvaan, uutisoi CBBC Newsround. CBBC Newsround uutisoi artikkelissa myös, että seuraavan 24 tunnin sisällä julkistetaan Feeniksin Kilta -elokuvan isompienkin roolien valinnat.
Jännityksellä jäämme odottamaan.
...kirjoitti Ronija kello