Uusimmat uutiset

31.12.06

HP-fanit toivottaa onnellista uutta vuotta 2007!

Jälleen yksi vuosi lähestyy loppuaan ja on aika katsastaa kuluneen vuoden tapahtumia Potter-rintamalla. Suhteellisen paljon vuoden aikana ehtikin tapahtua.

Alkuvuonna 2006 odottavat katseet suuntautuivat järjestyksessään viidennen elokuvan kuvaamiseen ja näyttelijävalintoihin. Näyttelijävalinnoista kantautui alkuvuonna useita toisistaan poikkeavia huhuja, ja muun muassa pyöritystä Gary Oldmanin ympärillä liittyen näyttelijän paluuseen Siriukseksi seurattiin fanien keskuudessa huolestuneena. Viimeistään kesän jälkeen oli kuitenkin selvää, että näemme Oldmanin Siriuksena myös seuraavassa elokuvassa. Feeniksin kilta ?elokuvan kuvaukset käynnistyivät 6. helmikuuta.

Samoihin aikoihin alkuvuodesta edellisen vuoden marraskuussa elokuvateattereihin rynnännyt neljäs elokuva kahmi useita tunnettuja palkintoja. Liekehtivä pikari -elokuva kipusi myös Suomen katsotuimmaksi elokuvaksi 2005.

Myös HP-fanit vanheni kuluneena vuonna. Harry Potter -fanit täytti 14.2.2006 viisi vuotta, minkä kunniaksi HP-fanit myönsi pitkästä aikaa Kultaisen luudan. Vaikka palkinto annetaan yleensä jollekin henkilölle tai yhteisölle, joka on osallistunut Potter-ilmiön tapahtumiin positiivisella panostuksellaan, tämänkertainen Kultainen luuta lensi kuitenkin Liekehtivä pikari -kirjalle, joka HP-fanien tavoin täytti kyseisenä päivänä muhkeat viisi vuotta.

Maaliskuussa suomalaisten Harry Potter -fanien mielenkiinto kääntyi Puoliverisen prinssin suomennoksen puoleen. Odotettu suomennos ilmestyi 140 000 kappaleen ensipainoksella 16.3.2006, jolloin kirjan yömyynti aukaisi kauppojen ovet lähes 30 kirjakaupassa ympäri Suomea.

Maaliskuun viimeisenä päivänä J.K. Rowlingin kotisivujen Tarvehuoneeseen ilmestyi Wizards' Ordinary Magic and Basic Aptitude Test -testi, jossa fanit pystyivät testaamaan tietouttaan taikamaailmasta ja sen asioista. Rowling ilmoitti myöhemmin sivuillaan laatineensa testin ja pisteyttäneen sen itse.

Iloisia uutisia faneille oli luvassa taas huhtikuussa, kun Warner Bros. ilmoitti Feeniksin killan tulevan ensi-iltaan 13.7.2007.

Kesäkuun 26. päivä Rowling aiheutti monelle fanille kylmiä väreitä paljastamalla brittiläisessä Richard & Judy -keskusteluohjelmassa pari asiaa seitsemännestä kirjasta. Hän mainitsi, että kauan sitten kirjoitettu viimeinen luku on muuttunut lievästi. Kirjailija myös paljasti, että kaksi henkilöä kuolee, vaikka heidän ei ollut alun perin tarkoitus kuolla - tosin yhdelle henkilölle kirjailija oli myös suonut huojennusta. Haastattelussa Rowling ei edelleenkään suostunut kertomaan Harryn kohtalosta mitään.

Syyskuussa Rowling päivitti jälleen sivujaan. Tällä kertaa kirjailija kertoi, että hänellä on edelleen kaksi nimivaihtoehtoa seitsemännelle kirjalle, eikä hän tiennyt, kumpaa niistä käyttäisi. Sivuillaan kirjailija myös paljasti kysymyksen, jota häneltä ei ole koskaan kysytty, mutta joka olisi pitänyt kysyä. Samalla kirjailija kertoi, että vastaus kyseiseen kysymykseen on joka ratkaisevan tärkeä.

Syyskuun lopussa Rowlingin sivujen Tarvehuone avautui jälleen tuoden tällä kertaa fanien pohdittavaksi W.O.M.B.A.T. -testin toisen osan. Useita kiperiä kysymyksiä oli jälleen fanien pohdittavana.

Lokakuun viimeinen päivä Rowling päivitti jälleen kotisivujaan kertoen, että hänellä oli tuolloin kolmaskin nimivaihtoehto seitsemännelle kirjalle aiemmin ilmoitettujen kahden vaihtoehdon lisäksi.

Tämän vuoden suurin tapahtuma Potter-rintamalla on kuitenkin Rowlingin joulukuinen joululahja faneille. Kirjalijan kotisivujen Tarvehuoneen ovi avautui jälleen 21.12.2006 - tällä kertaa paljastaen seitsemännen kirjan nimeksi Harry Potter and the Deathly Hallows. Myös Bloomsbury vahvisti tiedon kotisivuillaan.

Vain muutama päivä seitsemännen kirjan nimen ilmoittamisen jälkeen Amazon-kirjakaupat aloittivat romaanin ennakkomyynnin. Vuorokauden sisällä myynnin aloittamisesta seitsemäs kirja saavutti myydyimpien kirjojen kärkisijat. Kuluneen vuoden pääsemme päättämään seitsemännen kirjan julkaisupäivän huhumyllyn ympärillä. Baker & Taylor -yhtiö, joka hankkii materiaaleja muun muassa julkisiin kirjastoihin ja kirjojen jälleenmyyjille, ilmoitti nimittäin hiljattain seitsemännen kirjan julkaisupäiväksi heinäkuun viimeisen päivän vuonna 2007. Amerikkalainen kustannusyhtiö Scholastic riensi kuitenkin heti toteamaan, että ainakaan he eivät ole ilmoittaneet kyseistä tietoa. Nähtäväksi siis jää, ilmestyykö seitsemäs kirja 7.7.2007 (kuten fanit ovat aiemmin veikanneet), 31.7.2007 (kuten nyt huhutaan) vai kenties jokin toinen päivä.

Potter-rikas vuosi 2006 on päättymäisillään, mutta eipä hätää, sillä vuosi 2007 tuo takuulla tullessaan lukuisia merkittäviä tapahtumia. Feeniksin kilta -elokuva saa sekä maailman- että Suomen ensi-iltansa 13.7.2007. Lisäksi lienee myös odotettavissa, että pääsemme nauttimaan Harryn seikkailut päättävästä, seitsemännestä kirjasta, tulevana vuonna. Jännitettäväksi jääköön, mikä osoittautuu Harryn kohtaloksi.

Harry Potter -fanit kiittää lukijoitaan tästä mahtavasta vuodesta sekä toivottaa kaikille riemukasta uutta vuotta ja onnellista vuotta 2007!
...kirjoitti Tanis kello 18:03 15 kommenttia

Voldemortin syntymäpäivä

Puoliverisessä prinssissä meille selvisi, että tänä samaisena päivämääränä, n. 80 vuotta sitten, lontoolaisessa orpokodissa syntyi Tom Lomen Valedro, joka myöhemmin opittiin tuntemaan nimellä Lordi Voldemort. Emme toivota hänelle hyvää syntymäpäivää, sillä hän on aiheuttanut paljon surua ja tuskaa rakastamillemme Potter -hahmoille. Seitsemäs kirja on vielä saapumatta, ja siinä toivottavasti Voldemort saa osakseen sen minkä ansaitseekin. Muistutukseksi kuitenkin tänään, että päivämäärällä on merkityksensä Potter -maailman tapahtumiin.
...kirjoitti MariaPaige kello 07:02 47 kommenttia

28.12.06

Tarvehuoneen ovi sulkeutunut

J.K.Rowlingin virallisella sivustolla olevaan tarvehuoneen oveen on ilmestynyt "Do not Disturb" -kyltti. Ovi on nyt siis sulkeutunut. Ovi avautui 21.12. paljastaen viimeisen kirjan nimeksi Harry Potter and the Deathly Hallows.
...kirjoitti Ronija kello 22:13 35 kommenttia

Huhu: DH:n julkaisupäivä 31.7.2007

Baker & Taylor -yhtiö, joka hankkii materiaaleja mm. julkisiin kirjastoihin ja kirjojen jälleenmyyjille, on ilmoittanut Harry Potter and the Deathly Hallows -kirjan julkaisupäiväksi heinäkuun viimeisen päivän vuonna 2007. Amerikkalainen kustannusyhtiö Scholastic kuitenkin ilmoittaa, että he eivät ole ilmoittaneet tätä tietoa, joten kyseessä on todennäköisesti jälleen arvelu julkaisupäivästä pikemminkin kuin todellinen tieto. Suhtaudumme siihen siis toistaiseksi huhuna. Uutinen The Leaky Cauldronin kautta.
...kirjoitti MariaPaige kello 19:55 24 kommenttia

The Royal Mail valmistautuu seitsemännen kirjan jakeluun

Britannian postilaitos, The Royal Mail, valmistautuu seitsemännen Harry Potter -kirjan postijakeluun, uutisoi BBC News. Vaikka julkaisupäivää ei olekaan vielä ilmoitettu, postin edustajat tapaavat kirjan nettimyyjät tammikuussa suunnittelun merkeissä. Half-Blood Prince -kirjaa tilattiin ennakkoon Iso-Britannian alueelle noin 500 000 kopiota, mikä asetti melkoiset vaatimukset postille kuljettaa kirjat sovitussa ajassa lukijoille. Postilaitoksen edustaja kertoo, että operaatio vaatii paljon suunnittelua. Harry Potter -kirjan julkaisu on postin työntekijöille joulun ohessa yksi kiireisimmistä ajoista.
...kirjoitti MariaPaige kello 16:00 3 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Maggie!

Harry Potter -elokuvien professori Minerva McGarmiwana tunnettu, upea Maggie Smith täyttää tänään 72 vuotta. Toivotamme hänelle paljon onnea!
...kirjoitti MariaPaige kello 02:33 24 kommenttia

27.12.06

Viimeisen kirjan tapahtumat vedonlyönnissä

Aiemmin uutisoimme vedonlyönnin alkaneen viimeisen Harry Potter kirjan kohtaloista. Vedonlyöntimahdollisuudet ovat vain lisääntyneet Harry Potter and the Deathly Hallows -nimen paljastamisen jälkeen. Vedonlyöntikohteina ovat kuolemien lisäksi esimerkiksi Hermionen ja Ronin häät Harryn toimiessa bestmanin roolissa sekä Ronin ja Hermionen Harry -niminen lapsi.
Asiasta uutisoivat niin BBC sekä Yahoo.
...kirjoitti Ronija kello 19:54 23 kommenttia

26.12.06

DH Amazonin myydyin kirja tällä hetkellä

Vain muutama päivä sen jälkeen kun J.K. Rowling ilmoitti seitsemännen kirjan nimen, Harry Potter and the Deathly Hallows, Amazon -kirjakaupat aloittivat tuotteen ennakkomyynnin. Vuorokauden sisällä tästä, seitsemäs kirja kipusi myydyimpien kirjojen kärkisijoille ja pitää parhaillaankin englantilaisen Amazon.co.uk:n ja saksalaisen Amazon.de:n Bestseller-listan kahta kärkisijaa hallussaan. Briteissä lastenkansilla varustettu kirja on ensimmäisellä sijalla ja aikuisten kansiversio toisella sijalla. Kirjan julkaisupäivää ei ole vielä ilmoitettu.
...kirjoitti MariaPaige kello 14:40 13 kommenttia

25.12.06

Evanna Lynch PotterCast -vieraana

The Leaky Cauldronin PotterCast 69 -lähestyksessä vierailee Luna Lovekivaa tulevassa Feeniksin kilta -elokuvassa näyttelevä Evanna Lynch. Evanna kertoilee puhelinyhteyden päässä ensitunnelmiaan seitsemännen kirjan nimestä, mm. sen, että aavisti Rowlingin ilmoittavan kirjan nimen talvipäivänseisauksen aikaan. Evanna uskoo Harryn kuolevan viimeisessä kirjassa ja muiden seuraavan häntä. Evannan koko haastattelun voi lukea myös kirjoitettuna tästä TLC:n uutisesta. Ohjeet viimeisen Harry Potter -kirjan nimeen keskittyvän PotterCast -lähetyksen kuuntelemisesta löytyy PotterCast 69 -linkistä.
...kirjoitti MariaPaige kello 17:02 2 kommenttia

Huhut vaihtoehtonimistä kumottu

Pari päivää eri sivustoilla liikkuneet huhut "Deadly Veil" ja "Heart of Ravenclaw" nimistä Rowlingin vaihtoehtoniminä seitsemännelle kirjalle, on kumottu. Yhtä aikaa varsinaisen kirjan nimen kanssa patenttirekisteriin merkityt nimet eivät ole olleet ehdolla viimeisen kirjan nimeksi, kertoo J.K. Rowlingin edustaja The Leaky Cauldronille. Edustaja kertoo myös että heillä on tapana usein rekisteröidä muutama ylimääräinen nimi arvailujen lisäämiseksi. Edustaja ei tiedä aikooko Rowling paljastaa kahta muuta nimeä, jotka hänellä oli vaihtoehtona valitulle nimelle. Varsinaisen kirjan nimen Rowling paljasti kotisivullaan joulukuun 21. päivä.
...kirjoitti MariaPaige kello 01:59 4 kommenttia

24.12.06

Rauhaisaa joulua!

Harry Potter -fanit toivottaa kävijöilleen oikein rauhaisaa joulua 2006!
...kirjoitti Ronija kello 06:29 40 kommenttia

Laura Mallory "Vuoden typerys"

Georgialaisäiti Laura Mallory löytyy The Washington Post "Vuoden typerys" -listan ensimmäiseltä sijalta. Mallory on tullut meille kaikille tutuksi taistelustaan saada Harry Potter -kirjat pois Georgian alueen koulujen kirjastoista.
Onnittelut Laura Mallorylle tästä kyseenalaisesta kunniasta.
...kirjoitti Ronija kello 06:17 45 kommenttia

23.12.06

Kirjan nimi puhututtaa

Seitsemännen Harry Potter -kirjan nimi on arvoitus, joka puhututtaa. Yhdysvaltalainen kustannusyhtiö Scholastickaan ei ole vielä selvillä mitä nimi lopulta tarkoittaa, mutta hollantilainen Potter -kirjojen julkaisija, HarryPotter.nl on jo kääntänyt työnimen kirjalle. Odotetun suoran käännöksen "Harry Potter en de Dodelijke Heiligen" sijaan, julkaisijan työnimenä onkin "Harry Potter en het Fatale Heiligdom". Jälkimmäinen nimi voi merkitä niin paikkaa kuin esinettäkin, mutta ei henkilöä. The Leaky Cauldron esittää uutisessaan useiden maiden suoria käännöksiä nimestä. Uutisessa on myös suomenkielinen suora käännös. Minkään maan käännös ei ole vielä virallinen ja lopullisestihan monimerkityksellisen alkuperäisen nimen sisältö selviää vasta kun kirja ilmestyy. Vuotavassa Noidankattilassa keskustelua aiheesta käydään täällä.
...kirjoitti MariaPaige kello 21:13 4 kommenttia

Seitsemättä kirjaa voi jo tilata ennakkoon

Amazon aloitti jo Harry Potter and the Deathly Hallows -kirjan ennakkomyynnin englantilaisilla ja ranskalaisilla sivuillaan. Saksalaisilla Amazonin sivuilla kirjaa on voinut ostaa jonkin aikaa aiemmin. Amazon ilmoittaa ennakkomyynnistä huolimatta, ettei kirjan ilmestymispäivä ole vielä tiedossa, vaikka ennakkotilaajat saavatkin The Leaky Cauldronin uutisen mukaan ilmestymispäiväarvioksi 22.-23.2.2007. Kirjan hinta Saksassa on 19.90 euroa ja Englannissa 13.99 puntaa eli noin 21 euroa. Reilu viikko sitten HPANA uutisoi, että Yhdysvalloissa Borders kirjakauppaketju otti vastaan ennakkovarauksia viimeisestä kirjasta.
Päivitys: HPANA on saanut tiedon, että Barnes & Noblen varaussysteemi antaa seitsemännen kirjan julkaisupäiväksi 7.7.2007. Vielä ei ole tietoa millä perustein tieto on syötetty kantaan, sillä julkaisupäivää ei ole virallisesti määrätty, eikä kirjan ole ilmoitettu olevan edes valmis.
...kirjoitti MariaPaige kello 10:09 15 kommenttia

22.12.06

YLE uutisoi seitsemännen kirjan nimestä

J.K. Rowlingin paljastama seitsemännen kirjan nimi on päässyt myös YLEn verkkosivujen uutisiin.
-"Harry Potter -kirjasarjan seitsemännen ja viimeiseksi ilmoitetun kirjan nimeksi tulee Harry Potter and The Deathly Hallows. Kömpelö suora suomennos sille olisi Harry Potter ja kuoleman pyhimykset", kirjoittaa YLE mainiten myös suomentaja Jaana Kaparin HP -faneille eilen antaman lausunnon kirjan nimen suomentamisesta vasta sen jälkeen kun on lukenut koko kirjan. YLEn sivuilta löytyy myös linkki Harry Potter -faneihin.
...kirjoitti MariaPaige kello 19:50 9 kommenttia

Uuden kirjan nimen verkkotunnukset varattu

J.K. Rowlingin agenttitoimisto, Christopher Little Literary Agency on varautunut internetin verkkotunnuskaappareita vastaan ja rekisteröinyt seitsemännen kirjan nimeen liittyvät verkkotunnus- eli domainnimet, uutisoi iTWire. Varattuna ovat mm. harrypotterandthedeathlyhallows.com ja deathlyhallows.com -verkkotunnuksien lisäksi .net, .info ja .org -päätteiset tunnukset kirjan nimelle. Tunnukset on rekisteröity eilen eli samana päivänä kuin Rowling ilmoitti seitsemännen kirjan nimen julkisuuteen.
...kirjoitti MariaPaige kello 14:53 3 kommenttia

Pottertähtiä IMDb:n tähtimittarissa

IMDb on listannut 25 suosituinta näyttelijää Tähtimittariinsa 2006. Lista perustuu IMDb:n 42 miljoonan käyttäjän hakuihin. Daniel "Harry" Radcliffe löytyy listan sijalta 22 (18 vuonna 2005), Emma "Hermione" Watson sen sijaan sijalta 16 (15 vuonna 2005).
Viime vuoden tapaan listan kärjestä löytyy Johnny Depp.
...kirjoitti Ronija kello 10:50 7 kommenttia

Huhu: seitsemäs kirja valmistuu mahdollisesti jouluksi

Maailman media on ottanut valtavalla vyöryllä vastaan J.K. Rowlingin paljastaman seitsemännen kirjan nimen. The Scotsman kirjoittaa artikkelissaan Rowlingin kertoneen ystävilleen, että toivoo saavansa kirjan valmiiksi jouluun 2006 mennessä. Kyseessä on huhu niin kauan kunnes Rowling kertoo virallisesti kirjan valmistuneen. Pari päivää sitten Rowling kertoi kotisivullaan kirjoittamisen olevan yhä kesken. Scotsman veikkaa kirjan nimen perusteella julkaisupäivän olevan mahdollisesti 31.10.2007. Amazon.comin edustaja kertoo Bloombergin artikkelissa, että seitsemäs Harry Potter -kirja on kaikkien aikojen kiihkeimmin odotettu kirja.
...kirjoitti MariaPaige kello 02:43 28 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Ralph!

Lordi Voldemortin roolista tuttu Ralph Fiennes täyttää tänään 44 vuotta.
Paljon onnea!
...kirjoitti Ronija kello 00:01 15 kommenttia

21.12.06

Kapari odottaa kirjan ilmestymistä

Suomentaja Jaana Kapari kommentoi seitsemännen kirjan nimeä seuraavanlaisesti:
- Vai niin, vai sellainen nimi. Enpä tosiaankaan edes yritä suomentaa sitä ennen kuin olen lukenut kirjan! En edes omaksi huvikseni.
Edgar Allan Poen Koottujen kertomusten ilmestyttyä Kapari suomentaa nyt Oscar Wildea. Onnellinen prinssi ja muita tarinoita ilmestyy maaliskuussa 2007.
...kirjoitti JFA kello 20:30 9 kommenttia

Seitsemännen kirjan nimi paljastui

J.K. Rowling paljasti tänään virallisilla kotisivuillaan nimen, jonka uskomme olevan seitsemännen ja viimeisen Harry Potter -kirjan nimi. Nimen saat esille maalaamalla alla olevan tekstin:
Harry Potter and the Deathly Hallows
Otathan huomioon, että kommenteissa todennäköisesti spoilataan nimeä!
Päivitys: Seitsemännen kirjan nimi on nyt virallinen ja siitä kirjoitetaan myös lehdistössä, mm. BBC:n uutissivulla. Myös kustannusyhtiö Bloomsbury vahvistaa kirjan nimen sivullaan. Kirjan julkaisupäivää ei ole vielä määrätty. J.K. Rowling ei myöskään ole ilmoittanut kirjan olevan vielä valmis.
Päivitys 2: Myös Iltasanomat on julkaissut sivullaan uutisen seitsemännen Harry Potter -kirjan nimestä. Sivulta löytyy myös IS:n ehdotus suomennokseksi, mutta se ei ole välttämättä oikea eikä lopullinen suomenkielinen nimi.
...kirjoitti MariaPaige kello 16:09 109 kommenttia

Tarvehuoneen ovi on auki

J.K. Rowlingin virallisten kotisivujen salaperäisen Tarvehuoneen Do not disturb-kyltti on hävinnyt. Kaikki ratkomaan mahdollisia mysteerejä, onnea matkaan! Lisää sivujen sisällöstä tiedotetaan myöhemmin.
Päivitys: Oven avaamisen ohjeet löytyy alta maalaamalla teksti:
Klikkaa oven kahvaa peilissä. Klikkaa oven yläosan keskeltä ja peilin yläosaa. Sen jälkeen klikkaa ikkunan vieressä olevaa hämähäkin verkkoa ja tuulikelloa vasemmalta lukien neljännen helistimen kohdalta, jolloin helistin muuttuu avaimeksi. Raahaa avain oven lukkoon, jolloin ovi aukeaa. Avaa pöydällä oleva joululahja klikkaamalla nauhan rusettia. Saat eteesi hirsipuu-pelin, jonka ratkaistuasi selviää seitsemännen Harry Potter -kirjan nimi.
...kirjoitti MariaPaige kello 14:18 81 kommenttia

20.12.06

Scholasticin tulos nousi

Siinä missä brittiläisen Harry Potter -kirjojen kustantajan Bloomsburyn loppuvuoden 2006 tulos ei yltänyt odotetulle tasolle, niin amerikkalaisen kustannusyhtiön Scholasticin odotettua parempi tulos on saanut yhtiön osakkeiden arvon nousemaan, uutisoi Reuters. Wall Streetin pörssissä tarkkaillaan tilannetta kuitenkin huolella, ja vasta ensi vuoden toinen neljännes näyttää onko Scholasticin menestys tasaisen varmaa, kerrotaan The Leaky Cauldronin siteeraamassa AP:n raportissa. Raportissa mainitaan jälleen myös seitsemännen ja viimeisen Harry Potter -kirjan ilmestyvän vuonna 2007. Odotamme tälle tiedolle edelleen varmistusta J.K. Rowlingilta tai Bloomsburylta.
...kirjoitti MariaPaige kello 22:54 4 kommenttia

Ohjaajien ajatuksia Harry Potter -sarjan lopusta

Ohjaajat Guillermo del Toro ja Alfonso Cuarón ovat molemmat kommentoineet Harry Potter -sarjan elokuvia ja päätöstä haastatteluissaan Slashfilm.comin sivulla. Del Toro, joka hylkäsi tarjouksen Azkabanin vanki -elokuvan ohjaajana kertoo, että kahdessa ensimmäisessä elokuvassa lapset olivat liian terveitä hänen makuunsa. Jos lapset tai erityisesti Harry Potter kuolee viimeisessä kirjassa, niin del Toro on valmis ohjaamaan sen elokuvaksi. Tosin hän ei usko, että hänelle työtä tarjotaan. Del Toro tunnustaa nauttivansa Potter -kirjoista suunnattomasti ja on iloinen, että niiden sävy tummenee loppua kohden.
Azkabanin vangin ohjannut Alfonso Cuarón pohdiskelee kuinka J.K. Rowling voi luoda sarjan lopun ilman että se olisi laskusuuntainen, jos Harry kuolee. Hän on varma, että viimeisen kirjan lopussa on jokin uskomaton juonenkäänne. Cuarónin mukaan Rowling ymmärtää Harry Potterin merkityksen ihmiskunnalle, eikä usko että sarjan loppu olisi huolimaton tai välinpitämätön. Koko artikkeli luettavissa täällä.
...kirjoitti MariaPaige kello 06:37 8 kommenttia

19.12.06

Uusi kuva Danielista

Daniel "Harry Potter" Radcliffesta on julkistettu uusi kuva liittyen Michael Birtin valokuvanäyttelyyn, uutisoi DanRadcliffe.co.uk. Kasvokuvan voit katsoa suoraan tästä.
Lontoon Fulham Palacessa pidettävässä näyttelyssä nähdään lisäksi valokuva mm. Alan "Kalkaros" Rickmanista. Birtin kotisivulta löytyy kuvat myös Molly Weasleyta näyttelevästä Julie Waltersista ja Peter Piskuilania näyttelevästä Timothy Spallista.
...kirjoitti MariaPaige kello 18:10 30 kommenttia

Rowling päivitti kotisivujaan

J.K. Rowling on päivittänyt viralliset kotisivunsa. Hän kertoo päiväkirjaosiossaan, että tauko päivityksessä on johtunut ahkerasta työskentelystä. Hän kirjoittaa parhaillaan kohtauksia, joita on suunnitellut osittain jopa yli kaksitoista vuotta. Jo sekä haluaa että ei halua kirjan valmistuvan, mutta lupaa faneille sen kuitenkin lopulta valmistuvan. Jo kertoo myös unestaan, jossa hän oli yhtä aikaa kertojana sekä Harryna etsimässä piilotettua hirnyrkkiä ja lisäksi mainitsee käynnistään Leavesdenin studioilla ja nähneensä kaksikymmentä minuuttia tulevasta Feeniksin kilta -elokuvasta. Jon mielestä elokuva näytti upealta.
Rumours-osiossa Rowling kumoaa erään seitsemännen kirjan teorian, jonka mukaan Harry ja Voldemort sulautuisivat lopulta yhteen ja hallitsisivat yhtenä persoonana sekä hyviä että pahoja voimia. Näin ei siis tapahdu.
...kirjoitti MariaPaige kello 15:19 5 kommenttia

18.12.06

Pratchett kommentoi Harry Potter -sarjaa

Kirjailija Terry Pratchettin uusimassa haastattelussa sivutaan J.K. Rowlingin Harry Potter -kirjasarjaa. Haastattelija kysyy Pratchettilta kopioiko Rowling hänen mielestään Pratchettin Kiekkomaailma -sarjaa Harry Potter -sarjassaan, ja Pratchett vastaa nauraen, että hänen asianajajansa suosittelisi häntä vaikenemaan asiasta. Hän kuitenkin jatkaa sanomalla, että kaikki fantasiagenren kirjailijat käyttävät teoksissaan samoja aineksia. Pratchett itse myöntää kiitollisuudenvelkansa Tolkienin Taru Sormusten Herrasta -teokselle. Koko artikkeli on luettavissa Times Onlinessa. Terry Pratchett on aiemmin kritisoinut Rowlingia ja mainninnut mm. The Timesissa, että Rowlingia suositaan lehdistössä muiden kirjailijoiden kustannuksella. Uutinen The Leaky Cauldronin kautta.
...kirjoitti MariaPaige kello 00:43 7 kommenttia

14.12.06

Mallory jatkaa taistelua Potteria vastaan

Aiemmin uutisoimme Laura Mallorysta, joka taistelee saadakseen Harry Potter -kirjat pois Georgian alueen koulujen kirjastoista. Koululautakunta päätti jo kerran, että kirjat jäävät hyllyihin. Kuitenkin Mallory valitti asiasta joten koululautakunta joutui ottamaan asian uudelleen käsittelyyn. Nyt MSNBC uutisoi koululautakunnan jälleen päättäneen kirjojen jäävän koulualueen kirjastoihin. Kuitenkin uutisen mukaan Laura Mallory ei aio luovuttaa, vaan aikoo valittaa myös tästä päätöksestä.
Päivitys
Lauta Malloryn haastattelu nähtävissä Mugglenet -sivustolla. Mallory ei aiemmasta tiedosta poiketen ole vielä varma, aikooko hän valittaa päätöksestä.
...kirjoitti Ronija kello 23:21 81 kommenttia

Lehtiartikkeleita FK -elokuvasta

Aiemmin uutisoimme Harry Potter ja Feeniksin kilta -elokuvan ohjaaja David Yatesin haastattelusta. Kyseinen Newsweekin haastattelu ilmestyy paperiversiona 18. joulukuuta, mutta jo nyt DanRadcliffe.co.uk -sivusto tarjoilee artikkelissa mukana olevan kuvan Daniel "Harry" Radcliffesta ja Yatesista. Myös ranskalaisen Ciné Live -lehden kannessa on uusi kuva Daniel Radcliffesta. Skannaukset Ciné Live-lehden FK -artikkeli nähtävillä täällä.
Premiere -lehden tammikuun numero tulee myös sisältämään pienen ennakkokatsauksen FK -elokuvaan. TLC uutisoi tarkemmin Premiere -lehden artikkelista.
Päivitys
Newsweekin kuva parempilaatuisena nähtävillä täällä.
...kirjoitti Ronija kello 17:16 4 kommenttia

12.12.06

Bloomsbury antoi tulosvaroituksen

Harry Potter -kirjojen brittiläinen kustannusyhtiö Bloomsbury on antanut tulosvaroituksen, jossa ilmoittaa että vuoden 2006 jälkimmäisen puoliskon tulostavoite ei välttämättä täyty odotusten mukaisesti, vaikka ensimmäisen puoliskon jälkeen tilanne näyttikin valoisalta, uutisoi Reuters. Syynä oletettua huonompaan tulokseen on mm. laiskasti liikkeelle lähteneessä joulumyynnissä. Tilanne saattaa vielä korjaantua ennen vuodenvaihdetta, mutta Bloomsbury ei ole kuitenkaan Puoliverisen prinssin ohella kyennyt kustantamaan yhtä montaa muuta menetyskirjaa kuin aiemmin. Toivottavasti ensi vuosi on jälleen kokonaisuudessaan Bloomsburylle positiivinen, sillä edelleen huhut seitsemännen Potter -kirjan ilmestymisestä 2007 voimistuu. Viimeksi amerikkalaisten äänikirjojen lukijan, Jim Dalen, haastattelussa AudioFile -lehdessä ja Independentin Bloomsburyn taloustilannetta koskevassa uutisessa mainittiin seitsemännen kirjan ilmestyvän ensi vuonna. J.K. Rowling tai Bloomsbury ei kuitenkaan ole vielä vahvistanut tietoa.
...kirjoitti MariaPaige kello 03:03 11 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Charlie!

J.K. Rowling onnittelee tänään kotisivullaan jälleen Weasleyn perheen jäsentä syntymäpäivän johdosta. Tällä kertaa juhlan kohteena on Charlie Weasley ja jos kaikki sujuu hyvin Charlien kohdalla, niin hän saa jatkaa ansiokasta uraansa lohikäärmeiden parissa ja täyttää tänään 34 vuotta. Paljon onnea myös meiltä!
...kirjoitti MariaPaige kello 02:45 12 kommenttia

Katie, James ja Oliver Eragonin ensi-illassa

Katie "Cho" Leung sekä James "Fred" Phelps ja Oliver "George" Phelps osallistuivat Eragon -elokuvan maailman ensi-iltaan eilen Englannissa. Kamera tavoitti kolmikon punaiselta matolta ja kuvia on ihasteltavana nyt GettyImagesin kautta. Huomatkaa, että kuvia kolmikosta löytyy sivulta enemmänkin henkilöhaun kautta. Kuvia voit katsoa myös KatieLeungFan.comin kautta.
Päivitys: Myös Bonnie "Ginny" Wright osallistui elokuvan jälkeiseen juhlatilaisuuteen ja hänestä kuvan voi katsoa BonnieWrightOnlinen galleriasta.
...kirjoitti MariaPaige kello 02:30 4 kommenttia

11.12.06

Rowlingin kotisivuilla jouluinen ulkoasu

J.K. Rowling on koristanut viralliset kotisivunsa jouluisilla koristeilla kuten jo aiempinakin vuosina ja Extra Stuff -huoneen radiossa soi jälleen "God Rest Ye Merry (Gentlemen) Hippogriffs". Toistaiseksi muita päivityksiä ei ole sivuille ilmaantunut.
...kirjoitti MariaPaige kello 16:44 0 kommenttia

Huhu: Rowling ilmoittaa seitsemännen kirjan nimen lähiaikoina

Maailmalla liikkuu odotuksia ja huhuja, että J.K. Rowling ilmoittaisi seitsemännen kirjan nimen lähiviikkoina tai jopa tällä alkaneella viikolla. Suuret kirjakauppaketjut ovat valmistautuneet jo viimeisen Harry Potter -kirjan ennakkomyyntiin ja odottavat ilmoitusta kirjan valmistumisesta jo ennen joulua. The Guardian Unlimitedin vähän aikaa sitten järjestämä seitsemännen kirjan nimikilpailu on päättynyt ja voittajat ovat saaneet tietää voitoistaan. Julkisuuteen voittanutta nimiarvausta ei vielä ole annettu, mutta ehkäpä lähipäivinä. Sitä vielä enemmän odotamme kuitenkin, että suosikkikirjailijamme paljastaa sen oikean kirjan nimen.
...kirjoitti MariaPaige kello 09:29 19 kommenttia

Paolini: Harryn pitäisi kuolla

Eragon -kirjailija Christopher Paolinin mielestä J.K. Rowlingin pitäisi surmata seitsemännessä Potter -kirjassa Voldemortin lisäksi myös itse Harry Potter, sillä viimeisessä kirjassa kuoleman pitäisi olla merkittävä, kirjoittaa USA Weekend artikkelissaan. Myös Eragonia elokuvassa näyttelevän Edward Speleersin mielestä Harryn pitäisi seurata isänsä jalanjälkiä ja kuolla. Nähtäväksi jää kävikö Rowlingin ajatukset, silloin kun hän kirjasarjan pääpiirteet suunnitteli 1990-luvun alussa, yksiin Paolinin tai Speleersin ajatusten kanssa.
...kirjoitti MariaPaige kello 00:03 31 kommenttia

10.12.06

Hyvää syntymäpäivää, Kenneth!

Gilderoy Lockhartina Salaisuuksien kammio -elokuvassa esiintynyt Kenneth Branagh täyttää tänään 46 vuotta. Paljon onnea!
...kirjoitti MariaPaige kello 15:35 8 kommenttia

J.K. Rowlingin kotisivut kaapattu Kiinassa

J.K. Rowlingin viralliset kotisivut on kaapattu Kiinassa. Sikäläiset fanit joutuvat tietyillä alueilla meillä normaalisti näkyvän sivuston sijaan epävirallisille kiinankielisille sivuille. Vielä ei ole selvillä kuka Rowlingin kotisivut on kaapannut ja kuinka kauan ongelma jatkuu. Epävirallisten sivujen tekijät ovat ilmoittaneet, etteivät ole vastuussa kaappauksesta. Asiasta uutisoivat Wizard News ja MuggleNet (uutislinkit on poistettu myöhemmin).
...kirjoitti MariaPaige kello 12:48 13 kommenttia

David Yates haastattelussa

Feeniksin kilta -elokuvan ohjaaja David Yates kertoo näkemyksiään viimeisimmästä Potter -elokuvasta Newsweekin haastattelussa. Hänen mielestään Feeniksin kilta kertoo upealla tavalla nuorille, että on sallittua olla erilainen. Yates kertoo opastaneensa näyttelijöitä syvempään roolisuoritukseen, erityisesti Daniel Radcliffea Harryna, sillä valkokankaalla tärkeintä ovat näyttelijät, eikä edes miljoonien arvoiset erikoistehosteet merkitse mitään, jos näyttelijät eivät ole todellisia. Newsweekin artikkelissa haastatellaan myös tuottaja David Heymania, jonka mielestä Feeniksin kilta on Potter -kirjoista ideologisin. Hän mainitsee kirjassa olevan epäsuoria yhtymäkohtia 9/11 -tapahtuman jälkeiseen politiikkaan ja rinnastaa Albuksen kaartin toiminnan ranskalaiseen vastarintaliikkeeseen 1940-luvulla. Koko Newsweekin artikkeli on luettavissa täältä ja ilmestyy paperiversiossa 18.12.
...kirjoitti MariaPaige kello 12:22 6 kommenttia

9.12.06

Rowling "Parhaiten tienaavat kirjailijat" -listalla

Harry Potterin luoja J.K.Rowling löytyy Forbesin "Parhaiten tienaavat kirjailijat" -listalta sijalta 2. Rowling on listan mukaan ansainnut viime vuonna 75 miljoonaa dollaria eli yli 56 miljoonaa euroa. Listan ykköspaikalta löytyy Dan Brown 88 miljoonan dollarin eli noin 66 miljoonan euron tuloillaan. Muun muassa Da Vinci -koodi- sekä Enkelit ja Demonit- teokset kuuluvat Brownin tuotantoon.
...kirjoitti Ronija kello 08:24 8 kommenttia

7.12.06

Daniel Radcliffe haastatteluissa

Daniel "Harry Potter" Radcliffe on jälleen ansioineen saanut huomiota. The Sunday Timesin vuosittaisessa rikkaiden listassa Daniel on nuorin alle 30-vuotiaiden sarjassa sijoittuen kahdeksannelle sijalle.
Daniel on Australian matkallaan antanut pari uutta haastattelua. Ensimmäisessä hän esiintyy "A Current Affair" -ohjelmassa, jossa hän kertoo mm. että haluaisi näytellä kuolemakohtauksen seitsemännessä Harry Potter -elokuvassa. Haastattelun voit katsoa täältä. Toisen tv-haastattelun Daniel antoi "The Today Show" -ohjelmalle, jonka voi katsoa tästä. Daniel vastaa mm. kieltävästi kysymykseen onko hän uskonnollinen ihminen. Uutinen HPANAn kautta.
Muutama päivä sitten uutisoimme, että Daniel osallistuu 2006 AFI Awards -palkinnonjakotilaisuuteen Melbournessa. Nyt tilaisuudesta on katsottavissa kuvia mm. GettyImagesista ja videokuvaa SnitchSeekerin kautta. Lisäksi DR.com tarjoaa videon Danielista punaisella matolla. Molemmat videot katsottavana myös MuggleNetin kautta.
...kirjoitti MariaPaige kello 20:50 11 kommenttia

Teaser traileriin suomenkielinen tekstitys

Kuten osa faneista on jo huomannutkin, Feeniksin kilta -elokuvan virallisille suomenkielisille sivuille on nyt lisätty tekstitys ensimmäiseen teaser traileriin. Sivusto löytyy tästä.
...kirjoitti MariaPaige kello 20:44 8 kommenttia

6.12.06

Daniel suunnitteli huonekalun

Daniel "Harry Potter" Radcliffe on suunnannut osaamistaan nyt myös huonekalusuunnittelun puolelle ja suunnitellut Habitat -liikkeelle pehmeän Rubikin kuution kaltaisen lastensängyn nimeltä "cu-bed". Luomusta voi käyttää myös leikeissä piilopaikkana. Daniel lahjoittaa kaikki huonekalun myynnistä tulevat tulot Demelza House -hoivakodille. Uutinen DanRadcliffe.co.uk:n ja UHP:n kautta. Kuvan Danielin suunnittelemasta huonekalusta voit katsoa täältä tai HPANAn uutisesta.
...kirjoitti MariaPaige kello 03:19 21 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Hagrid!

J.K. Rowling onnittelee tänään Suomen itsenäisyyspäivänä kotisivullaan lempeää ja herkkää puolijättiläistä Rubeus Hagridia syntymäpäivän johdosta. Isot onnittelut myös meiltä!
...kirjoitti MariaPaige kello 02:16 27 kommenttia

5.12.06

Haastattelussa Daniel Radcliffe

Harry Potterin roolista tutuksi tulleen Daniel Radcliffen haastattelu on luettavissa Herald Sun -sivustolta. Radcliffe on parhaillaan Australiassa, sillä hän osallistuu torstaina 7.joulukuuta Melbournessa järjestettävään 2006 AFI Awardseihin.
...kirjoitti Ronija kello 18:28 3 kommenttia

Rowlingin laukku hyväntekeväisyyshuutokaupassa

Aiemmin uutisoimme J.K.Rowlingin käsilaukun olevan myynnissä Women's Fund Scotlandin järjestämässä hyväntekeväisyystilaisuudessa. Alkuperäisestä tiedosta poiketen laukku onkin huutokaupattavana 8.joulukuuta saakka e-Bayn sivuilla. Laukusta saadut varat menevät hyväntekeväisyyteen.
Myynnissä olevaa pientä mustaa Rodon käsilaukkua J.K.Rowlingin käytti vuonna 2001 Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvan ensi-illassa.
...kirjoitti Ronija kello 18:16 3 kommenttia

4.12.06

Rickmanin fanit hyvällä asialla

Viime vuoden tapaan Rickman-online.net -sivusto järjestää Alan "Severus Kalkaros" Rickmanin syntymäpäivän kunniaksi hyväntekeväisyyskeräyksen. Tänä vuonna kohteena on Autism Speaks -järjestö. Lahjoituksen voi tehdä täällä.
Rickman täyttää 61 vuotta 21.helmikuuta.
Uutinen TLC:n kautta.
...kirjoitti Ronija kello 22:43 5 kommenttia

Hyvää syntymäpäivää, Gemma!

Tänään syntymäpäiväänsä viettää matami Pomfreyn roolista tuttu Gemma Jones.
Onnea 64 -vuotiaalle Gemmalle!
...kirjoitti Ronija kello 09:27 9 kommenttia

3.12.06

Haastatteluja ja videopätkiä Feeniksin killasta

ABC Family on lähettänyt eilen Salaisuuksien kammio -elokuvan yhteydessä välähdyksiä Feeniksin kilta -elokuvasta. Huom! Uutisen lopussa oleva videopätkä spoilaa viidettä elokuvaa.
Ensimmäisessä osassa näemme Daniel Radcliffen, Emma Watsonin ja Rupert Grintin haastatteluosuudet ja välähdyksiä mm. Harrysta ja Siriuksesta taistelemassa yhdessä, Harrysta ja Bellatrixista vastakkain sekä Weasleyn perheen joulunvietosta.
Toisessa osassa näemme Imelda Stauntonin, Helena Bonham Carterin ja Evanna Lynchin haastatteluosuudet ja välähdyksiä Pimennosta, Bellatrixista ja Lunasta.
Kolmannessa osassa näemme mm. välähdyksen sekä alkuperäisestä että nykyisestä Feeniksin killasta, Albuksen kaartin ja ohjaaja David Yatesin sekä Daniel Radcliffen haastatteluosuudet.
Neljännessä osassa näemme mm. Gary Oldmanin ja Helena Bonham Carterin haastatteluosuudet, joissa kerrotaan taikasauvojen käytöstä sekä näemme välähdyksiä Siriuksen ja Bellatrixin kaksintaistelusta taikaministeriössä. Daniel Radcliffe ja Katie Leung kertovat Harryn ja Chon suudelmakohtauksesta.
HPANA on koonnut kaikki osat yhteen katsottavaksi täältä. Kärsivällisyyttä mukaan, sillä videopätkän lataaminen saattaa kestää jonkin aikaa.
Videot voi katsoa osissa myös MuggleNetin uutisen tai Comingsoon.netin kautta hyvälaatuisena YouTubesta, TLC:n videogalleriasta tai Google Videosta.
Päivitys: Pysäytyskuvia katsottavana Veritaserumin galleriasta ja erityisesti Rupertin osuudesta RupertGrint.netin galleriasta.
...kirjoitti MariaPaige kello 04:44 21 kommenttia

2.12.06

Hyvää syntymäpäivää, Alfred!

Harry Potter -elokuvien Dean Thomasina tutuksi tullut Alfred Enoch täyttää tänään 18 vuotta. Paljon onnea! Alfien näemme seuraavan kerran Feeniksin killassa.
...kirjoitti MariaPaige kello 00:43 12 kommenttia

1.12.06

Alan Rickman tv-haastattelussa

Alan "Kalkaros" Rickman esiintyi eilen kanadalaisessa The Hour -ohjelmassa kertomassa elämästään näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana. Viimeisintä Harry Potter -elokuvaa hän ei tavanomaiseen tapaansa paljoa kommentoinut, vaan ainoastaan mainitsi, että kirjasta jää paljon pois, sillä elokuvat pitää leikata tietyn pituisiksi. Tällöin keskitytään lähinnä pääkolmikon tapahtumiin. Lyhyestä Potter -osuudesta huolimatta Alan-fanit varmaankin saavat silti tästä harvinaisesta tv-esiintymisestä iloa irti, joten pätkä kannattaa katsoa täältä. Uutinen TLC:n kautta.
...kirjoitti MariaPaige kello 16:48 6 kommenttia

Bonnien profiilia päivitetty

Bonnie Wrightin eli Harry Potter -elokuvien Ginny Weasleyn CV on päivitetty hänen agenttitoimistonsa, PFD:n, sivulla, uutisoi Veritaserum. Sivulla on lueteltu Bonnien roolit niin elokuvissa kuin tv:ssä ja lisäksi sivulla kerrotaan hänen taidoistaan musiikin ja urheilun parissa. Bonnie hallitsee myös useita murteita. Profiili katsottavissa täältä.
...kirjoitti MariaPaige kello 15:49 4 kommenttia

Australiassa luokiteltu seuraava FK-traileri

Australialaisen elokuvatarkastamoa vastaavan viraston sivulla on luokiteltu 2 minuuttia kestävä Feeniksin kilta -elokuvan traileri. Kyseessä on TLC:n mukaan todennäköisesti kansainvälinen traileri, joka julkaistaan mahdollisesti jo seuraavan kuukauden aikana. Australialaiset ovat luokitelleet trailerin ikäsuositukseksi M, mikä tarkoittaa trailerin sopivan teini-ikäisille ja aikuisille, mutta sisältävän lapsille sopimatonta materiaalia (vastaa Suomen tämän hetkistä K-11 ikärajaa).
...kirjoitti MariaPaige kello 04:08 9 kommenttia

Laurentia Fletwock Kuukauden velhoksi

Joulukuun kuukauden velhoksi J.K. Rowlingin virallisille kotisivuille on päivitetty Laurentia Fletwock (1947- ), kuuluisa siivekkäiden hevosten kasvattaja ja kilparatsastaja. Laurentia on kampanjoinut luudan käytölle tiukempia rajoituksia.
...kirjoitti MariaPaige kello 02:23 2 kommenttia