Harry Potterin salaperäiset isovanhemmat - ja pari sanaa isoisovanhemmistakin

Ja Harry katsoi hitaasti muitakin kasvoja peilissä ja näki lisää samanlaisia vihreitä silmiä kuin hänen omansa, samanlaisia neniä kuin hänen, vieläpä pikkuisen vanhan miehen jolla näytti olevan Harryn pattipolvet –Harry näki sukunsa ensimmäisen kerran elämässään. Potterit hymyilivät ja vilkuttivat Harrylle ja Harry tuijotti heitä ahnaasti, painoi kätensä lasia vasten kuin toivoen että vajoaisi lasista läpi ja pääsisi heidän luokseen. Hän tunsi väkevää tuskaa, puoliksi iloa, puoliksi hirvittävää surua.

- Harry Potter ja viisasten kivi

Harry Potter, hänen vaimonsa Ginny, omaa sukua Weasley, ja pariskunnan kolme lasta James, Albus ja Lily ovat tällä hetkellä ainoat tunnetut elossa olevat Potterin velhosuvun jäsenet. Sukunimi Potter on tavallinen myös jästien joukossa, mutta Potterin velhosuku oma, erillinen sukunsa. Tosin on mahdollista että jokunen perheeseen syntynyt surkki on luonut sukuun oman jästisukuhaaran.

Jos Harry ei olisi syntynyt, olisi Potterin velhosuku päättynyt hänen isäänsä James Potteriin. Jamesin kuolema on meille kaikille tuttu, mutta hänen elämästään ja taustastaan tiedämme vähemmän. Mistä James sai suunnattoman omaisuuden, jonka hän jätti perinnöksi Harrylle? Miksi Jamesilla ei ole sisaruksia tai muita sukulaisia? Mistä hän on kotoisin? Ja miten ihmeessä kuvan liemet liittyvät Potterin sukuun?

Joudumme siirymään ajassa taaksepäin 1900-luvun alkuun, jolloin Velhojen neuvostossa, eli velhomaailman korkeimmassa oikeusasteessa palveli eräs Henry Potter. Henry, jota perinteiseen brittiläiseen tapaan kutsuttiin lempinimellä Harry, palveli tässä korkeassa virassa vuosina 1913-1921. Hän aiheutti melkoisen kohun, paheksuessaan julkisesti taikaministeri Archer Evermondea, joka oli kieltänyt velhoja ja noitia auttamasta jästejä, jotka kävivät ensimmäistä maailmansotaa. Tämä ei ollut ainoa kerta jolloin hän puhui jästien puolesta, mikä oli osasyy siihen, että Potterin sukua ei ikinä hyväksytty puhdasveristen velhosukujen listalle.


Henry Potterin taustasta tiedämme vain sen, että hänen äitinsä tyttönimi oli Fleamont. Kuolinvuoteellaan Henryn äiti esitti toiveen, että jos Henry joskus saisi pojan, tälle annettaisiin nimeksi Fleamont, jotta nimi säilyisi elossa. Henry lupasi, ja aikanaan syntyi poika, jolle tosiaan annettiin nimeksi Fleamont Potter… siitäkin huolimatta, että nimi tarkoittaa kirppuvuorta. Fleamont kantoi nimensä kunnialla. Hän oli erittäin taitava kaksintaistelija, ja kertoi kehittäneensä taitonsa, koska joutui niin usein tappelemaan Tylypahkassa muiden oppilaiden kanssa, jotka pilkkasivat hänen nimeään.

Potterin suku oli ennestään hyvin varakas, mutta Fleamont moninkertaisi suvun omaisuuden keksimällä Iisisiliän hiusliemen, jolla hankalinkin hiuspehko saadaan kuriin. Jäädessään eläkkeelle hän myi yrityksensä suurella voitolla.

Huolimatta siitä, että hän oli suunnattoman rikas, Fleamont ei ollut onnellinen. Hänellä ja vaimollaan Eufemialla oli suuri surun aihe: heillä ei ollut lapsia. He olivat täysin luopuneet toivosta, kun he saivat uskomattoman yllätyksen: Eufemia tuli raskaaksi vanhoilla päivillään.  Yhdeksän kuukautta myöhemmin syntyi poika, jonka nimeksi tuli James Potter. Hän oli ainokainen, ja varsin hemmoteltu tapaus. Hänen vanhempansa olivat kuitenkin rakastavia, ja tarjosivat kodin myös Jamesin hyvälle ystävälle Sirius Mustalle, kun tämä karkasi kotoaan.

Aikanaan James tulisi tapaamaan jästisyntyisen noidan, Lily Evansin, jonka kanssa hän menisi naimisiin. Fleamont ja Eufemia ehtivät osallistua häihin, mutta pojanpoikansa Harryn syntyessä he eivät enää olleet elossa. He sairastuivat kumpikin lohikäärmerokkoon, johon he hyvin iäkkäinä kuolivat, muutaman päivän päässä toisistaan.

 

Lähteet: 

  • Pottermore; The Potter Family
  • J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
  • J.K. Rowling: Harry Potter ja feeniksin kilta
  • J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

 

Kommentit  

0 #1 korpinkynsi2017 22.09.2017 14:27
Lupin on hyvä Potter-fani

You have no rights to post comments

Olet tässä: Home Artikkelit Asiaa kirjoista Harry Potterin salaperäiset isovanhemmat - ja pari sanaa isoisovanhemmistakin